tiistai 22. kesäkuuta 2021

1000 Lakes Keski Kännää Pilsner

1000 Lakes Keski Kännää Pilsner

Jääskelän juhla- ja matkailutilan yhteyteen rakentuva 1000 Lakes Distillery on periaatteessa ollut toiminnassa jo viime vuoden lopulta saakka, joskaan laajempaan levikkiin sen tuotteita ei ole vielä päätynytkään. Isoimpana tulppana tuotannossa on tuotantolaitteiston vajavaisuus ja olutta onkin keitelty pienen koelaitteiston voimin. Alkujaanhan isomman laitteiston piti olla paikoillaan jo alkukesästä, mutta toimitus kuuluu viivästyneen – sama ongelmahan on tullut eteen myös Aalto Panimolla, joka myös odottelee loppulaitteiston saapumista kuumeisesti.

Harmillinen tilanne kuluttajankin kannalta, sillä molempien toimijoiden luona olisi näppärä käväistä kesäisen pienveneilyn tiimellyksessä, kun mukavasti kantaman sisällä ja vesiltä käsin saavutettavissa kerta ovat.

En ole varma, onko jääskeläläisten oluita ollut jo aiemmin jossain hyvin paikallisessa myynnissä, mutta omakohtaisesti pääsin myyntiartikkelien olemassaoloa todistamaan vasta viime viikon lopulla, kun Keljon Prismasta viikonlopputäydennystä hain. Meinasin jopa kävellä kokonaan ohi, kunnes päässä välähti. ”Heeetkinen, mitäs ne nuo oli?”. Aika tyhjiin huvenneen oluthyllyn perältä löytyi kaksi aiemmin näkemätöntä tölkkiä, jotka jäivät sekunnin murto-osiksi päähän raksuttamaan: Keski Kännää Pils ja Roine Porter. Tuussen leiksiähän ne.

Oluiden myyntiin tuleminen oli siis totaalinen yllätys, mikä oli mennyt ainakin minulta kokonaan ohi. Hyvää tuuria siis, että osuin paikalle. Panimon tekemisten suhteen olen ollut melko odottavin mielin, koska tarkempaa kuvaa sen olutfilosofiasta raaka-aineiden paikallisuutta lukuunottamatta ei oikein ole päässyt luomaan. Taustavoimista kuitenkin löytyy tuttua potentiaalia, sillä mukana on useamman nimen joukossa kotioluiden kautta tuttu Kalle Hintikka eli Hoptimisti sekä ainakin jo Hiisillä, Fiskarsilla, Maistilalla ja X:lläkin keitellyt Topi Pakarinen.

Hellesäät eivät oikein Portterin ääreen houkutelleet, joten aloitin tutustumisen Keski Kännäällä eli hieman utuavalla pilssillä. Oluiden, kuten myös 1000 Lakesin luomutisleiden nimethän tulevat kotomaan vesistöjen ja lampien mukaan ja Keski Kännää -nimen pikkulampi löytyykin melko läheltä Puuppolasta (piti tarkistaa). En usko, että ko. lammen päätyminen kepeän pilssin nimeksi ihan puhdasta sattumaa on ja ehkä pelisilmää on käytetty senkin suhteen, ettei nimikkovedeksi ole kuitenkaan valittu viereistä Ala Kännäätä… Jääskelän tilan olut- ja tislaamotouhuista kiinnostuneiden kannatta vilkaista myös aiempi juttuni Jyvässeudun panimokuulumisista:

Jyvässeutu elää oluen kulta-aikaa


1000 Lakes Keski Kännää Pilsner

Utuinen, vaaleankeltainen ja kaunisvaahtoinen olut. Varsin nätti. Tuoksu on hyvä, hieman ehkä lajin maltaisempaan puoleen kääntyvä, mutta edelleen ruohoisen yrttinen, napakan tuntuinenkin. Maltaisuus on siis läsnä, sellaisena vaaleana, pehmeänä, ehkä olkisenakin elementtinä.

Maku on napakammin humaloinnin perässä kulkeva, ruohoinen, yrttinen ja ehkä takaa kevyen mausteinenkin. Viimeisin voi juontua myös tuosta maltaisuudesta, jota edelleen on mukana kohtalaisen runsaasti, samaa pehmeyttä, olkisuutta tunnustaen. Makumaailma on yleisesti ottaen mukavan runsas, ei lajityypin raikkain, muttei millään tapaa raskaskaan. Jämäkkä, pureva, puhuttelevan perusvarma Pils. Hyvä ensikosketus vastarannan uuteen panimoon.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti