sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Bryggeri Helsinki Pils


Mini-SOPP jatkuu aurinkoisissa merkeissä
Olutkellarin oman mini-SOPPin toisena päivänä juomaksi valikoitui hellekeliin loistavasti istuva Bryggeri Helsingin Pils-olut. Ainakaan tällä hetkellä panimon tuotteita ei Keski-Suomesta taida olla saatavilla, mutta onneksi ystäväni Lauri kipaisi muutaman pullon panimo-ravintolan olutkaupasta. Itse lykkäsin vastavuoroisesti vaihdossa matkaan muutaman pullon kahta edellistä Palokka-olutta. Bryggeri Helsinki avasi ovensa vapun tienoilla ollen näin pääkaupunkimme kuudes tällä hetkellä aktiivisesti toimiva panimo. Täysin valmis panimoravintola ei tuolloin kuuleman mukaan ollut, mutta luvatusta ajankohdasta päätettiin pitää kiinni – hyvä niin. Panimo sijaitsee Helsingin Tuomiokirkon ja sataman väliä kulkevalla Sofiankadulla, jonka ympäristöä ollaan muutoinkin palauttamassa entiseen loistoonsa. Panimoravintolan tiloista löytyy suuri kellariravintola, terassi, yläkerran pubi ja jo mainittu pieni myymälä, jossa tarjolla panimon omien (alle 4,7%) oluiden lisäksi myös muiden kotimaisten pienpanimoiden tuotoksia. Itse en paikan päällä ole vielä päässyt käymään, enkä myöskään oluita ole käsiini ennen tätä saanut. Paikan ruokaa olen kuitenkin kuullut useaan otteeseen kehuttavan ja käsittääkseni olutpuolikin on otettu vastaan varsin lämpimästi – tunnelma ja sisustus on hieman jakanut mielipiteitä, skandinaavisen pelkistetty tyyli ei ole kaikkia miellyttänyt, myös keskeneräisyys voi vaikuttaa asiaan.

Viikonlopun toinen uusi tuttavuus - oluen ja panimon muodossa
Pyynikin Käsityöläispanimon tapaan myös Bryggeri Helsinki järjesti viime syksynä onnistuneen osakeannin – tavoiteltu 600 000€ tuli täyteen. Myös toinen yleisöanti järjestettiin aiemmin tänä keväänä ja pienomistajia on tällä hetkellä kaikkiaan seitsemänsataa. Panimon takaa löytyy Rakuuna Olut Oy, jonka toimitusjohtaja on Lammin Sahdistakin tuttu Pekka Kääriäinen – Pienpanimoliiton Puheenjohtaja. Bryggerien kotisivuilla on lyhyt tarina Helsingin panimokulttuurista ja silmääni pisti maininta ”entisaikojen” olutporvareista… Siinäpä nimitys mikä olisi hienoa saada omaan käyntikorttiinsa – ehkä jopa rahamestaria kovempi suoritus! Mutta mikäli Helsingin suuntaan menoja on, ei ainakaan ruokapaikkaa tarvitse lähteä arvuuttelemaan – hyvän ruuan ja oluen yhdistäminen kiinnostaa aina.

Mutta testataanpas nyt ensin valvotuissa kotioloissa sitä juomapuolta. Panimon Pils mainostaa etiketissään olevansa uskollinen etelä-saksalaisille esikuvilleen ja mikäpäs sen osuvampaa kun kattiloiden ääressä huhkii saksalainen Mathias Hüffner – Bryggerin panimomestari siis. Pilsin reseptiin kätkeytyy sekä pils- että viennamaltaita sekä saksalaisa Magnum- ja Hertsbrücker-humalia.
 
Bryggeri Helsinki Pils
Kaunis, melko kirkas oljenkeltainen pils. Sinällään erikoista, sillä kuvittelin tämän olevan suodattamaton… Valkea vaahto on keskirunsasta, muttei järin viipyvää. Tuoksu helli hellepäivänä. Tuore, ruohoisen raikas humalointi yhdessä kevyesti makean, vaalean maltaan kanssa saa aikaan raikkaan, pehmeän ja suht runsaankin kokonaisuuden. Maku täyttää mallikkaan pilsin määritelmän melko aukottomasti. Runsaan ruohoinen, lopussa myös sitruksisen vivahteinen humalointi on rapsakkaa ja tuoreutta henkivää. Kevyesti makea mallaspohja tasapainottaa ja tukee vaalealla pehmeydellään tästä mainion, makuisan mutta sopivan kevyen kesäjuoman. Laadukas taidonnäyte kotimaisesta osaamisesta, hieno tribuutti esikuvilleen. Riittävän rapea, onnistunut pils.

Pisteet: 34/50

2 kommenttia:

  1. On komea tuo Malmgårdin lasi. Täytyykö Pernajaan lähteä, että moisen saa hankittua vai mistä tuo on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perkule, ja minä kun yritin työllä ja tuskalla piilotella tuon logon kuvasta :D Tuo lasi on reilun vuoden takaisilta Oluttoman järjestämiltä pienimuotoisilta pienpanimofestareilta täältä Jyväskylästä. Tarkemmin en sitten tiedä mistä tuota voisi saada, mutta ainakin Protojen julkaisun yhteydessä jotkin olutravintolat antavat ensimmäiselle maistajalle Malmgårdin lasin kotiin viemisiksi...

      Poista