sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vehnäolutvertailu: Kotimaiset maitokauppavehnät sokkotestissä!

Päivän agenda...

Kevätaurinko on jo tovin verran meitä hyväillyt ja lämpenevät kelit ovat saaneet myös kotimaiset panimot uutuustehtailuun. Itsekin olen jo kaivellut grillin talviteloilta ja nautiskellut takapihan biergartenin keväisestä rauhasta, joten nyt viiemeistään on hyvä aika ruveta katsastamaan tulevan kesän määrittäviä maltaisia makuja. Vehnäolut kuuluu luonnollisesti oluttyyleihin, joita allekirjoittanut tapaa nautiskella kesäkuumalla. Täksi kevääksi maitokauppavahvuuteen saimmekin kaksi uutta tulokasta hefeweizenien sarjaan ja kumpainenkin on saatavilla puolilitraisessa peltipurnukassa. Kotimaisten, suodattamattomien tölkkivehnien lukumäärä siis tuplaantui kertalaakista, joten uudet tulokkaat onkin hyvä toivottaa tervetulleiksi asettamalla ne rinnan vanhojen kettujen kanssa. Ei neljää ilman viidettä – näin kuuluu vanha sanonta päivitettynä tilanteeseen sopivaan muotoon. Suomalaisnelikon rinnalle otin pakkaa sekoittamaan saksalaisketju Lidlin jo jokusen vuoden myymän Grafenwalder-vehnäoluen. Kokonaisuudessaan maisettavien oluiden lista löytyy alapuolelta - hintatiedot kuvaavat ostohetken hintatasoa eli alue- ja kauppakohtaista vaihtelua esiintyy varmasti (hinnat sis. pantin)!

Nokian Keisari Elowehnä
4,7% Nokian Panimo, Nokia (2,14€, Keljon Prisma)
  • Vuodesta 2010 saakka melko laajasti saatavilla ollut, kotimaisista raaka-aineista valmistettu vehnäolut, jota on vuosien mittaan tullut nautiskeltua hyvällä ruokahalulla. Kuuluu omaan perusvalikoimaan, jota tulee säännöllisen epäsäännöllisesti hankittua. Yleiskuva oluesta: hinta/laatu-suhde todella hyvä, maistuva vaihtoehto lainsäädäntömme puitteissa. ”Perusvarma”, joskin isoveli eli vahvempi versio maistuu huomattavasti paremmin – luonnollisesti.
Saimaan Marsalkka Luomuvehnä
4,6% Saimaan Juomatehdas, Mikkeli (3,29€, Keljon Prisma)
  • Mikkeliin muuttaneen Saimaan Juomatehtaan luomu-sertifioitu vehnäolut, joka on muuta nelikkoa hieman kovempi hinnaltaan. Luomuvehnä on kuitenkin vakuuttanut allekirjoittaneen ja onkin laadukkuutensa puolesta palvellut niin yleisessä käytössä kuin ruokajuomanakin moitteettomasti. Mututuntumalta heitettynä vahva ennakkosuosikki.
Laitilan Kukko Vehnä
4,7% Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila (2,49€, K-Supermarket Länsiväylä)
  • Aiemmin tarjolla olleesta Kievari-sarjan Vehnäsestä modattu versio, joka äskettäin saapui uutuutena maitokauppojemme valikoimiin. Vehnästä tuli pariin otteeseen maistettua, muttei siitä sen suurempia maininnan aiheita muistiinpanoihin jäänyt – perustavanlaatuinen, alkoholilainsäädännön ”laimentama” vehnäolut oli kyseessä. Tältä uusintapainokselta odotan hyvää panosta – kyseessä on siis ensimaisto.
Sandels Vehnäolut
4,7% Olvi, Iisalmi (2,69€, Seppälän Citymarket)
  • Eversti Johan August Sandelsin nimeä kantava olutbrändi saa siis uuden tulokkaan ja tietynlaista historiaa tämän oluen kohdalla kirjoitetaankin – kahdellakin rintamalla. Everstin syntymästä tulee kuluneeksi 250-vuotta, jonka kunniaksi Iisalmessa on päätetty pistää ranttaliksi. Vaaleiden(tärkkelys)lagereiden suursuoltajana tunnettu Olvi nimittäin repäisee ja laskee markkinoille historiansa ensimmäisen pintahiivaoluen! Eli nyt ei tarjoilla uudelleen brändättyä lagerjuomaa erilaisessa pakkauksessa, vaan kyseessä on ihan oikeasti uusi tuote – täysmallasvehnäolut nimittäin. Mutulta on vaikea heittää minkäänlaista arvausta – maistamallahan tuo selviää.
Grafenwalder Vehnäolut
4,5% -, Saksa (1,85€*, Keljon Lidl)
  • S- ja K-korttien duopolia vastaan urhoollisesti taistelevan saksalaisketjun myymä vehnäolut on mielestäni omijaan sotkemaan suoritettavan maistelun pakkaa. Omaan makuun suhteellisen halpa vehnäolut on oikein mainio hinta/laatu-suhteeltaan, joten on mielenkiintoista vihdoinkin nähdä, kuinka se pärjää vertailussa kotimaisten verrokkiensa rinnalla!
(*kuitti hukassa, joten käytin vanhaa muistikuvaa hinnasta)

Siinäpä siis testiin osallistuvat oluet pienine ennakko-analyyseineen. Oluita ei hankittu kertarysäyksellä, vaan aikaväli ostotapahtumien sisällä oli noin viikko – aina saatavuuden mukaan. Kukin maisettava tuote kuitenkin voidaan luokitella melko tuoreeksi Parasta ennen-päiväyksen perusteella… Seuraavaksi voisinkin hieman aukaista suoritetun testin kulkua. Totutusta tavasta poiketen, en suorittanut arviointia keskenäni, vaan sain apua tehtävään perheen paremmalta puoliskolta. Rinnakkain vertailu suoritettiin sokkotestinä, jossa raati (eli minä ja avovaimoni) oli autuaan tietämätön maistettavan oluen tunnustamasta brändistä.  Tämä seikka toteutettiin seuraavalla tavalla: tölkit ja niitä vastaavat lasit numeroitiin näkymättömällä menetelmällä (eli liimattiin numeroitu teipinpala objektin pohjaan). Lasit täytettiin ja lasien paikkoja vaihdettiin useaan otteeseen (kolme sekoitusta, X-määrä lasin siirtoja) aina toisen osapuolen poistuessa arviointitilasta. Lasivalinta ei ehkä ollut olutmaistelulle edullisin, sillä kaluston puutteessa riittävää määrää ns. ”olutlaseja” ei ollut tarjolla. Lasivalinta tosin sulki pois tunnistamisen värin perusteella.

Testattavat oluet maistettiin halutussa järjestyksessä kahteen otteeseen ja tarvittaessa uudemman kerran. Arvosteluasteikko oli blogin tavasta poiketen arvosanat 1-5, puolen numeron tarkkuudella. Yleissäännöksi sovittii arvosanan 3 kuvaavan ”perushyväämaitokauppavehnää”. Arviointeihin liitettiin kevyttä sanallista arviota. Loppuarvosana muodostui kahden arvion yhteenlasketusta tuloksesta (toisistaan riippumattomat arviot olivat niin samansuuntaiset, ettei keskiarvon käyttäminen olisi tuloksiin tuonut muutosta).

Valmiina testiin!
Siinäpä sitä triviaa maistelun ”säännöistä”. Todellisuudessa testiä ei suoritettu ns. hampaat irvessä, vaan pyrittiin rentoon lopputulokseen. Ylianalysointia pyrittiin välttämään ja keskityttiin vain kertomaan lyhyesti mielipiteet maistettavista oluista – fiiliksen mukaan, niin kuin pitääkin. Tiedettä ei siis varsinaisesti lähdetty tekemään, vaan pikemminkin haettiin viihteellistä informaatiota ja uusia kokemuksia. Seuraavaksi esittelemme testimme tulokset tuote kerrallaan:

Tuote A
  • Testihenkilö 1: Ei tuoksu miltään. Lagermainen, tylsä – aika hapan. Aavistuksen hiivainen, mutta vehnäolutmaisesti. En tykkää, en ostaisi. 1,5/5
  • Testihenkilö 2: Heikko, ei makunsa puolesta välttämättä toisi heti rehellistä hefeä mieleen. Muovinen, lääkemäisen mausteinen sivumaku on melko vahva – vehnää on jonkin verran. Hieman hapan kokonaisuus.Sivumaku dominoi. En ostaisi – ehkä testimielessä. 1,5/5
Tuote B 
  • Testihenkilö 1: Valjuhko, vehnäolutmäisempi (kuin Tuote A). Tuoksuukin vehnäoluelta. Aavistus hiivaa ja makeaa banaania, muttei omaan makuun tarpeeksi. Mahdollisesti voisin ostaakin. 3,0/5
  • Testihenkilö 2: Sopivan voimaisa, toimiva maku. Vehnäinen, hiivaa, ei juurikaan banaanin hekumaa – ehkä sivummalta sitä voi kaivaa. Kokonaisuudessaan makuisa, hieman kuiva – vetisyys ei vaivaa. Eksyisi hyvinkin ostoskoriini. 3,5/5
Tuote C 
  • Testihenkilö 1:”Selkeä vehnäolut”. Hiivainen, ei kovin makea vaikka ensivaikutelma lupailikin muuta. Myös tuoksu on hyvä. Hyvä perusvehnäolut. Ostaisin. 3,5/5
  • Testihenkilö 2: Alkuun hieman mitäänsanomaton, hiljalleen voimistuva vehnä. Hienoista happamuutta, vehnäisyys hyvin esillä – hennommin banaanista purukumia, lopusta löytyy mausteita. Ajoittain vähän raskas, mutta varsin vakuuttava lopputulema. Makua riittää. Ostaisin kyllä. 3,5/5 
Tuote D 
  • Testihenkilö 1: Makean banaaninen, ei kovin hiivaisa. Vehnäolutmainen, kevyehkö ja valju – ei tuoksu. En ostaisi. 2/5
  • Testihenkilö 2: Alkuun melko nopeasti haihtuva maku, joka hieman jämäköityy ajan kanssa. Perusvehnän ominaisuudet löytyy, niin myös lääkemuovinen sivuvivahde. Kevyt, sitä myöten melko raikas, osin myös vetinen. Voisin ostaa, mutten kovin usein. 2/5
Tuote E 
  • Testihenkilö 1: Raikas, ehkä hieman sitruksisen makea, ei kovin hiivainen – (maistelun) eniten tuntuva ”jälkihiiva”. Hyvä raikas tuoksu, maistelun suosikki – ei ihan perusvehnä. Ostaisin. 4/5
  • Testihenkilö 2: Hieman happaman vehnäinen, kevyen banaaninen, enemmän mausteisen hiivainen. Sitrusmaista happamuutta ja potkua, mutta silti hieman tunkkainen. Kohtalaisen runsas, ei lainkaan hassumpi. Sopivasti luonnetta, ei aukkoja makukartassa. Witbierin piirteitä sisältävä vehnä? Ostaisinpa hyvinkin. 4/5

Eli melkoinen haitari pisteytyksen ja sanallisen palautteen perusteella tölkkivehnissä on. Mutta mikä tuote vastaa mitäkin tunnusta? Se selviää hieman alempaa, mutta pari sanaa ennen sitä. Sokkomaistelu oli Olutkellarin historian ensimmäinen ja samalla ensimmäinen ”virallinen” sellainen, johon allekirjoittanut on osallistunut. Alkuun uusi tilanne aiheutti tietynlaista varauksellisuutta, mutta hiljalleen ”kramppikuume” sitten helpottikin. Hankalaa tuo silti oli, joskin eroavaisuudet olivat hyvin tunnistettavissa. Mukavaa puuhaa – tätä pitää harrastaa useamminkin, mutta sivuhuomion sanottakoon: oli kaikkien etu ettei tilaisuutta taltioitu videolle… Tulosten paljastuksen aiheuttamat ilmeet ja reaktiot olivat nimittäin hyvinkin hölmistyneet. Eli vertailun oluet paremmuusjärjestyksessä:

Tuote Olut Alk.% Hinta Pisteet
1.   E Sandels Vehnäolut 4,7 2,69 € 8,0 / 10
2.   C Nokian Keisari Elowehnä 4,7 2,14 € 7,0 / 10
3.   B Grafenwalder Vehnäolut 4,5 1,85 € 6,5 / 10
4.   D Laitilan Kukko Vehnä 4,7 2,49 € 4,0 / 10
5.   A Saimaan Marsalkka Luomuvehnä 4,6 3,29 € 3,0 / 10

Kolmen kärki...
”Hienoinen” yllätys lienee Sandelsin paalupaikka, mutta kaitpa tämä on tulkittavissa niin, että Iisalmessa kannattaisi antaa kenkää vaaleitatärkkelyslagereita brändäävälle markkinointiosastolle ja panostettava sekin raha pintahiivaoluiden valmistukseen… Samoin Luomuvehnän suvereeni jumbosija ihmetyttää, sillä tähän saakka olen tuota pitänyt kirkkaimpana vehnätähtenä maitokauppavahvuisten joukossa. Jälkikäteenkin maisteltuna makumaailma oli epäpuhdas, joten uskoisin kyseessä olevan viallinen yksilö – tämä ei kuitenkaan tämän testin tulokseen vaikuta, raati oli (poikkeuksellisen) yksimielinen, joten tämä on kirjoitettu totuus. Ihmettelen, onnittelen Olvia ja jään pohtimaan syntyjä syvijä. Olisiko Iisalmesta seuraavana uutuutena tulossa Tuntemattoman Wagnerin sijasta rehellistä APAa tahi portteria? Ehkä ei, mutta toivoa sopii – sokkotesti on lahjomaton.

Sandels-tölkin kyljistä löytyy myös tarinanparsi, jonka viimeinen lause hieman hymyilittää.. Voi olla, ettei se merkitse mitään, mutta jotenkin olen aistivinani hienoisen näpäytyksen panimoa lagerlinjan(kin) vuoksi parjanneiden olutharrastajien suuntaan... Vai mitä itse tuumit?

"Kunnioitettu sotasankari, eversti Johan August Sandels oli älykäs strategi. Siirtäessään joukkojan edullisempiin asemiin, muutamat upseerit kummeksuivat joukkojen sijoittelua. Epäilijöille hän kommentoi: ”Vehnä on tänä vuonna erityisen sopiva oluelle. Nyt ehdimme selustassa korjata sadon ja silti antaa viholliselle opetuksen."

Noh, jos tuo tosiaan piikkinä lihassa ja ohi menevänä pistona sydämessä pitää ottaa, niin mikäs siinä. Voitaneen sanoa, että brändäysryhmä on vihdoin tehnyt hyvää ja oivaltavaa työtä... Kuten sanottua, testin suorittaminen oli mielenkiintoista, uutta ja jännittävää. Brändillä ei pitäisi olla väliä, mutta ”normimaistossa” se vaikuttanee vääjäämättä. Siksipä näitä voisi harrastaa useamminkin, mukava kokemus.

Kippis!

7 kommenttia:

  1. Kiitos, mielenkiintoinen testi. Täytyypä testa Sandelsia.

    VastaaPoista
  2. Hyvä testi ja hyvä artikkeli. Yllättävä voittaja ja yllättävä häviäjä!

    Sokko- ja rinnanvertailut ovat antoisia, oluiden väliset erot nyanssit tulevat paremmin eteen erityisesti vehnäoluen kaltaisessa tyylissä, jossa tyylin sisällä ei ole paljoa vaihtelua. Suunnitelmissa on pitää rinnakkainvertailu Alkon vehnäoluilla tässä kevään kuluessa.

    Olvin edustaja muistaakseni kommentoi viime vuonna jossain haastattelussa, että olivat panneet merkille Keisari 66:n suosion ja suunnittelivat jotain samankaltaista. Aiemmin olivat olettaneet, ettei pintahiivaolutta saisi kaupaksi niin isoa erää kuin Olvin kokoisen panimon laitteilla tulee aina minimissään.

    Tähän voisi muuten vielä lisätä loppuun mikä olut vastasi mitäkin kirjaintunnusta, jotta kuvauksia voi lukea uudestaan oikeat vastaukset tietäen. Tokihan ne saa pääteltyä pistemääristäkin, mutta helpompaa ehkä jos ne voisi lukea suoraan vaikka tekstin lopusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia.

      Tulos kärjen ja hännän osalta oli kyllä yllätys, mutta saimaalainen osoittautui hieman kärsineeksi jälkitesteissä. Tulos on kuitenkin tällä kertaa tämä ja kaksipäinen raati oli kautta linjan todella yksimielinen - sinällään ei voi kuin tyytyä painettuun faktaan :) Ehkä tämä rohkaisee Olvia yrittämään oluen valmistusta ihan tosissaan.

      Tuo Alkovehnävertailu on ollut itselläkin mielessä, mutta katsotaan mitä kaikkea ehtii ja muistaa tohinoissaan - paljon olisi kyllä ideoita mikäli rahat ja aika vain riittäisi. Lupaan kuitenkin, että näitä on jatkossakin tulossa (jollain aikajänteellä ainakin).

      Teenpä tuon "tunnistus-lisäyksen" heti, kiitoksia huomiosta! Ei Andya itseään blogimaailma / jonkinlainen "virallisen" tiedotuskanavan ylläpito kiinnostaisi? Forumin puolella vakuuttavaa esiintymistä ja ilmeisen paljon hyviä ideoita sekä toteutuksia. Näistä olisi mukava lueskella hieman enempikin :)

      Poista
    2. Itse asiassa olen miettinyt että oma olutblogini voisi keskittyä nimenomaan tällaisiin vertikaali- ja sokkomaisteluihin, joita on jo muutama tehtynä, ja blogaamisen voisi aloittaa "backlogin" raportoimisella, samalla oman olutharrastuksen kehittymistä kuvaten.

      Poista
    3. Kuulosta hyvältä - jäämme mielenkiinnolla odottelemaan :)

      Kippis!

      Poista
  3. Yllättävä voittaja. Itse maistoin Santun vehnää "kauppiaskappaleen" jo tovi takaperin, silloin fiilis oli, että melko heikko esitys, perus vähän vehnäoluelle maistuva juoma joka ei säväytä millään lailla ja siinäkin kategoriassa aika mauton esitys. Ehkä rohkaistun ja kokeilen toisen. Keisarin Elovehnä ollut kotimainen suosikki.
    Listaan muuten löytyy vielä ainakin yksi kotimainen vehnä lisää, Simo-vehnäolut, Pyynikin käsityöläispanimolta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinällään olet oikeassa, ettei tuo ehkä se runsain maultaan ollut, mutta raatia viehättikin pikemminkin muista erottuva, hieman raikkaampi kirjo, josta löytyi enemmän hedelmäistä happamuutta eikä mainittavaa vetisyyttä esiintynyt. Simo jäi ulos, koska haettiin mahdollisimman laajasti saatavia hefejä ja samalla ideana oli tarkastaa tölkitetyt tuotteet.

      Tulos kyllä yllätti itsenikin... Mutta näin tällä kertaa, toki eri mieltäkin saa olla :)

      Poista