tiistai 16. tammikuuta 2024

Kotiolut: Imperial 4

 Imperial 4

Sain joulun alla maisteluun pullollisen uuraislaisen kotipanimon stouttia. Kaverini kollegan valmistama olut on vahvuudeltaan 7,5% ja löytyy kuuleman mukaan reseptikirjasta nimellä Imperial 4. Kotipanimon nimi jäi hämärän peittoon, mutta Uuraisten saaminen mukaan maistettujen olutpaikkakuntien joukkoon on mukavaa sukutaustojenikin vuoksi. Ja miksei muutenkin, oman maakunnan tekijöiden edesottamukset kiinnostavat jo ihan yleiselläkin tasolla.

  Imperial 4 

Tummanpuhuva olut varsin runsaalla vaahdolla. Tuoksussa paahtomaltainen tunnelma tumman suklaan ryydittämänä.

Maku on hyvin paahteinen, tumman suklainen sekä kypsän hedelmäinen. Taustalla kevyesti nokisuutta ja salmiakkia. Jälkipuolella keskirunsasta katkeruutta, mutta myös alkoholi pääsee esiin.  Muutoin paketti vaikuttaa olevan makujen puolesta hyvin kasassa. Runsautta, paahteisuutta ja makua löytyy mukavasti, mutta jälkimaun vahva alkoholilataus vie nautittavuutta aika paljon.

Pisteet: 31/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti