keskiviikko 4. lokakuuta 2023

Beer Hunter's Mufloni Islay Stout & Mufloni Islay Imperial Stout

Kaksi tummanpuhuvaa porilaista.

Aiemmin Suomen Portlandinakin tunnetun Porin pienpanimolippua yksin nykyään salossa pitävä Beer Hunter’s julkaisi syksyn kunniaksi parikin mielenkiintoista tuoteuutuutta. Kaupungin 2010-luvun pienpanimoaallon nousun ja tuhon aitopaikalta nähnyt pienpanimoveteraani on jäänyt harmillisen vähälle huomiolle viime aikoina, joten kutkuttava stoutduo toimii tässä suhteessa hyvänä muistuttajana: länsirannikolla on edelleen elämää.

Beer Hunter’sin tekemisistä olen aina pitänyt, eikä mielipidettä ole syytä tämänkään maistelun myötä muuttaa. Kupletin lyhennetty juoni on seuraavanlainen: viskisaari Islayllä Islay Mist -nimistä sekoiteviskiä valmistavan MacDuff Internationalin väki vieraili Porissa ja osallistui oluiden valmistukseen mm. viskimestarinsa Scott Sneddonin johdolla. Käynnin lopputuotteena saamme nyt maistella kahta tummanpuhuvaa ja turpeisen tunnelmallista olutta, kauppavalikoimiin levittäytyvää Mufloni Islay Stoutia sekä ryhdikkämpää Mufloni Islay Imperial Stoutia.

Tynnyröinti ei jää epäselväksi maun kuin etiketinkään puolella.

Mufloni Islay Imperial Stout (11%) onkin jo ehtinyt Alkojen valikoimiin, mutta rajattu 2000:n tölkin erä huvennee sieltä sutjakkaan kelien nyt hiljalleen hämärtyessä. Jyhevä imperial stout on käynyt Islay Mist -tynnyreissä, mutta panimon tiedottaassa mainitaan myös bourbon-tynnyrit. Humalina keitoksessa toimii jenkkipari Columbus ja Centennial.

Kauppavahva (5,5%)  Mufloni Islay Stout on sen sijaan sekoitus kevyttä kaurastoutia sekä Islay Imperial Stoutin kaltaisen tynnyrikombon marinoimaa stouttia. Humalina edellisen tapaan Columbus ja Centennial.

Kummankin oluen reseptiikkaan sisältyy myös turvemallasta, mikä nouseekin makukirjauksissa selkeästi esiin. Kerrassaan mainio parivaljakko. 

Islaylaisten läsnäolemus ei tule jäämään tähän olutpariin, vaan tulevina vuosina Suomen markkinoille on odotettavissa myös viski, Islay Mist Beer Cask Finish Whisky. Tarinassa vahvaa roolia ottavaa Islay Mist -viskiähän pitkäripaisesta löytyy jo nykyisellään.

Mufloni Islay Stout

Oatmeal Stout / 5,5% / Beer Hunter's, Pori, Suomi

Tummanpuhuva olut valkealla vaahdolla. Tuoksu on tumman suklainen, paahtomaltainen, hieman turpeinen. Varsin pehmyt ja runsas tunnelma.

Maku on hieno ja runsas. Paahteisuus johtaa joukkoa, josta löytyy pehmeää tummasuklaisuutta, muhevaa turpeisuutta sekä kevyempää Islayn savuaromia. Kuiva, tuntumaltaan pehmeä, jälkimaultaan pitkä ja voimakkaan paahteinen. Oivallista.

Pisteet: 37/50


Mufloni Islay Imperial Stout

Imperial Stout / 11,0% / Beer Hunter's, Pori, Suomi

Hyvin tumma olut nätillä vaahdolla. Tuoksu on hyvin turpeinen, Lagavulinmainen, tamminen ja vähäisemmin tummansuklainen. Hieman jotain suolaisen salmiakin tuntua myös.

Maku on hyvä ja erittäin voimakas. Tummapaahtoinen ja monipuolisen turpeinen tunnelma tarjoilee Islay-savua, lopussa jopa hieman tervaisaakin tunnelmaa. Tukevina, enemmän taustalle jäävinä väreinä tummaa suklaata, salmiakkia ja suolaisuutta. Yleisilme on pehmeänlainen, lopussa napakoituva ja savuviskimäisempään jälkimakuun lähdettäessä kuivuva. Nyt on!

Pisteet: 40/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti