maanantai 21. kesäkuuta 2021

Tilmans Das Helle

Tilmans Das Helle

Kesäkeleille on aina mukava hankkia uutta maisteltavaa Euroopan markkinoilta. Tänä vuonna valinta osui olutmaa Saksaan, josta tuli poimittua hyvä kattaus pitkäikäisiä suosikkijuomia, sekä uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia. Näihin uusiin tuttavuuksiin lukeutuu tämänpäiväinen Tilmans Biere, jonka mainio Helles sai kunnian avata oluttilauksen läpikäynnin.

Tuskaisen kuumiin kesäkeleihin mainiosti nimeltäänkin sopiva Das Helle onkin varsin hyvä esimerkki siitä, mistä Tilmansin tarjonnassa on kyse. Munchenilaispanimo on Tilman Ludwigin projekti, johon mies on päätynyt muutaman mutkan kautta. Tilmannilla on taskussaan panimomestarin paperit Münchenin teknillisen yliopiston Weihenstephanin linjalta. Koulun jälkeen aikaa kului parisen vuotta Spezialitätenbrauerei Huus Brauin patojen äärellä Sveitsissä, kunnes paluu kotikaupunkiin tuli ajankohtaiseksi. Jollain piti leipä pöytään tienata ja näin syntyi Tilmans Bier.

Tilmanilla ei ole omaa tuotantolaitteistoa, vaan oluet valmistetaan kiertolaisena lähialueen panimoilla. Das Helle on tehty Gut Forstingilla pienessä Forstingin kylässä Münchenista itään. Oluttyylit edustavat varsin perinteistä saksalaista tarjontaa, joskin hieman modernisoiduilla vivahteilla varustettuna. Esimerkiksi nyt käsittelyssä oleva, panimon aikoinaan ensimmäinen olut Das Helle nojaa reseptiikassaan Münchenin, Chiemgaun ja Oberpfalz Juran alueiden maltaisiin. Käytetyistä humalista Tettnanger tulee Baden-Württembergista, Chinookit Yakima Valleyn alueelta USAsta.

Tilmans Das Helle

Perinteisiin saksalaisoluisiin nykypäivän tuulahduksen muun muassa humaloinnin voimin tuova Tilman ei suinkaan halua revitellä pelkästä revittelyn ilosta. Panimon kattaus pysyy varsin uskollisena tyylien totutuille lähtökohdille, eikä pientä modernisoinnin twistiä ole pyritty sen kustannuksella korostamaan tai muutoinkaan leimaamaan. Das Helle onkin tästä mainio esimerkki, missä Chinookin läsnäolo tuo mukaan pientä kesäisyyttä hyvin tasapainoisen, vaalean maltaisen ja raikkaankin Hellesin iloksi, muttei silti dominoi tunnelmaa läsnäolollaan.

Yksi selkeä seikka, jonka myötä katseeni koko toimijaan edes kiinnittyi, oli pullojen ulkomuoto. Perinteinen, puolilitrainen lasipullo on nimittäin koristeltu varsin raikkain kuvituksin ja herätti oman mielenkiinnon puhtaasti ulkoisin tekijöin. ”Mikäs tämä tämmöinen modernin näköinen, lageria ja hefeä lasipulloihin paneva panimo oikein on?” Tilmanshan se ja on muuten hyvä sellainen.

Etikettien kuvituksista vastaa aina vaihtuvat taiteilijat ja Das Hellesin leijonan taustalta löytyy Robert ”James” Miller. Lisähuomiona todettakoon, että panimon sivutkin ovat epäsaksalaiseen tyyliin varsin tyylikkäät ja toimivat. Ja kehuja kerää itse oluetkin…

Tilmans Das Helle

Oljenkeltainen, kirkas ja kaunisvaahtoinen olut. Tuoksu on vaalean maltainen, kevyen hedelmäinen ja tuoreen ruohoinen. Hillitty, mutta riittoisa. 

Maku on myös hyvä. Nyt tuoksua selvemmin hedelmäinen, ehkä sitruksinenkin, mutta voittopuolisesti ruohoisempi. Vaaleaa mallasta on, mutta hillitysti, tyyliin sopivasti. Tasapainoinen, miellyttävän makuinen... Hyvä Helles kevyellä, mutta selkeän modernilla silauksella. 

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti