perjantai 27. helmikuuta 2015

Seksikkäältä kalskahtava Ruosniemen Insinööri

Kauniisti nimetty tuttavuus...
”Sukkasandaaleissaan toimistokäytävällä suhisteleva Insinööri tunnetaan pihistä luonteestaan ja knoppitiedon anteliaasta jakamisesta. Sähäkästi sinkoilevat tarkennukset kahvipöydässä esitettyihin faktoihin pönkittävät Inssin asemaa kaikkien alojen asiantuntijana.”
Karhukaupungista ponnistava Ruosniemen Panimo kuuluu omasta mielestäni maamme mielenkiintoisempien seurattavien joukkoon. Porilaisessa navetassa majaansa pitävä insinööripanimo ei tuotantomäärillään ole vielä brassaillut, mutta viime syksynä päivitetyn keittolaitteiston ja pullotuskoneinvestoinnin jäljiltä suunta lienee kirkkaasti ylöspäin. Pari vuotta noin kymmenentuhannen litran vuositahtia hakannut panimo onkin tähän saakka jäänyt itselläni lähinnä tapahtumatuttavuudeksi – hyvin maistuvaksi sellaiseksi tosin…

Insinöörit pöydän ääressä...
Ammattinimikkein ryyditetyt oluet ovat olleet mielestäni hauskahti identifioituja, mutta vast’ikään vastaan tullut Insinööri korjasi koko potin – sydäntäni lähellä olevalla ammattikunnalla lienee toki jotain tekoa asian kanssa. Kollega siis matkaan ja palaveriä pöydän ääreen pitämään! Vaikka Insinöörin kuvaus viittaakin varsin stereotypiseen, nenäkkään nokkelaan ja hieman ehkä mauttomaankin ammatinharjoittajaan, uskoisin ruosniemeläisen olutnäkemyksen ilmenevän suoraviivaisen tyylinmukaisuuden ja järjestelmällisen kokonaisuuden lisäksi myös pienenä insinöörimäisenä leikkisyytenä.

Insinööri on reilummalla kädellä aromihumaloitu session IPA, joka taittuu rimaa hipoen maitokaupparajan alle. Hekumaa herättävästä humalakattauksesta löytyy Amarillo-, Cascade-, Centennial-, Citra- sekä Simcoe-lajikkeita ja etiketin värimaailma kesäisen vihertävä. Luonnollisena jatkumona markkinoille voisi puskea Diplomi-insinööri IPAn sekä Tekniikan Tohtori Double IPAn - ehkä panimon toimitusjohtajan nimikin kannattaisi ottaa hyötykäyttöön Karpale Alen muodossa. Alkoholittomien kastiin menisi vielä Teekkari 0,5%, mutta se lienisi jo turhaa kettuilua..? Ympäristötekniikan Insinööri voisi sitten olla vaikka luomuversio jommasta kummasta IPAsta...

Panimo uudisti muuten kotisivunsa jokin aika sitten ja tuota jälkeä kannattaa käydä ihastelemassa. Slogan ”Insinöörien panemaa” onkin tämän oluen kohdalla varsin osuvaa ja puhuttelevaa tekstiä, mutta se henkii myös yleisestä, järjestelmällisestä laadukkuudesta jossa luonnonlakien rajat joutuvat koetukselle. Insinööreiltä insinööreille… Wunderbar!

Ruosniemen Insinööri
Kaunis, hieman samea, oranssisen kellertävä olut leikittelee kynttilän valossa tuhdin vaahtohuntunsa alla. Tuoksu toimii, joskin hieman tunkkainen onkin. Rehtiä greippisyyttä, hieman tuoretta mäntyisyyttä sekä vienosti mansikkaista marjaisuutta sekä pihkaa. Tuoksu voisi henkiä hieman vahvemmastakin tuotteesta, mikä sessioitavan IPAn kohdalla on positiivinen asia.

Maultaan oikeinkin hyvä. Greippinen purevuus on hyvällä tasolla ja insinööri onkin melko rapeaa, mutta myös runsaan aromaattista purtavaa. Matkassa on myös havuja, pihkaista sekä kevyen mansikkaista tunkeutta. Tuntumaltaan yllättävän jämäkkä, joskin olut ilmiselvästi kärsii lainsäädännön rajoituksista tällä osa-alueella. Silti varsin tasapainoinen…

Tuomio: Rapea, aromaattinen, pureva ja rehdin suoraviivainen sessio-IPA, josta ei makua puutu. Insinöörimäisen jämäkkä esitys, joka ansaitsee vuolaat kehut. Hienosti on osuttu hölmölän lainsäädännön pakottamaan rakoseen, tässä insinöörissä on tyyliä – kuten asiaan kuuluukin!

Pisteet: 35/50

4 kommenttia:

  1. Näin jäykkien insinöörien kanssa päivittäin työskentelevänä: Tämähän on hemmetin hyvä IPA, nimestä huolimatta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkoittanet, että kyseessä on hemmetin hyvä IPA, muttei ainoastaan kauniin nimen vuoksi? ;) Hyvää kyllä on ja eilen maistelin Bryggerin Citra Extra Pale Alen, joka oli kyllä nappisuoritus maitokauppaluokan APAksi. Hyviä nostoja kevään tuloa silmällä pitäen :)

      Poista
  2. Kuvista rajattu tarkoituksella (?) Korkit pois. Insinöörejä varten olut on kierrekorkillisessa pakkauksessa. Aukeaa ilman työkalua...
    -Leevi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Prkl, arvelinkin että kettuilua tulee :D Korkit tosiaan jääneet pois ihan kuvaajan ajattelemattomuutta, ei sen kummempia. Mitä kierrekorkkeihin sitten tulee, niin harvassa ovat ne insinöörit jotka lihasvoimin pullonsa auki saavat :D

      Poista