Suomenlinnan oluita testissä

Tajusinkin, että tässä on talven mittaan tullut kirjoiteltua paritkin arviot Suomenlinnan Panimon kauppavahvuisista oluista, joten päätin tällä kertaa niputtaa kolmen sellaisen arviot yhteen pakettiin. Joukossa on kaksi bitteriä (Coyet Ale ja Spithead Bitter) sekä yksi vaalea lager (Seth Lager), jossa on mallaspuolella hienoista twistiä mukana. Suomenlinnalaiset eivät suurta uutuuden viehätystä useinkaan tarjoile, mutta yleiskuvaksi panimon tuotteista minulle on muodostunut perusvakaa, tasapainoisen laadukas ja konstailematon linja, joka tarjoaa hyviä perusmakuja niissä turhia säästelemättä.

Pienpanimokattauksessa vastaan tullut Thor Bock ainakin maittoi tuhdilla mallaspedillään mitä mainioiten, eikä valittamista ole nykyisin Alkon valikoimista löytyvän, brittitunnelmaa tarjoilevan Hoppe IPAnkaan kohdalla. Ei tajuntaa räjäyttävää tekemistä, mutta mieluisia, hillittyjä makuja joista on usein pariksi myös ruokapöytään. Kesäjuomana panimon witbier Piper Wit taasen on aika ässä... Mutta katsotaanpa valikoimaa eteenpäin, nyt arvioissa oleva kolmikko ei tullut maisteltua yhdellä kertaa, joten tarkempaa analyysiä esimerkiksi bittereiden vastakkainasettelusta minulla ei ole tarjota.

Coyet Ale

Tyyli: Bitter

Alk.%: 4,5

Suomenlinnan oluiden nimet omaavat kytköksen saarilinnoituksen historiaan. Coyet Ale on saanut nimensä Sveaborgin linnoitustyömaalla viimeiset elinvuotensa viettäneen soturin, Henrik Gideon Coyetin (1725-1774) mukaan. Onpa hänen mukaansa nimetty osa linnoituksestakin. Coyet Ale kurottaa historian hekumoissaan kohti sumuisia Britteinsaaria. Kyseinen täysmaltainen bitter-olut on valmistettu pilsner-, ale- ja karamellimaltaista ja se on panimon mukaan vahvasti humaloitua.

Coyet Ale

Kuparinen, hieman rusehtavan punainen olut ihan kauniilla ja kestoisalla vaahtokerroksella varustettuna. Tuoksultaan keksimäinen, kohtalaista karamellin makeutta sisältävän maltainen. Joukossa kevyttä marjaisuutta sekä pähkinäistä kuivuutta – ihan pätevää bitteriä kyllä… Maultaan hieman tuoksua siistitympi, pelkistetty ja märän tuntuinen. Mallasrunko henkii edelleen kevyttä makeutta, joskin karamellisuus ei enää ole niin vahvana läsnä.  Joukossa on limppuista tuntua, mutta myös hieman keksiä. Sivuilta nousee pähkinäistä rouheutta, puumaista humalointia sekä hentoista yrtin katkua – löytyy myös ripaus punaista marjaisuutta sekä etäistä hedelmien aromia sivumausta. Katkerot eivät sinällään jyllää missään vaiheessa, joskin jäävät kutittelemaan suuta pitkän, hillityn jälkimaun muassa. Perustavaa bitter tekemistä brittihengessä – ei itselleni se omin tyylilaji, mutta varsin maistuva olut on silti kyseessä. Ei virhemakuja, hienosti suitsittu kokonaisuus on hyvin kasassa joten sinällään ei mitään valittamisen aihetta. 

Tuomio: Nämä ovat makuasioita, mutta brittijanoissani tarttuisin tähän pulloon varmasti uudestaankin… Sen henkimä tunnelma voisi nostaa pisteitä muutamalla, mutta jätetään ne toistaiseksi merkitsemättä…

Pisteet: 31/50

-----

Seth Lager

Tyyli: Vaalea Lager (Erikoisvilja)
Alk.%: 4,7

Sethin kohdalla ei aivan tavanlagerista ole kysymys, sillä ohramaltaan lisäksi sen valmistukseen on käytetty myös ruista ja vehnää. Kytkös historiaan löytyy myös tältä monivilja lagerilta, tällä kertaa nimensä oluelle on nimittäin luovuttanut linnoituksen rakentajan Ehrensvärdin hyvä ystävä Gabriel von Seth (1690-1774) – herkkusuu ja tunnettu vaikuttaja. Bastion Seth on paikoillaan vielä tänäkin päivänä, osana Suomenlinnan linnoitusta keskellä vehreää Komendantin yrttitarhaa. Historian lisäksi nimestä löytyy myös sanaleikki. Seth Lagerin nimi muodostuu käytettyjen viljojen alkukirjaimista: Secale (ruis), Triticum (vehnä) sekä Hordeum (ohra).

”Seth on maltainen, vahvarunkoinen lager, jonka rukiinen runko piristyy vehnällä ja taittuu pitkällä, mutta miedolla humalan puraisulla.”

Seth Lager

Kauniin punertava, ruskeaakin sävyä omaava lagerolut maamme pääkaupungista. Tuoksu toimii ihan mallikkaasti, se pohjaa itsensä pitkälti kevyen leipäiseen maltaisuuteen, josta löytyykin tunnistettava rukiin vivahde, mutta myös sopivassa määrin makeuttakin. Tuoksun täydentää hillitty, mutta kokonaisuuteen oivasti istuva ruohoinen humalan puraisu. Ero yleisesti nautittuihin lagereihin on jo ulkonäön ja tuoksun puolesta selkeä. Sama tarina jatkuu myös maussa. Märkää makuisuutta löytyy mukavasti – pääosin mennään tuoksussakin esiin nostettujen limppuisen makean maltaisuuden ja ruohoisen humaloinnin ehdoilla, tokihan sitä rukiin ryhdikkyyttäkin maussa esiintyy. Ruohon purenta jättää muuten suuhun mukavan kutkuttavan tunnun. Perustavan varmaa, suoraa ja simppeliä tietä kulkeva lager, joka kuitenkin omaa olennaisen eron ”tavan lagereihin”: tässä on nimittäin makua – ja hyvää makua muuten onkin. Ruis toimii itsellen yleisestikin varsin mainiosti, joten pieni terveysviljan puraisu kruunaa tämän makukokonaisuuden oivasti. 

Tuomio: Hyvä, helposti lähestyttävä lager, joka erottuu massasta sopivasti – suositus luonnollisesti luonnon ääreen ja mökkitunnelmaan. Yksi varteenotettava porttiolut massasta poispäin…

Pisteet: 31/50

----

Spithead Bitter

Tyyli: Bitter
Alk.%: 4,5

Spithead Bitter on brittihenkeä tarjoileva, meripihkan punertava ja panimon mukaan miedosti hiilihappoinen bitter. Jotain eroa saman panimon Coyet Aleen ilmeisesti löytyy, mutta tarkemmin en tiedä mitä. Rinnakkain vertailuhan sen paljastaisi, mutta mennään nyt tällä kaavalla. Tämän oluen nimi ei tällä kertaa viittaakaan suoraan Suomenlinnaan, vaan nyt matkataan historian lisäksi myös jokusen merimailin taakse, nimittäin Etelä-Englantiin. Engelsmannit lastasivat laivansa Spitheadin kaupungissa lähtiessään kohti pohjolaa ja parivuotista Oolannin sotaa (1854-1856). Rohkeutta soturit ammensivat mukaan lastatusta bitteroluesta, jonka tribuutin on nyt yli 150-vuotta myöhemmin valmistanut Suomenlinnan Panimo. Historian havinaa, sumusaarten tunnelmaa…

Spithead Bitter

Auringonlaskun oranssi, varsin kaunis olut kaatuu tästä suomenlinnalaisesta lasipullosta lasiin. Tuoksu ottaa hieman yllättäenkin mieleni mukaan kutsuvaan tanssiin vaaleahkon, karamellisen makean, hennon hunajaisen ja brittimäisen märkää tuntua henkivän mallaspohjansa voimin. Pehmeän tenhon pilkkoo kauniin kukkainen, hieman sitruksista suoraviivaisuutta kätkevä humalointi, joka sointuu askeliin varsin mallikkaasti – ehkä hento ripaus kuivattua marjaisuuttakin löytyy. Maku ei maltaan pehmeydessä aivan tuoksulle pärjää, mutta hienoinen louhikkoisuus tuo siihen vain miellyttävää särmää. Vaaleahkoa toffeeta, hentoa hunajaa, mutta eniten kukkaisan tuoretta, hieman varrenkin terävyyttä ilmentävää humalointia – josta tuoksun tavoin löytyy myös mausteisen kaiun kyllästämä, kevyt sitruksinen puraisu. Punertavaa marjaisuutta sekä hentoa puumaista tuntua voi taaempaa myös poimia. Yleisilmeeltään hieman märkä, muttei vetinen – sopivan makuisa ja miellyttävästi ”englantilaisittain” pureva olut. Tuntumaltaan hieman flätti, mikä jykevöittääkin kokonaisuutta mukavasti.

Tuomio: Hyvää brittitekemistä henkivä kotimainen taidonnäyte. Suuria elämyksiä ei ehkä tarjolla ole, mutta jatkaa Suomenlinnan maitokauppavahvuisten hyvää linjaa laadukkaiden seurusteluoluiden saralla. Puhtaita, aitoja makuja ilman suurempia klumeluureja – tämä toimii juuri niin hyvin kuin on tarkoitettu! Mökille, iltaan, ruuan kaveriksi ja sen valmistukseen. Näin muistista kaivelemalla ja pisteitä vertaamalla vetää Britteihin nimellään viittaava bitter voiton Coyetista...

Pisteet: 33/50

---

Yhteenvetona voidaan todeta se, mitä jo jutun alussa sanoinkin, eli suomenlinnalaiset maitokauppaoluet ovat perusvarmoja, hyviä makuja tarjoavia oluita jotka usein toimivat hyvinä makupareina ruokapöydässä, rennossa oleskelussa luonnon äärellä sekä mahdollisesti hyvin hieman rennommassa olutnautiskelussa - seurajuomina omimmillaan. Suosittelen tarttumaan panimon logoa kantavaan pulloon ruokakaupassasi, kun kaipaat jotain peruskamasta poikkeavaa, muttei liian syvällistä paneutumista vaativaa mallasnautintoa.