tiistai 15. joulukuuta 2015

Alkon Jouluoluet 2015: Suomenlinnan Old Greig


Suomenlinnan Panimon tasaisen hillitty, mutta maistuva ja laadukkaan oloinen linja jatkuu Alkon jouluvalikoimaan tulleen Old Greigin myötä. Kyseistä Old Alea on nähtävästi valmistettu ennenkin, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun kaadan tämän tummanpuhuvan tunnelmajuoman lasiini. Kuvapuoli ei ehkä hengi sitä samaa tunnelmallisuutta, mutta tuo kameran käyttö ei tosiaan kuulu vahvimpiin puoliini. Old Alet ovat muiden hieman vahvempien tyylien tapaan niitä brittejä, jotka minulle saarivaltion annista parhaiten uppoavat.

Suomenlinnan Old Greig
Aika tummanruskea, melko niukasti vaahtoava olut. Tuoksu on tummanpuhuva. Paahtunutta maltaisuutta hieman leipäisellä otteella, luumua, kevyelti palanutta siirappia ja hentoa mausteisuutta. Tasapainoinen, varsin toimiva.

Maultaan pätevä. Sopivaa paahteisuutta, ohuen siirappista karamellisuutta sekä luumuvivahteista, kuivattua hedelmäisyyttä. Mausteista kuivuutta, kevyttä limppuisuutta ja hienoista yrttiä. Tuntumaltaan keskirunsas, yleisesti aavistuksen kuiva ja ehkä vähän potkua tunnelmaan kaipaava.

Tuomio: Tasapainoinen, puhuttelevan tunnelmallinen old ale, joka voisi kaivata pientä terää runkoonsa. Joka tapauksessa maistuva talviolut rauhalliseen oleskeluun…

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti