Käytin joulun välipäivät tehokkaasti hyväkseni ja lähdin
pienelle päiväretkelle Hämeeseen. Kotimaan matkailu on jostain syystä
aliarvostettu taiteenlaji, joka jälleen kerran osoitti mahdollisuutensa ja
kiehtovan monipuolisuutensa. Tokihan se tosiasia, että tämänkin matkan pääkohteina
toimi erilaiset navetta- ja tallirakennukset saattaa kuulostaa hieman
epäromanttiselta, mutta kauheushan tunnetusti asustaa ihmettelijänsä korvien
välissä. Kiertoajelu toimi osana hektisen kirjaprojektini kenttätyötä ja
kohteiden joulutauosta huolimatta olin saanut sovittua muutaman
jutustelutuokion matkan varrelle… Säähän oli jo perinteeksi muodostuneen harmaa, joskin tällä kertaa orastavan talvinen.
 |
| Kurkistin Rönnvikin takatiloihin... |
Matkan ensimmäinen etappi oli Rönnvikin viinitila Laitikkalan
Makukylässä Pälkäneellä, jonne löysin aiemminkin tutuksi tulleen maisemareitin
myötä. Kangasalan läpi ei näköjään voi ajaa eksymättä… Tilan emäntä Eila Rönni
otti minut vastaan ja esitteli tilan toimintaa, sen tuotteita ja historiaa. Vanha
hevostalli on muuntautunut tilavaksi kahvioksi ja tilausravintolaksi, vuonna
1902 rakennetun sikalan toimiessa idyllisen viinipuodin kotipaikkana ja
viinehtimön sisäänkäyntinä. Julkisivua verhoava, lehtensä jo varistanut
villiviini mahtaa olla komea näky kesän vehreydessään ja syksyn punahehkussaan…
Rönnvikissä on viljelty herukoita 80-luvun alkupuoliskolta lähtien,
mikä näkyy myös tilan viinitarjonnassa. Laajaan valikoimaan mahtuu kuitenkin
myös mm. suosittu raparperiviini Kamreerin Vaalea, kotimainen rypäleviini
Rönnvikin Onni sekä puolikuiva Karviaisviini Egil. Kulunut vuosi oli
Rönnvikille menestyksekäs sillä sen tuotteet kahmivat neljä pääpalkintoa
kuudesta Vuoden Tilaviini –kilpailuissa. Kierroksella käytiin läpi shampanjamenetelmällä
valmistettavien kuohuviinien tuotantoa, tutkittiin tilan tislauslaitteistoa ja
kurkistettiin Rönnvikissä vuokralla olevan Olutpajan panimotiloihin. Tilan
”oman” oluen saaminen samassa rakennuksessa toimivaan viinipuotiin on kuulemma
kuulunut kaikkein vaikeimpiin operaatioihin mitä alkoholin kanssa vastaan on
tullut. Alle 4,7% olut kun vaatii elintarvikekioskin, jollaisessa viiniä ei
luonnollisestikaan saa myydä… Näppärää sanon minä.
 |
| Vanhan sikalan tiloissa toimii mm. viinipuoti. |
 |
| Vuokralaispanimon oluiden saanti viinien rinnalle ei ollut ihan yksiselitteinen tarina. |
Laitikkalasta matka jatkui Hämeenlinnan suuntaan, vain
parinkymmenen kilometrin päässä toimivalle Lepaan viinitilalle. Eli
hienovaraisena vihjeenä: Helsinki-Tampere –valtatieltä erkanevan 57:n varrelta
löytyy käytännössä kaksi, lähes vierekkäin olevaa viinitilaa.
Lepaata voidaan pitää eräänlaisena kotimaisten viinitilojen
kantaäitinä, sillä valtaosa viinintuottajista on saanut oppinsa sen
kuvankauniissa kartanoympäristössä. Lepaan viinitila on osa HAMKin
koulutusverkkoa ja toimii marja- ja hedelmäpohjaisten alkoholituotteiden
valmistuksen ohella tilaviinialan koulutus- ja tutkimuslaitoksena. On myös hyvin todennäköistä, että aiemmin Mustialassa järjestetty pienpanimokoulutus siirtyy lähitulevaisuudessa osaksi Lepaan koulutustarjontaa. Siinä missä
Rönnvikin sydän ja sielu löytyi sikalan ja tallirakennuksen uumenista, toimii
Lepaan viinitila 1933 rakennetussa kivinavetassa.
 |
| Vanhan navetan päätyä... |
 |
| ja viinikellaria... |
 |
| Lepaan komea kartanorakennus palvelee mm. juhlapaikkana |
 |
| Talvisen omenatarhan takaa siintää jyhkeä kampusrakennus. |
Eva Palotie ja Taru Silpola kertoivat kattavasti tilan
toiminnasta ja esittelivät siinä samalla tuotantorakennuksen aina sukelluskellomaisesta tislauslaitteistosta matalakattoiseen
viinikellariin. Navetan yläkerrasta löytyy puutarhamuseo ja sen pihapiirissä
toimii uniikkejä käsitöitä myyvä savipaja.
Viereisen ammattiopiston puutarhassa kasvatetaan yli
neljääkymmentä omenalajiketta, jotka yhdessä herukkapensaiden kanssa toimivat
viinitilan pääasiallisena raaka-aineiden lähteenä. Laajaan tuotevalikoimaan
kuuluu myös runsas kirjo tilaviinejä, kuohuvia ja tisleitä sekä luonnollisesti
omenasiideriä. Yhtenä erikoisuutena Lepaalla valmistetaan hillamaisia aromeita
mieleen tuovaa ruusukvittenlikööriä, jonka raaka-aineesta kuulin nyt ensikerran.
Matkailu todistetusti avartaa…
Oman tilamyymälän ja viinibaarin lisäksi paikan päälle
kannattaa kurvata jo pelkän ympäristön vuoksi. Viereinen, jo yli sadan vuoden
ajan puutarha-alan ammattiliaisten koulutusympäristönä toiminut kampusalue on
kokemisen arvoinen paikka upeine puutarhoineen ja omenapuurivistöineen, mutta
myös sen keltasävyinen rakennuskanta miellyttää syvästi insinöörin silmää. Lepaa
on aikanaan ollut Hämeen suurin maatila, jonka maiden kerrotaan ulottuneen
lähes Tampereelle saakka. Sen kirjoitettu historia juontaa aina 1400-luvulle,
mutta tiettävästi paikalla on ollut toimintaa pakana-aikaan jo 800-luvulla. Lisää
infoa paikan taustoista ja puutarhan kehittymisestä lyötyy HAMKin omilta kotisivuilta.
 |
| Pimeässä hohkava merkki kutsuu luokseen... |
Illan jo hämärtyessä oli kotimatkan vuoro. Hämeen kierrosta
ei luonnollisesti voi suorittaa kunnialla ilman sahtia eli seuraavaksi auton
nokka kääntyi kohti Tuulosta. Lammin Sahdin sivupiste toimii Kauppakeskus
Tuulosessa, jossa etsivä löytää tarvitsemansa Kotipizzan kylmäkaapista. Kääriäisen
Pekka lanseerasi hiljattain sahtinsa uudenlaisessa, viinipuolelta tutussa
hanapakkauksessa, joka kätevyytensä puolesta valikoitui tällä kertaa
kotiinviemiseksi. Hyllyssä oli myös Bryggeri Helsingin ja Saimaan Juomatehtaan
tuotteita, joista nappasin kassin täytteeksi Bryggerin valmistaman
Tuulonen-olut English Style Pale Alen, jonka on valmistuttanut Hanssin-Jukka
Perinneyhdistys ry. Tikkakoskelta Tuuloseen esille tuotua konevanhusta ei
tuohon aikaan enää päässyt vierestä ihmettelemään, mutta kurkistelin komeasti
entisöityä lentokonetta julkisivun suuren lasiseinän läpi.
 |
| Sipen Saluunasta löytyy sahdin lisäksi myös muita mallasjuomia... |
 |
| Uuden karhea pakkausmuoto lähti heti testiin... |
Tuulosen pikavisiitin jälkeen suuntasin kulkuni jo kohti
pohjoista, jossa pitkään päivään mahtui vielä yksi navettakäynti. Auttoisten
kylällä toimiva Keinuhongan nautatila on sosiaalisen median kautta vaikuttanut
pysähtymisen arvoiselta paikalta, joten otin sen mukaan matkasuunnitelmani
bonusrastiksi. Se sattui muutoinkin sopivasti suoraan reittini varrelle… Odotin
paikan päällä pienen lihapuodin ja kioskin tapaista tilamyymälää, mutta yllätyin
erittäin positiivisesti astuessani sisään kauniisti entisöityyn
navettarakennukseen. Kaksikerroksisen rakennuksen alakerta oli pyhitetty
sisustus- ja vaatepuodin sekä tunnelmallisen kahvilan käyttöön. Vintille
rakennetussa yläkerrassa oli tarjolla oman tilan naudanlihaa, mutta myös
lähituottajien antimia suklaasta jauhoihin ja jäätelöstä pienpanimo-oluisiin. Jyväskyläläisväriä
näkyi T*BBQ:n maustesekoitusten muodossa.
 |
| Yläkerrasta löytyy pienpanimo-oluita... |
 |
| Vintti on entisöity taidokkaasti... |
 |
| Alakerran vanha karjakeittiö hehkuu lämpöä... |
Uuden vuoden pihvilihojen lisäksi mukaan lähti kilon verran
tilan jauhelihaa, Luopioisissa toimivan Sarkasen tilan jäätelöä sekä Keinuhongan
”omaa” Sonni-olutta. Sonni-olut on Vakka-Suomen Panimon valmistama etikettiolut,
joka on samaa tavaraa kuin panimon oman vakiovalikoiman Prykmestar Pils. Tarjolla
oli myös erinäisiä oluita ja siidereitä VASPilta ja Pihamaan Panimolta, joita
tarjoiltiin myös alakerran kahviossa. Hyvä päätös antoisalle päivälle ja
ehdottomasti kannatettava pysähdyspaikka jatkossakin.
Yleisesti Tampereen ja Lahden välinen maaseutu vaikuttaa
erittäin vireältä ja palvelurikkaalta alueelta. Muhkeat kivirakennukset ja maalaiskartanot
tuovat maisemaan silmää miellyttävää lisäarvoa ja mutkaisia pikkuteitä
ajettaessa tuntuu, että jokaisesta notkosta löytyy kyltti joka opastaa
erinäisten maaseutumatkailupalveluiden tai nähtävyyksien äärelle. Siitäpä
tärppiä kesäretkille, jolloin ympäristö näyttää entistä monipuolisemmat kasvot…
J-P
Tässä vielä karttalinkit reitin kohteisiin:
Keinuhongan tila
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti