Porvari Ruosniemen Taproomilla

Naamaseinä, Facewall,

Porvarin kaupunkikoti.

Olen kohdennetun mainonnan uhri ja vähän tilaisuuden tekemä varaskin. Olin nimittäin menneen viikon tiistaina matkaamassa kohti maan pääpitäjää, kun älylaitteen Messenger-sovellukseen kilahti viesti. Blogikollegana tutuksi tullut, nyttemmin kivenkovana ammattilaisena Ruosniemen Panimolla vaikuttava Pekin Arto lähestyi minua jonkin ajan takaisen barley wine -keskustelumme tiimoilta ja ihan syystäkin. Porissa oli näet äskettäin laskettu irti jyhkeälinjaista ohraviiniä.

Yhdeksän kuukautta vaakatankeissa hiljalleen kellutellut Porvari oli ainakin viestittelyhetkellä vielä hyvin rajallisen saatavuuden tavaraa, joten ilmoitus oli kaikessa iloisuudessaan myös julkeaa ohraviinittelijän pilkkaa. Rienausta, etten sanoisi. Levikkiä Arto luonnehti sanoin "nykäise ravintolapäälikköä hihast, tai Porist", mutta eipä pirulainen arvannutkaan, että kolkuttelin juuri parahiksi jo Helsingin portteja. Panimon etäpisteeltä eli keskustan kaivopihalla vuoden verran jo toimineelta Ruosniemi Helsinki Shop & Taproomilta olutta nimittäin voisi hyvinkin jo lyötyä. Päätin tarkastaa asian ja sorvasin iltaohjelmaani siten, että ennätin Kaivopihalle vielä saman päivän aikana.

Taproomilta löytyy myös ulosmyyntikaappeja, mutta
kutkuttavintahan olisi, että täydempi ulosmyyntioikeus ulottuisi myös
näihin panimoiden etäpisteisiinkin.

 

Oluenahan Porvari ei ole uusi juttu, mutta itseltäni se on jäänyt aiemmin maistamatta. Kehuja siitä on tullut kuultua, enkä usko että Artokaan tästä olisi varta vasten vinkannut, mikäli tuote ei surisisi makuhermoissa ns. kutkuttavissa merkeissä. Onnekseni hanahuoneen tarjonta oli tilanteen tasalla eli Porvari oli jo saapunut Helsinkiin.

Ensikertalaiselle paikan löytäminen tuotti hienoisia haasteita, mutta turistille se suotakoon. Myöhäisehköön arki-iltaan ei muita asiakkaita paikalta löytynyt, mutta tiskin toiselta puolelta löytyi mukavaa juttuseuraa kahdenkin pikkulasillisen mitoiksi. Ideoitiin siinä sivussa muuten panimolle uusi Restonomi vadelma-salmiakki sour sekä panimon perustajistoa kunnioittava Karpale Ale. Terveisiä vaan tuotantoon ja kiitokset myös taproomin suuntaan juttutuokiosta.

Porvari itsessään lunasti ne odotukset, mitä sille ehdin jo latailemaan eikä näin talvitunnelmaisiin iltoihin oikein parempaa hämärämyssyä oikein osaisi kuvitellakaan. Erinomaista menoa siis. Oluesta tulee myöhemmin tarjolle myös tynnyröity versiointi, mikä eittämättä kiinnostaa tämän kokemuksen perusteella kovasti.

Ruosniemen Porvari

Kauniin kuparinen, lasin reunoja hitaasti lipova olut. Tuoksu on rauhallinen, hyvin varmaotteinen ja syväluonteinen. Makeanlaista, imeltynyttä maltaisuutta, rusinaista kuivahedelmäisyyttä, hentoa paahteen tuntua ja lämpöä.

Maultaan karamellisen maltainen, imeltyneen leipäinen ja rusinainen. Kuivahedelmiä, kevyttä paahteisuutta ja sopivaa katkeroa. Paahtunutta siirappia, muttei sokerisuutta. Ei siis ylettömän makea, joskin tahmea ja soljuva olemus huulet yhteen liimaakin. Hidas, lämmittävä ja täyteläinen. Erinomainen, kuin takkatulen ääreen räätälöity olutelämys.

Pisteet: 40/50

Pien Brewing Leftorium

Pien Brewing Leftorium

• Tyyli: India Pale Ale
• Alk.%: 6,0
• Panimo: Pien Brewing, Helsinki, Suomi

Pääsin töiden sivussa Helsinkiin kerrankin hieman väljemmällä aikataululla, eli ehdin parina iltana käväisemään useammassakin olutkohteessa edes lyhyen visiitin verran. Saapumisaika osui parahiksi yksiin iltapurtavan metsästyksen kanssa, joten ohjastin spåraseni kohti Pien-imperiumin Sörnäisten toimipistettä, Pien Brewpubia. Paikka oli tiistain alkuillasta sopuisan rauhallinen, mutta tunnelma oli sen verran intiimi, että jätin kuvatallenteiden ottamisen oman pöytäni antimiin, vaikka olutkaapin väriloisto ja pubin tunnelma olisi ansainnut tallennetuksi tullakin.

Tässä se nyt on, ensi kertaa mestoilla.

Tiskillä passin vilautus, kuten etelän reissuilla kuuluukin ja ankara pohtiminen juomavalinnan kanssa. Järkeilin kuitenkin, että tämä lienee harvoja mahdollisuuksia vähään aikaan testata Pienen oman nyrkkipajan tuotantoa, joten päädyin heidän lopulta varsin veikeään tulkintaan vasenkätisten West Coast IPAsta.

Illallisen virkaa toimitti pitkään kutkutellut New Haven -tyylinen apizza. Tunnustelunomaisena valintana nappasin listalta margheritan, joka toimittikin asiansa hyvin. Ehkä oman Oonin napolaiskyhäelmä on edelleen enemmän omaan makuun, mutta rapsapohjainen apizza oli ehdottomasti jotain sen suuntaista, mitä vaimo on pizzauunista kotonakin välillä toivonut. Pitänee vähän perehtyä aiheeseen siis, etenkin kun ruoka-juoma -kombo pelasi minusta yhteen jopa paremmin, kuin osastensa summa. Eli hyvinkin hyvin.

Leftorium oli tosiaan hyvin veikeän oloinen tapaus. Alkuun en tahtonut oikein päästä sen juonesta kiinni ollenkaan. Arvuuttelin päissäni tusinan verran nyansseja, jotka eivät lopulta oikein onnistuneet selittämään maku- ja tuoksumaailman jännää yhdistelmää, joka toisaalta mehevöitti ja paksunti tunnelmaa läsnäolollaan, vaikka yleisilme kuiva ja napakkaan päin kallellaan selvästi olikin. Hanalistauksen infoteksti asian lopulta paljasti ja yhdisti aromien palaset oikeiden termien kanssa kohdilleen. Appelsiini ja hunajameloni. Jännä kombo kypsän aprikoosisella pedillä, greippisen sitrusmaisissa raameissa.

Ensikosketus apizzaan.

Oluen tarkempiin spekseihin näkyy lukeutuvan Mosaic- ja Citra-vetoinen humalrunko, jota Simcoen, Cascaden, Nelson Sauvinin ja Amarillon yhdistelmä kuivahumaloinnin (19g/l) muodossa täydentää. Mallaspuolella Weyermann’sin Pilsneriä ja väriä korostavaa Munichia. Erikseen näkyy mainitun, ettei reseptiikkaan sisälly tyyliin yleisesti yhdistettyä caramaltia.

Me emme ole koskaan käyttäneet Cara-mallasta West Coasteissamme, ja olemme huomanneet saman trendin myös kyseisen oluttyylin edelläkävijöiden resepteissä Californian seudulla. Ymmärrämme syyt, juotavuus on etusijalla!

IBUja olueen kertyy maireat 120 yksikköä ja lajiin on panimon ennakkopuheiden mukaisesti paneuduttu kunnolla, aivan veden muokkaamista myöten. Aromimaailma on omaan makuun vähän turhan poikkeava eli huomaan häpeäkseni olevani sitä kansaa, joka suosii samanmakuista utu-IPAa eri etiketein varusteltuna ja hätkähtää heti lajityypin odotusarvojen muokkaamista. Leftorium on tosinaan West Coast IPA, mutta modernin sameana, Pien-väen ennakkoluulottomalla asenteella. Tykkäsin, muttei hiponut hekumapistettäni.

Listoilta ja olutkaapista olisi löytynyt maisteltavaa pidemmäksikin toviksi, mutta kello painoi päälle. Tein illallisen päälle pienen kävelyretken Stadin Panimon olutpuotiin, jonne ehdin vielä ulosmyynnin puitteissa. Haikailemaani American Barley Wineä ei enää tarjolla ollut, mutta panimon muuta tuotantoa tuli hamstrattua useamman pullon verran.

Pien Brewing Leftorium

Kevyen utuava, kauniin keltainen olut lasiin sovitetulla vaahdolla. Tuoksu on kypsän aprikoosinen, jopa korostetusti. Mukana jännää kiivisyyttä, kypsää sitrusta ja havua. Alkuun melko mehevä ja vähän hilloinenkin, jos viinitermejä väärin käytetään, mutta pian kuivemmaksi ja aromirikkaammaksi asettuva. Joku tuoksussa kuitenkin paksuntaa olemusta, mutten saa siitä kiinni.

Maku on aprikoosinen, edelleen suht kypsässä muodossa. Muuta tropiikin hedelmää tukena, sitrusta mausteena, taustalla havua. Lopussa greipinsärmää kohtalaisen mukavan katkeron muodossa. Samalla tuntuma tuntuu kuivuvan ja kypsyyden muhkeus tasaantuu kaivatusti. Makua on, osa vähän karkaa hervottomuuksiin, kun en oikein pääse juonen päälle. Mutta sitten...

*vilkaisu olutlistan kuvaukseen*

Hunajameloni ja appelsiini! Myönnän, että lunttasin nuo hanalistasta, mutta oli pakko. Ei ihan se parhaiten omaan suuhun istuva kombo, mutta yllättäen homma järkevöityy. Tai selkeytyy. Olut on hyvä, mauiltaan erittäin runsas ja perinteisestä länsirannikkoilusta poikkeava, mitä pitää hetki sulatella ja selvitellä. Runsas ja kypsä, silti suht napakka ja kuiva. Paranee loppua kohden ja on loppuunsa varsin hyvä. Ei silti iske omaan sweet spottiin aromikombollaan.

Pisteet: 36/50

Schneider Weisse Aventinus Eisbock 2011

Schneider Weisse Aventinus Eisbock 2011

• Tyyli: Eisbock
• Alk.%: 12,0
• Panimo: Weissbierbrauerei G. Schneider & Sohn, Kelheim, Saksa
  

Talvi yllätti harrastelijan ja aktivoi mielessä olleen kellarin läpikäyntimoodin etuajassa. Konmaritukseen on useampikin syy, joista kenties painavimpana toimii turhan lämpöisissä (vajaa huoneenlämpö) olosuhteissa talvehtineiden vintage-oluiden ikäjakauma.  Nyt käsittelyyn pääseekin oiva esimerkki sen pölyisimmän pään tarjonnasta eli jo yli kymmenvuotiaaksi ehtinyt Aventinus Eisbock.

Schneider Weisse Aventinus Eisbock 2011

Syksyn 2011 vuosikertaa on ruodittu Olutkellarissa aiemminkin, joskaan aivan samasta erästä ei kyse ollutkaan. Vuosi oli 2014, jolloin vertailin keskenään tuoreen sekä kolmevuotta kellaroidun pullotteen eroavaisuuksia. Aikalaisten tekemien testitulosten vastaisesti koin hieman ikää ottaneen version kaikin puolin maistuvammaksi yksilöksi. Se ei kuitenkaan suoraan tarkoita, että aika kultivoisi samaan tahtiin myös kymmenenvuotiasta arvopulloa, mutta maiston jälkeen täytyy kyllä sanoa, että yllättävänkin hienosti vehnäolutpanimon jääbocki soi vielä näinkin pitkän paastoamisen jälkeen.

Joulukuun alussa maistettu olut on pullotettu 22.11.2011 ja sen parasta ennen -kirjauskin meni ohi jo viisi vuotta sitten. Eipä tuo makumaailmaa pahemmin rassannut ja vaikka olut tuoreesta mielikuvien perusteella paljon poikkeaakin, on se kaikessa soljuvuudessaan, liköörimäisessä olomuodossaan hyvissä voimissa. Jos ei suoranaista kehitystä uskalla hehkuttaa, kehtaa sen ainakin ääneen todeta, ettei pitkä vartominen olutta ainakaan kehnontanut ole – muuttanut vain.

Schneider Weisse Aventinus Eisbock 2011

Punertava, tummanruskea ja hyvin vähäeleisesti liikkuva olut kaatuu lasiin hyvin kepeän vaahdon saattelemana. Tuoksu on hyvin rusinainen. Kypsää, tummaa hedelmää, paahtunutta siirappisuutta ja hienoista mausteisuuttakin.

Maku on syvä ja meno muutenkin tahmaavan soljuvaa. Rusinainen, ylikypsä, tumma kuivahedelmäisyys tahdittaa menoa. Hidasta menoa, yllättäen ei oikeastaan lainkaan lämmön tunnetta tai suoraa makuviitettä runsaasta alkoholipitoisuudesta. Liköörimäiseksi meno on vuosien mittaan tiivistynyt, mutta toimii kyllä erinomaisesti. Ehkä vähän turhankin hyvin on kulmat hioutuneet pois, mutta ei tässä kyllä valittamisen sijoja muutoin eteen ole jätetty.

Pisteet: 40/50

Traquair House Ale

Traquair House Ale

• Tyyli: Wee Heavy / Scotch Ale
• Alk.%: 7,2
• Panimo: Traquair House, Innerleithen, Skotlanti
  

Skotlannin vanhimman asuinrakennuksen tiluksilla vaikuttava Traquair on ollut harmillisen harvinainen vieras viimevuosien maisteluissani. Tummaan ja runsaaseen skottimaailmaan oluissaan pääasiassa keskittynyt panimo nimittäin tarjoilee juuri sitä, millä muut eivät juurikaan tänä päivänä viitsi päätään vaivata, mutta moni tunnelmoinnista ymmärtävä olutnikkari- ja diletantti lasiinsa pimenevissä illoissa kumminkin halajaisi. Skottialejen saatavuus onkin Suomessa harmillisen huonoa.

Traquairin House Alea en olekaan aiemmin lasissani ihmetellyt, joten Alkosta tehty löyty piti napata talteen. Perinteikkään miljöön vanhat, osin jopa 1800-luvulta peräisin olevat laitteet herätettiin henkiin 1965 linnanherra Laird Peter Maxwell Stuartin toimesta. Nyt maistelussa oleva House Ale on panimon nykyvalikoiman pitkäikäisin edustaja ja erittäin maistuva skottiale onkin.

Traquair on kaikin puolin mielenkiintoinen toimija. Esimerkiksi Olutkoira tituleeraa sitä yllättäen, joskin ihan perustellusti maailman vanhimmaksi käsityöpanimoksi. Tuota leimaa pönkitetään jopa ylikorostetusti (varmasti toki täysin tahattomasti) pitäytymällä osin perinteisissä menetelmissä ja välineissä. Panimon käyttämä vesi saadaan Tweedin laakson reunamilla sijaitsevasti lähteestä, pääkäyminen tapahtuu tammiastioissa ja keittolaitteistonkin virkaa ajaa käsittääkseni edelleen vuonna 1738 kartanon kotipanimoon hankittu astiasto, jonka halkolämmitys on tosin ”modernisoitu” kaasukäyttöiseksi. Ja mikäs siinä kun homma toimii näin hienosti.

Traquair House Ale

Punakanruskea, nätin vaahdon nostava olut. Keskirunsas tuoksu on paahtuneen, imeltyneen leipäinen, kypsänä kuivatun hedelmäinen, tummahkon leivosmainen, rusinainen ja hieman paahtuneen siirappinen.  

Maku on mainio, ihastuttavan rusinainen, hieman paahtunut, hedelmäkakkuinen, limppuinen ja kypsän kuivahedelmäinen. Melko syvä, hieman lämmittävä, lopussa kevyen katkera, hieman tahmaava ja kevyen mausteinenkin. Traquair ei petä.

Pisteet: 38/50

Funky Fluid It Was A Good Day

Funky Fluid It Was A Good Day

• Tyyli: Hazy India Pale Ale
• Alk.%: 5,5
  
• Panimo: Browar Funky Fluid, Varsova, Puola

Palokan Cittarin kylmäkaapista löytyi värikäs pullote Funky Fluidin makuja. Puolalaisten IPA-touhut ovat olleet omaan suuhun varsin hyvin sopivia, joten käsi kävi sen enempiä miettimättä tämänkin pullon kohdalla. Värikkään ulkomuodon ja oluttyylin ohella myös tuotteen nimellä oli vahva vaikutus ostopäätöksen syntymiseen. Ice Cuben klassikko alkoi nimittäin soimaan päässä samoin tein ja taisin minä siinä hetkisen itsekseni sitä salaa hyräilläkin.

It Was A Good Day on tarkemmin avattuna samea, Belmalla, El Doradolla ja Citralla kuivahumaloitu West Coast IPA. Wessaidin huudeilta on siis innoitusta ammennettu, mutta aromaattisemman suunnan mukaiseen nykytrendiin sovitettuna. Pullo itse kertoo vain osan totuudesta ja mainitsee tyylikseen puhtaammin vain West Coast IPAn, jollaista rehellisyyden nimissä vähän ehkä itsekin lasiini odotin.

Aromaattisuus toki toimii ja sameuslisä on hyvinkin makumieltymyksiini osuva tyylinkehitys, mutta ehkä tästä olisi saanut paremmin tehoja irti pitäytymällä jommallakummalla polulla: joko selkeämmin napakkaa katkerovetoa tai sitten kunnon aromimehustelua ihan sinne tappiin saakka. It Was A Good Day on toki hyvä ja toimiva kokonaisuus, mutta viimeinen niitti jää vähän odotuttamaan itseään – etenkin kun aiemmat kokemukset panimon erinäisistä IPA-touhuista ovat olleet erittäinkin pätevän tasoisia. Kauas ei jäädä tälläkään kertaa, mutta enemmänkin olisi näiltä tekijöiltä odotettavissa.

Funky Fluid It Was A Good Day

Samea, hedelmäisen keltainen olut tosi nätillä vaahdolla. Tuoksu on hedelmäinen, trooppinen, sitrusvetoinen ja vähän yrttinen. Vähän mehukkuuttakin löytyy. Varsin hyvältä vaikuttaa.

Maku syvenee tuoksun tunnelmista. Mukaan nousee trooppista mehukkuutta, mutta pääpaino pysyy sitrushedelmien puolella. Yrttisyyttä ei niinkään, alun mehukkuudesta huolimatta lopulta kuivan oloinen lopputulema. On hyvä, mutta aiempien FL-kokemusten pohjalta odottelin vähän enemmänkin.

Pisteet: 36/50

Lahden Erikois Joulu

Lahden Erikois Joulu

• Tyyli: Dunkel
• Alk.%: 4,7
• Panimo: Hartwall (Royal Unibrew), Lahti, Suomi

Hartwallin ulkoisesti hauskan retroinen Lahden Erikois -sarja on esillä hyvin kattavasti läpi maan, mutta sen sisältöä on tullut läpikäytyä hieman laiskasti. Kesken lyhyen lomareissun yllättäen iskenyt mallasjuoman himo kuitenkin ajoi matkalaisen lähimmän pikkumarketin virvoitusjuomaosaston ääreen ja tuolloin sataneen ensirännän nostattama joulutunnelma innoitti tarttumaan lahtelaispanimon täysmaltaiseen sesonkiolueen.

Lahden Erikois -lipun alla kulkeva, peruslapparia selvästi sävykkäämpi lager on ollut markkinoilla jo useamman vuoden, mutta jäänyt Olutkellarissa vielä maistelematta. Jouluoluillahan ei luonnollisestikaan ole mitään tiettyä, yleismaailmallisesti pätevää ylätyyliä, mutta nämä maltaiset, vähintäänkin punertavan ruskeat lagerit osuvat minusta sesonkiin kaikessa mutkattomuudessaan varsin hyvin. Niissä on jotain sellaista alkutalven odottavaa tunnelmaa matkalla kohti kunnon pakkaskelejä ja paahdenautintojen aikakautta. Tunnelmoinnin (eli makujen) runsaus toki vaihtelee tuotekirjon sisällä kovasti ja lahtelaisversiointi edustaa sitä vähän kevyempää päätyä.

Makropanimon joululager lunastaa oikeastaan ne odotukset, mitä sille oluthyllyllä tuli ladattua. Vähän kliininen ja ehkä kepoinenkin olemus tarjoaa tilanteeseen kaivattua, hieman imellettyä maltaisuutta, kevyttä paahteisuutta ja leipäisyyttä. Makupajatso jää runsaudessaan osin toki tyhjentämättä, mutta asiaa ajetaan riittävissä määrin, joten juonesta pääsee kiinni. Joulutunnelmoinnin ohjaksiin kaipaisin kuitenkin vähän jykevämpää otetta oikeastaan jokaiselle osa-alueelle, joten tästä kumppanuudesta ei varmaankaan tätä lomahuuman keskellä koettua romanssia syvempää jatkotarinaa lopulta kehity.

Lahden Erikois Jouluolut on keskitäyteläinen, tumma ja samettinen täysmallaslagerolut. Maussa on maltaisuutta, tummaa suklaata ja jopa kypsää luumua, lempeää kahvia, paahteisuutta ja jonkin verran makeutta. Lahden Erikois Jouluoluen väri on kirkas, hyvin tumma ruskea. Katkerotaso on maltillinen.

Lahden Erikois Joulu

Punakanruskea olut kauniilla ja pitkäkestoisella vaahdolla. Tuoksu on leipäisen maltainen, suht tumma ja hieman makea. Takana yrttisyyttä. Ehkä hieman toiveita ohuemman oloinen, mutta ihan hyvä.

Maku on tuoksun tapaan ihan toimiva, mutta vähän ohkainen. Tummahkoa, punakkaa maltaisuutta leimaa kevyen imeltynyt, mukava leipäisyys ja keskirunsas paahteisuus. Yrttinen katkero, kevyt mausteisuus, ehkä vieno kuivahedelmäisyyskin taustoittavat maltaan tarjoamisia. Mutta hieman saisi syvempi tuo tuntuma olla, jotta maun hyvä maltaisuus saisi täyttymyksensä.

Mutta kuten todettua, ihan ookoo tavaraa.

Pisteet: 30/50

Hoppa India Pale Ale

Hoppa India Pale Ale

• Tyyli: India Pale Ale
• Alk.%: 5,3 
• Panimo: Panimo Hoppa, Kuusankoski, Suomi

Hyppäsin rohkeasti Hopan kyytiin jokunen aika sitten, kun kohtasin kymenlaaksolaispanimon oluita Heilan oluthyllyjen äärellä. Panimon mainio Black Lager tulikin jo maisteltua, joten nyt on pikapysähdyksen toisen omatoimituliaisen, Hoppa India Pale Alen vuoro päätyä testilasiin.

5,3-prosenttinen IPA jättää nykymehustelut omaan arvoonsa ja lupailee maistajalleen maltaisempaa, katkerot ja suoraviivaisemmat sitrussävyt edellä kulkevaa elämystä. Sehän minulla sopii, mukava että näitäkin edelleen on kohtalaisen hyvin tarjolla. Olut ei kuitenkaan nouse Black Lagerin osoittamiin rimakorkeuksiin, vaikka hyvän esityksen tämäkin hoppalainen tarjoilee.

Hoppa India Pale Ale

Nätti, sävyltään vaaleankeltainen olut kauniilla vaahdolla. Tuoksussa keksimäisyyttä, yrttisyyttä, sitrusta ja greippisyyttä. Ehkä vähän havuakin. Rehti ja napakan tuntuinen.

Maku nojaa tuoksuun. Keksimäinen maltaisuus on hieman karamellista, mutta olut ei silti ole juurikaan makea. Suoraviivainen purevuus tarjoaa taustalleen kevyttä hedelmäisyyttä, muutoin mennään yrttisen, sitruksisen ja lopulta greippisen poljennon tahdissa. Napakka, erheetön, maistuva IPA.

Pisteet: 35/50