keskiviikko 19. elokuuta 2015

Rothaus Tannenzäpfle

Birgit Kraft ja kummalliset kävyt...

Kesäisen grillipizzan vääntelyn yhteydessä tuli korkattua ”Mustametsän” maisemista ponnistava kulttiolut Rothaus Tannenzäpfle. Baden-Württembergin osavaltion omistama Badische Staatsbrauerei Rothaus on valmistanut kyseistä pilssiä jo lähes kuuden vuosikymmenen ajan aina vuodesta 1956 lähtien. Se on niittänyt mainetta kotimaisemien lisäksi myös muualla germaanivaltakunnassa eikä kansainväliseltäkään huomiolta ole voitu välttyä. Kysytty, arvostettu ja lajissaan hypetetty olut, josta voi hyvällä omallatunnolla puhua kultti-vertausta käyttäen.

Vuonna 1791 perustettu panimo sijaitsee postimerkin kokoisessa Rothausin kylässä, jonka rakennetusta pinta-alasta karkeasti reilu puolet kuuluu panimon rekvisiittaan. Alue tunnetaan Schwarzwaldin (”Mustametsä) vuoriston havumetsäisistä maisemista, joten lieneekin osuvaa, että kyseinen teema on yhdistetty myös oluen valmistukseen. Yleisestä suosiostaan huolimatta kotiseudut ovat aina olleet panimon vahvinta aluetta, joten saksalaiseen tapaan paikallisolut-status elää edelleen vahvana.

Oluen nimi Tannenzäpfle tarkoittaa osuvasti pientä kuusen käpyä ja siksipä niitä jokunen seikkailee myös oluen etiketissä. Tarina tietää kertoa, että kyseiset tannenzäpflet kuuluvat kuusilajiin, jonka kävyt kasvavat oksista ylöspäin. Ainakin pihdat ovat tällaisia… Etiketissä kävyt kuitenkin sojottavat ”normaalisti” alaspäin, mutta juju piileekin siinä, että pullosta juotaessa kuvitus asettuu oikeaan asentoon – ainakin käpyjen osalta*.

Käpyjä tursuavan kuusen alla sen sijaan hymyilee Birgit Kraft, Die schönste Frau im Badnerland eli vanhan Badenin kaunein nainen. Kahta kolpakkoa kannattelevan neitosen nimi on eräänlainen sanaleikki, sillä Alemannimurteen ilmaus Bier gibt Kraft on vapaasti käännettynä ”olut antaa voimaa”

Tannenzäpfle on alusta lähtien pakattu saksalaisille epätyypillisempään 0,33l pulloon, joka etenkin suurten 0,75litraisten pakkausten aikakaudella aiheutti kummastusta. Ilmeisesti se ei kuitenkaan estänyt kansaa ihastumasta tuotteeseen, joten mikäpäs siinä. Nykyisin tätä kyseistä olutta myydään myös puolen litran pulloissa nimellä Rothaus Pils…

*Entä kuinka käy Birgitin ja oluiden, kun pullon kääntää kävyille sopivampaan asentoon? Tässäpä varsin epäsaksalainen ristiriita…

Rothaus Tannenzäpfle
Oljenkeltainen, kirkas ja vaaleavaahtoinen pils. Kaunis olut. Tuoksu on raikas, aivan ohuelti vaaleaa makeutta henkivä. Runsaan ruohoinen, hieman vihreän kukkainen ja heinikkoinen humalointi on napakasti tarraava, virkistävä ja optimaalisen voimakas.

Maku hellii kuumassa kesäpäivässä riutunutta lomailijaa. Rehdin pureva, ruohoisen tuore humalointi heinikkoisen yrttisellä lisäpotkulla puhdistaa pöydän virkistäen suun makunystyrät. Vaalean maltainen, hienoisen makea ja viljava runko tukee hyvin ollen silti miellyttävän kepeä.

Tuomio: Runsasmakuinen, pirteä ja ruohoisen raikas laatupils. Kaunis, hienosti toimiva kesäolut sopivalla purennalla.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti