torstai 10. syyskuuta 2020

Fuerst Wiacek Blends

Fuerst Wiacek Blends
  • Tyyli: New England IPA
  • Alk.%: 6,8
  • Panimo: Fuerst Wiacek, Berliini, Saksa 

Fuerst Wiacek on ollut jo pidemmän aikaa jostain selittämättömästä syystä hyvin kiehtova toimija. Sen tekemiset ovat toki saaneet laajempaakin tunnustusta, mutta oma uteliaisuuteni ei kuitenkaan (tyystin) siihen pohjaa. Panimon oluitakaan en ole tainnut paria enempää maistaa, mutta silti tuo nimi nousee mieleen yllättävänkin usein.

Valikoinkin Kihoskhista tällaisen Yakima Chief -humalatarhan uutta cryomuotoon pakattua TRI2304CR-blendiä esittelevän NEIPAn ihan pelkän panimon vuoksi. Samaa cryo-sekoitusta olisi ollut tarjolla myös ainakin North Brewingin oluen muodossa ja pikaisen nettiselailun perusteella uutta, vielä suuremman jakelun ulkopuolella olevaa, massiivisen mehukkaita aromeita tarjoilevaa sekoitelmaa on luovutettu muutaman muunkin panimon, kuten Magic Rockin käyttöön. Ainakin berliiniläisten teoksen myötä enteilen tälle kehitystyön hedelmälle mehukasta tulevaisuutta.

Blends ei kuitenkaan nojaa tyystin tämän uuden ”kannan” varaan, vaan mukaan on mahdutettu myös takuuvarmaa Mosaicia. Vielä koeponnistusvaiheessa olevan TRI2304CR:n tarkemmasta sisällöstä en onnistunut selvyyttä saamaan, mutta sen tarjoaman makumaailman perusteella epäilen mukana olevan ainakin Sabroa – tämä arvaus pohjautuu ihan vain ja pelkästään kokemani kookoksisen läsnäolon tuntemukseen, vaikkei tuota piirrettä oluen markkinapuheista löydykään. Minusta se vain oli niin vahvana läsnä, etten voi sivuuttaa tai päästä aiheesta ylikään.

Mutta itse olut sitten? Hemmetin hyvä. Taas kerran totean, että yksi kuluneen vuoden sameita suosikkejani, ellei jopa se kaikkein maistuvin tähän mennessä. Osuu makuhermoon niin monelta suunnalta, että jää jo harmittamaan, etten tuota Northin tekelettä testiin tullut ottaneeksi – onko hekuma siis humalablendin vaiko panimon aikaansaannosta? Sitä en tiedä, mutta odotan jo nyt ko. cryopulverin myynnin vapautumista humalavesi kielellä.

Fuerst Wiacek Blends

Odotetun sameaa, kaadettaessa jopa mehevää. Hedelmäisen keltainen, runsasvaahtoinen. Tuoksu on runsas, aprikoosinen, sitruunainen, mandariininen. Kookosta, ananasta ja nektariinia myös. Herkullinen aromi.

Olut soljuu suussa kauniisti. Makumaailma hyväilee tuoksun linjoja. Tuntuma on hieman öljyinen, tuorepuristettua hedelmää kannatteleva ja erittäin runsas. Huh. Hekuma on tähän kohtaan osuva termi. Heilahtaa kokonaisuutena eittämättä tämän kesäkauden sameaan kärkeen.

Aprikoosi, kookos, sitrus, vesimeloni ja nektariini yhdessä mehevän mandariinin kanssa luovat kauniin sopan, mihin sukeltaa. Takaa nouseva kookos sopii muuten sekaan hävyttömän hienosti, vaikka ainesosaa luonnossa vahvasti vierastankin. Humalassa kaikki on näemmä paremmin. Ihana olut.

Pisteet: 43/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti