perjantai 29. tammikuuta 2021

HIISI Köyry West Coast Session IPA


HIISI Köyry West Coast Session IPA
  • Tyyli: Session IPA
  • Alk.%: 3,5
  • Panimo: HIISI, Jyväskylä, Suomi

HIISIltä pukkasi näin vuoden alkuun jos jonkinlaista uutuustuotetta ja pari takavuosien klassikkoakin elvyteltiin samalla henkiin. Tulokkaiden joukkoon lukeutui myös tämänkertainen Köyry, maltillisen kepeä, mutta rehvakasti puraiseva Session IPA. HIISI kulkee tunnetusti omia, hyväksi havaittuja polkujaan ja niinpä Köyrykin kumartaa nykypäiväin sameuden keskellä ”vanhaan” kunnon länsirannikon aikaan. Rapeaa ja suoraviivaista menoa sessioitavassa muodossa on siis tarjolla. Gluteenittomaksikin näkyy merkityn.

Olut tuli aluksi myyntiin panimon omaan taproomiin, mistä kävinkin jo muutaman pullon mukaan nappaamassa. Köyry kuului myös mukaan saamani näytesalkun sisältöön, mutta ladoin tiskiin vielä pari omakustanteistakin pulloa samalla kertaa.

Köyry on katkera, mutta sillä lailla nostalgisesti. Se narisee mennessään - ja kun huomaat hiljaisuuden, etsit sitä taas katseellasi.

Köyryn pesä könöllänsä,

sieltä naukuu tönöstänsä

metsännenä, kertoo sadun,

vie sun näön ja ajantajun.

HIISIn oluissa seikkailevat otukset ovat aina kiehtovia hahmoja, enkä Köyrystäkään ollut koskaan aiemmin kuullut. Kummelin Pentti Köyri lienee lähin mielleyhtymä, minkä päähäni sain. Itse köyry on kuitenkin synonyymi suomalaiselle kekriperinteelle (tunnetaan myös nimillä köyri, keyri ja keuri), jonka viettoon liittyy tai ennemminkin liittyi myös köyripukki-, köyrimörkö ja köyritär -nimisiä hahmoja. Kekriaamuna pisimpään nukkunut sai myös köyriporsaan ”arvonimen”. Varmaksi en tiedä, kehen näistä hiisiläiset nyt viittaavat. Jos kehenkään. Möröltähän tuo otus voisi ehkä näyttää...

Kekrihän on joka tapauksessa pakanallinen perinnejuhla, josta yllättävänkin moni jouluperinne on mutkien kautta ”lainattu”. Köyripukkia pidetään paikoin joulupukin tai pikemminkin nuuttipukin esikuvana, joskin köyripukki oli hahmona pohjimmiltaan toivottu ja mukavakin vieras. Vaikka kekrinä taloja kiertänyt köyriköriläs uhkasikin tuvan uunin murjomisella, saattoi sen lahjoa tyytyväiseksi pitopöydän ja oluen voimin – hauskaa seuraakin siitä saattoi sopivan nauttineena illan ratoksi saada.

Oli nimen lähde mikä vain, varmaa on kuitenkin se, että tämänkaltaisen rapean ja raikkaan sessio-oluen kanssa kelpaisi kyllä istua aamusta iltaan kekriperinteen mukaisen pitopöydän ääressä tai syventyä viettämään römppäistä Köyry-pullo jos toinenkin viileässä.

HIISI Köyry West Coast Session IPA

Vaaleankeltainen, kevyen utuinen olut kepeällä vaahdolla. Tuoksu on raikas ja aika kepeäkin. Ruohoista sitrusta ja kevyttä hedelmää melko suoraviivaisessa muodossa.

Maku on hyvä, vahvuisekseen kivan voimakaskin. Tarinan juoni käy selväksi selväksi heti ensisiemauksella ja se noudattelee etiketin lupailemia teesejä. Raikasta, napakanlaisen katkeraa ja rehdin suoraviivaista menoa sessioitavassa paketissa. Nykypäivän mehut on jätetty muualle muhimaan ja esiin on kaivettu sitä "vanhaa" kunnollista westcoast-asennetta.Tälle tulee olemaan käyttöä - ja varmasti paljon

Pisteet: 36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti