Kotioluet: Forte Milk Stout US-05 vs. S-04

Forte Milk Stout US-05 vs. S-04

Portailta löytyi taas pienen tauon jälkeen muuramelaisia kotioluita, joiden takana oli edelliskerran tapaan kunnan päätaajamassa majaansa pitävä Forte Panimon Teemu. Teemu tiputteli testiin pari pulloa elokuun alussa korkitettua Milk Stoutia, josta oli lohkottu kaksi eri tuotetta. Toinen osa keitosta oli käytetty S-04-hiivalla, toinen US-05:lla. Ajatuksena vähän testata, millaisia eroja britti- ja jenkkityyleihin linkitetyt hiivakannat samaan pohjaan sovitettuna tuottavat.

Milk Stoutien työnimenä toimi Mutapohja, josta saamme kiittää Teemun työkaverin salaista toivetta. Mallaspuolella on ollut käytössä Pilsner-maltaiden ohella myös Maris Otteria, Dark Chocolatea sekä Roasted Barley -maltaita. Runkoa on ryyditetty kaurahiutalein ja nimenkin paljastamalla laktoosilla.

Siinä missä humalista ja niiden aromieroista alkaa olla jo jossain määrin olla ns. hajulla, ei hiivat useimmiten soittele kelloja täällä kuluttajan roolissa viihtyvän päässä lainkaan – eipä niitä jokaisen oluen kylkeen painetakaan, vaikka humalista ja jopa maltaistakin usein jo tietoa löytyykin. Lähdinkin joka tapauksessa lähestymään olutkaksikkoa puhtaasti sokkona, eli ilman sen suurempaa etukäteistietoa käytettyjen hiivojen ominaisuuksista tai normaaleista käyttökohteista. Ajatus oli, että annetaan nenän ja suun näyttää, millaisia eroja oluista mahdollisesti osaisi noviisi löytää

Jälkikäteen kaiveltuna ihan hajuilla tunnuttiin olevan, vaikka hajontaa varmaan löytyykin. S-04:stä ja US-05:stä näkyy löytyvän keskustelua useammallakin olutforumilla. Ensimmäistä ”English Ale” -hiivaa suositaan enemmälti maltaisten ja kypsyttelyä pelkäämättömien tyylien, kuten stoutien, portereiden, bittereiden ja brown alejen teossa. Olikin siis hieman yllättävää, että tässä testissä selkeähkösti paremmin lopulta toimi US-05 eli ”American Ale” -hiiva, josta povataan hyvää kumppania tuoreuteen nojaavien, aromaattisempien oluiden, kuten Pale Alejen ja IPOjen tekemiseen. Ei se silti mikään outolintu stoutissakaan taida olla.

Sinällään hiivojen tarjoamat makuerot olivat kai ihan linjanmukaisia. S-04 toi mukaan hedelmäisyyttä, vähemmän maltaan paahteisuuden varaan itseään rakentavaa olemusta. US-05 taas noudatti lupausta kuivemmasta ja esterittömästä kuvailustaan. Jälkimmäisen runsaampi olemus ja kevyelti pyörempi olemus tuli jälkikäteen kuitenkin vähän yllätyksenä, sillä olisin jälkilukemani perusteella ehkä odottanut toisinpäin. No, asian kanssa enemmän tekemisissä olevat varmasti tietävät tästä minua enemmän. Mielenkiintoinen hiivavertailu joka tapauksessa näin ummikonkin ihmeteltäväksi.

Forte Milk Stout US-05 vs. S-04

Ulkonäkö:

Hyvin tummia oluita kumpikin, ei silminnähtävää eroa, kuin ehkä vaahdossa, mikä johtunee enemmänkin kaatajan tasapainottomuudesta. Vaahto on ruskeahkoa, oluiden kaatuvuus keskirunsasta.

Tuoksu:

Tuoksutkin ovat hyvin pitkälti toistensa kaltaisia eli paahtunutta maltaisuutta on pääosin tarjolla. Sen varaan kuitenkin rakentuu myös kummankin oluen omaa vivahteikkuutta, joista voi selviä, joskaan ei suoranaisen päällekäyviä eroja löytää.

S-04 on selvästi hedelmäinen, mehevämpi ja vähemmän pelkän paahteisuuden verhon määrittelemä. US-05 taasen korostaa paahteisia piirteitä nostamalla esiin suklaisia sävyjä, kahviakin. Sen aromi on myös selvästi kuivemman tuntuinen, mutta myös näistä kahdesta tuoksusta voimakkaampi.

Siltikin puhutaan eroista, joiden kokoluokka ei järisyttävän massiivinen ole. Tunnistettava kumminkin.

Maku:

Kumpikaan lasillinen ei edusta lajityylin runsainta tai syvintä päätyä, vaikka lämpö laveutta taustalle ajan mittaan tuokin. Voimakkuutta ei sen sijaan puutu alussakaan, vaan paahtuneen maltainen, suklaasävyinen kerrostuma tarjoaa tiiviin sekä pontevan vastaanoton heti kättelyssä. Ajan myötä kerroksellisuutta alkaa toki löytymään, minkä myötä oluiden erotkin avautuvat paremmin.

S-04 on tuoksun tavoin hedelmäinen, muttei enää niin korostetusti. Mukana on myös punamarjaisuutta, joka yhdessä suklaisuuden kanssa kitkeröi jälkimakua hieman. Tuo onneksi tasoittuu maltaisuuden syvetessä, mutta tähän kuluu aikaa. US-05 avautuu huomattavasti nopeammin.

US-05 ei marjoja tai hedelmää annissaan esittele. Suklaa tosin on aluksi verrokin tavoin hieman kitkerää. Ei niin pahasti kuitenkaan. Kahvi, nahkaisuus ja tuhkakuppimaisuus piilottavat sen varsin pian alleen ja suklaasta jää jäljelle miellyttävämmän kaakakomainen puoli, joskaan makeutta maku ei juuri tarjoakaan.  Reunoille nousee aikaisessa vaiheessa myös kevyttä kermaisuutta, mikä pyöristää yleisilmettä hieman, mutta aika kuivana meno silti pysyy.

Suutuntuma:

Tuntuma ei tosiaan yllä kovin runsaaksi kummassakaan tapauksessa, muttei sitä varsinaisesti ohueksikaan sovi nimittää. Perushyvä. Voisi olla muhkeampikin. Kaksikosta US-05 tuntuu saavan aikaan vähän runsaammin soljuvan kokonaisuuden, vaikka ero niin sanotusti lähinnä vain reunojen pyöreytenä selvimmin tuntuukin.

Kokonaisuus:

US-05 on kaksikosta lopulta yllättävän selkeä suosikki, vaikka etenkin alkuun eroja tuntui olevan hieman haastavakin löytää. Rinnakkain se kuitenkin onnistuu rauhanomaisen tutkailun myötä. Vitosen aikaansaama tunnelma on hieman muhkeampi ja runsaampi, mutta myös paahteisempi ja suklaisampi makumaailma viehättävät minua enemmän. S-04 oli myös turhan marjaisa, mitä paahteen seurana hieman vierastan.

Blendi 50/50:

Pitihän se vielä sekoituksenakin kokeilla. Tuoksu on aika jämäkkä, paahteinen, suklainen, tuhkainen ja nahkainen. Aika toimiva. Alkuperäisosiaan parempi jopa.

Maku on kuitenkin vähän empivän oloinen, eikä oikein käy selväski, kumpaa polkua haluttaisiin kulkea. Keskitien valinta on sinällään odotettua, mutta yllätyn silti, ettei sinällään pitkälti samoista makupalasista koostuvista puolista löydy jotain osakomponenttia, kuten suklaata tai paahteisuutta buustaavaa summaa. Vähän kädenlämpöinen välimalli antaa itsestään kypsää hedelmää, tuhkaa ja suklaata sekä kevyttä marjaisuutta.

Jälkimaku taas on tosi hyvä. Pääsosin kahvia, kaakaojauheisuutta ja paahteisuutta. Ehkä se summapeli toimiikin vasta loppumetreillä. Aika pitkäkestoisen paahteen tunteen sekoitus suuhun lopulta jättää. Harmi, että alku on sekava ja vähän vaisukin.

Alkoholittomat Kukko-oluet: Kukko Lager 0,3% ja Kukko Tumma 0,3%

Alkoholiton Kukko-perhe kasvoi.

Laitilasta tuli viikon alkuun laatikollinen syksyisiä näyteoluita, joiden painotus oli vahvasti panimon tänä vuonna läpi lyöneissä alkoholittomissa (0,3%) Kukko-oluissa. Keväällä julkaistut Kukko Pils 0,3% ja Kukko IPA 0,3% ovat jo kehunsa keränneet ja niistä on muodostunut oman jääkaapin vakioedustajat: Pils lenkkioluena ja IPA ruokajuomana sekä illanvieton seuralaisena.

Nyt tämä hienosti alkanut sarja saa kaivattua jatkoa. Vastedes kaupoista nimittäin saa alkoholittomia versioita myös ”vihreästä perus-Kukosta” sekä panimon ruskeaan tölkkiin pakatusta dunkkelista. Vaaleaa ja tummaa lageria siis tarkemmin kuvaillen olisi tarjolla. Näistä etenkin vaalean lagerin esiinnnosto oli aika odotettu veto, vaikka salaa toivoinkin valinnan osuvan panimon sinipurkkiseen Hellesiin. Kukko Tumma sen sijaan hieman epäilytti, sillä useat kauppavahvatkin tummat lagerit ovat kovin vetisiä, ylimakeita ja epämiellyttäviä kokonaisuuksia – kuinka se sitten holittomana voisi toimia. Karhun 2,8-prosenttinen Tummahan oli ihan OK, mutta ei sitäkään kovin mielellään joisi. No, kokeilemalla se selviää.

Ja hyvin selvisikin. Kukkojen salaisuushan piilee siinä, ettei niitä valmisteta samaan tapaan kuin valtaosa markkinoilta löytyvistä verrokeistaan, minkä vuoksi lopputulema ei vierteisen makea tai esimerkiksi epämiellyttävän vetinen. Päinvastoin Kukko-oluet ovat järjestään olleet varsin raikkaita sekä vapaita ylimääräisestä makeudesta tai tunkkaisuudesta. Prosessia kuvataan oluiden esittelyteksteissä seuraavasti:

Laitilan alkoholittomat Kukko-oluet ovat ensimmäisiä Suomessa valmistettuja alkoholittomia oluita, joita ei ole valmistettu niin sanotulla keskeytetyn käymisen menetelmällä. Keskeytetyn käymisen menetelmässä mallasvierre on kosketuksissa hiivan kanssa vain muutamia tunteja, jolloin vierteeseen ei synny alkoholia mutta toisaalta ei myöskään tunnistettavia olutmaisia makuvivahteita. Kukko Tumma Alkoholiton valmistetaan poistamalla alkuperäisestä Kukko Tummasta alkoholi ilman tislaamista, oluen alkuperäistä makua vaalien. Kukko Tumma Alkoholiton sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon ja keliaakikoille, eikä se sisällä lisättyä tärkkelystä tai sokeria.

Koko rivi varsin pätevää tekemistä.

Kukkoihin ei tosiaan ole tarve lisätä jälkikäteen mitään, kuten käyttämätöntä vierrettä tai aromeita. Kukko Lager 0,3% nojaa Pilsner-maltaan, Magnumin, Perlen ja Saazin yhteenliittymään, Kukko Tumma 0,3% taas Pilsner-, Caramel 150- ja Black -maltaiden sekä Northern Brewer- ja Saaz -humalten kombinaatioon.

Otin uutuuskaksikon testiin heti maanantaisen futisvuoron jälkimainingeissa. Aloitin makumatkan vihreästä tölkistä eli panimon ”peruslagerista”. Vakuuttavaa tekemistä alusta loppuun ja totesinkin ääneen, että tämä taisi mennä nyt Kukko Pilsin (0,3%) ohi omissa kirjoissani. Tummempaan Kukkoon tartuin tämän jälkeen suurella mielenkiinnolla, vaikka yllä mainitut epäilykset vähän mieltä askarruttivatkin. Turhaan, ei tuota alkoholittomaksi dunkkeliksi uskoisi.

Laitilassa on tehty jotain sellaista, minkä soisi valtaavan alaa alkoholittomien juomien markkinassa laajemminkin: raikkaita ja hyvänmakuisia, oikean oluen makuisia alkoholittomia oluita. Ja nämä Kukot ovat vieläpä gluteenittomia…

Kukko Lager 0,3%

Olkisen vaalea olut nätillä ja melko kestoisalla vaahdolla. Tuoksu on vaalea, pehmeän maltainen, kevyen ruohoinen. Raikas ja vakuuttava.

Eikä ole makukaan pöllömpi. Itseasiassa perihyvän lagerin makuinen. Pehmeä, suht runsas maltaisuus saa seurakseen kevyttä, ruohikkoista humalaa. Kepeä, raikas ja holittomien perisynnistä, turhasta makeudesta ei ole tietoakaan. Nyt on kyllä hyvä. Äkki-istumalta veikkaan, että jatkossa lenkkiolueni löytyy Pils-purkin sijaan vihreästä Kukko-tölkistä.

Kukko Tumma 0,3%

Punakanruskea, runsaan ja todella kestävän vaahdon korostama olut. Vakuuttava vaahto holittomaan. Tuoksu on mieto, lähinnä kevyesti tumman maltainen, hentoisen leipäinen ja ehkä kepeän hedelmäinenkin.

Maku on odotuksiin nähden todella hyvä. Alkoholiton Dunkel kuulostaa laihalta, vetiseltä ja lähinnä vierteisen makealta idealta, mutta Laitilassa ollaan onneksi toista mieltä:

Runsas, pehmeä maltaisuus tarjoilee limppuista, hieman paahteista tunnelmaa, mikä toimii todella hyvin. Adjektiivejä pureskellessä on toki hyvä pitää jonkinlaista vahvuusluokkatutkaa päällä, mutta en minä tätä sokkona holittomaksi osaisi veikata. Paljon vetisempiä ja ohuempia tekeleitä on tullut vastaan kaupan "normivahvoissakin". Ja heittämällä miellyttävämpi kuin äskettäin mökillä makusteltu Karhu Tumma 2,8%, vaikka sekin hieman pääsi yllättämään. Kyllä Kukkokin hieman lämmetessään imeltyy, muttei ihmeemmin häiritsevästi. Enemmänkin se tuo mieleen saaristolaisleivän...

Laitilalaiset hei: nämä teidän holittomat ovat kyllä vuoden positiivimpia vetoja. Hienoa työtä, saa tehdä lisää!

Karhu Tumma 2,8%

Karhu Tumma 2,8%

• Tyyli: Tumma Lager
• Alk.%: 2,8
• Panimo: Sinebrychoff (Carlsberg Group), Kerava, Suomi

Taannoinen viikonloppu vierähti mökkimaisemissa syksyisten askareiden, kuten sienireippailun ja puolukkavarvikon sadonkorjuun merkeissä. Ohjelmassa oli myös syyskauden klassikon eli kaalilaatikon nautiskelua ja vähän tuon teeman viitoittamana päätin tarttua lähikaupan hyllystä löytyneeseen Karhu-olueen.

Tumma, vain 2,8-prosenttinen Karhu ei mikään uusi tuote taida olla, mutta alle euron lähtöhintaan tarjolla ollut purnukka ei ole aiemmin suurempaa huomiotani nauttinut. Nyt sen sauma kuitenkin vihdoin koitti ja väittäisinkin, että alkusyksyinen mökki-ilta lienee tälle oluelle se paras, ellei jopa ainoa varteenotettava maisteluvaihtoehto. Myös syyseräilyyn liitetty nuotio makkaroineen kävi kyllä vahvana mielessä. Kaalilaatikon kaveriksi en Karhua kuitenkaan korkannut, vaan jätin maistohetken illemmalle. Jälkikäteen ajateltuna paritus olisi voinut olla ihan toimivakin, joskin kiinteä ruoka-annos olisi ehkä vähän vesitetyn, mutta makean maltaisen oluen yli jyrännytkin.

Karhu Tumma edustaa nallebrändin ”perinteisempää” päätä eli sen valmistuksessa on hyödynnetty ohramaltaiden lisäksi myös OHRAa, eli tärkkelystä ja muita mallastamattomia komponentteja. Luettelosta löytyy myös hapettusmisenestoaine natriumdisulfiitti. Kokonaisuus oli joka tapauksessa odotuksia paremman makuinen, mutta samaan aikaan aika laimea ja hiilihapoiltaan turhan kärkevä.

Karhu Tumma 2,8%

Tummanruskea, hieman punertava ja kevytvaahtoinen olut. Tuoksu on aika kiva. Lähinnä limppuisen maltainen, aika makea, mutta siirappisena suht sopuisasti tummaan sävykkyyteen istuen.

Maku on pliisumpi ja etenkin alkuun lähes olematon. Aika eli lämpö tunnetusti avaa makumaailmaa enemmän ja hiljalleen sieltä alkaa jotain löytymäänkin. Kevyttä linjaa myötäillään toki edelleen.

Maut nojaavat tummahkoon, limppuiseen ja sen myötä makeahkoon maltaisuuteen. Itse asiassa aika toimivakin paketti, mutta koska vahvuus on painettu alas hyvin maltillisiin lukemiin, tuntuu kuin makukirjoa olisi samalla laimennettu lisäämällä joukkoon vettä. Paljon. Vesiteoria tosin vesittyy jo suutuntumassa, sillä hiilihapot ovat aika terhakkaalla tasolla. Niihinkin olisi tuota laimennusta ehkä sopinut toivoa, sillä nyt ylipirteä kuplinta ohentaa tunnelmaa entisestään.

Mutta. Ihan hyvää, limppuista menoa mauiltaan turhan vetisessä koostumuksessa? Kutakuinkin näin. Kokonaisuutena kuitenkin odotukset selvästi ylittävä ja vähän jään pohtimaan, pitäisikö se vahvempikin (4,6%) Karhu Tumma ottaa tätä myöten testiin, mikäli tarjonta on muuten samanlaista, mutta ryhdikkäämmässä muodossa?

Syksyisessä mökki-illassa tämän kuitenkin joi sinällään kyllä ihan mukisematta. Isompia elämyksiä hakevan ei kuitenkaan kannata mahdottomia odottaa. Saattaisin ostaa toistekin esimerkiksi syksyiselle eränuotiolle evästelyn kaveriksi. En tosin yhtä purkkia useampaa kerrallaan, enkä vallattoman toistuvasti varmaankaan.

Pisteet: 25/50

Olvi Rye Mild NEIPA

Olvi Rye Mild NEIPA

• Tyyli: New England Session IPA
• Alk.%: 2,5
• Panimo: Olvi, Iisalmi, Suomi

Olvin tuore uutuus oli tyylinsä puolesta sekä hienoinen yllätys että varsin odotettu veto. Odotettu siinä mielessä, että NEIPAhan se iisalmelaisten kauppavahvasta IPA-kirjosta vielä uupui, mutta hienoinen yllätys se kuitenkin oli alas painetun vahvuutensa puolesta. Mikro NEIPAa en makropanimolta näet olisi osannut odottaa, vaan jotain lahtelaisten Erikois NEIPAn kanssa mittelevää runsautta enemmänkin.

Hazy thing from Iisalmi on tosiaan rukiilla ryyditetty, vain 2,5-prosenttinen NEIPA, tarkemmin sanoen (tölkkiä mukaillen) Ultra-low Alc. Session New England Rye IPA. Hyvinkin sessioitava elintarvike siis speksiensä suhteen ja myös ihan vallitsevien trendien mukainen vahvuuslukemansa puolestakin. Aromihumalkirjo on niinikään toimivan modernilta vaikuttava, sillä nyt kovassa nosteessa oleva Sabro on saanut kumppanikseen jo vakiintuneempaa suosikkihumala Mosaicia sekä aina toimivaa, mutta harmillisen harvoin nähtävää Mandarina Bavariaa. Rukiin mukaan nostaminen hieman jännitti, sillä vaikka ruis-IPAsta normioloissa pidänkin, ei sitä ole tullut NEIPA-maailmassa vielä juurikaan vastaan ja sille lienee syynsäkin. Mutta tuntuuhan tuo toimivan.

Olvi Rye Mild NEIPA

Panimollahan on jo ennestään 2,5-prosenttinen Hi-Hop Mild IPA, josta on hieman kehnon ensivaikutelman jälkeen tullut hyvä luotto-olut mutkattomiin maisteluhetkiin. Rye Mild NEIPA on mauiltaan ehkä hieman kevyempi, mutta edelleen riittoisa ja ajaa omissa papereissani edeltäjänsä ohitse. Hyvä tahti Iisalmessa tuntuu siis vain jatkuvan.

Oluet on saatu näytteenä panimolta. Niiden jakelu on alkanut tällä viikolla ja levikki lienee varsin laaja. Näytepaketissa oli myös pari reilumman koon (56,8cl / 0,5l)  Rastal Craft Master One -lasit, joihin saa ujutettua puolilitraisenkin NEIPA-tölkin sisällön kerralla. Desiä pienempien kanssa on saanut olla tarkkana jo 0,44l-purkkien kanssa, joten tällaisen lasikoon tietoon saattaminen otetaan avosylin vastaan.

Olvi Rye Mild NEIPA

Utuinen muttei varsinaisesti mehevän samea olut on väriltään kevyen punertava, vaahdoltaan vaalea ja runsas, mutta katoavainen. Tuoksu on pehmeän hedelmäinen, varsin tuoreen trooppinen ja hyvä. Ei kovinkaan ylitsepursuava, mutta varsin toimivalta vaikuttaa. Sabro on hyvin esillä eli aprikoosinen, kypsän nektariininen trooppisuus saa seurakseen kevyttä kookosta, myös mandariinia ja hieman sitrustakin löytyy.

Maku on aluksi paljon vaisumpi, mutta urkenee leveämmäksi hetken seisotuksen jälkeen. Ei tämä mitään Northern Lightsia ole, mutta ei tarvitsekaan. Selvää on, että Olvin hyvä linja jatkuu jatkumistaan. Aprikoosi, mango ja nektariini toistuvat myös maussa. Sitrus, mandariini ja kevyt minttuisuus tukevat taustalla, mutta kookos on selvästi tuoksua vaisummin liikkeellä.

Varsin hyvää hedelmäkirjoa tarjoillaan, mutta toki tausta aika laihaksi vaikuttaa aluksi jäävän. Suutuntumasta ja mauista kuitenkin löytyy isommalla suullisella ihan kohtalaista muhevuutta ja lisähedelmäistä mehukkuutta, jotka antavat kaivattua tukea taustalle. Ehkä vähän keppoinen edelleen, mutta vahvuus muistaen ei mitenkään leimaavasti, pikemminkin yllättävän solidiksi voisi sanoa.

Virkeänä ja äärimmäisen sessioitavana kokonaisuutena tätä voi hyvillä mielin pitää. Tykkään ja menee minusta Hi-Hopin ohitse nokkimisjärjestyksessä. Tulee hankittua vastakin. 

Pisteet: 34/50