Hartwallin panimokauppa

Vierailukeskuksen ovi näkyy kuvassa vasemmalla.

Taannoisen alkoholilain kevyen lievennyksen jälkeen kohtalaisen suuri joukko pienpanimoita on jo avannut oman panimopuodin. Vaikka lakiin jostain syystä ujutettiinkin tuotantoraja, joka rajaa maksimissaan 12%-tuotteiden ulosmyynnin vain alle 500 000 litraa vuosittain tuottavien panimoiden oikeudeksi, ovat myös pienpanimoista suurimmatkin oman vähittäismyymälänsä (max. 5,5%) pystyttäneet. Ja kesällä oman tällaisen avasi myös suurpanimo Hartwall.

Luonnollisesti Hartwalliakin sitoo tuo maitokaupparaja, minkä vuoksi myymälän tarjonta edustaakin marketeissamme nähtävää portfoliota koko laajudessaan. Lahtelaistenkin kohdalla se on sinällään sääli, sillä panimon sisäisen pienpanimoyksikön, Mattssonin, tuotekirjosta rajautuu ne kaikkein mielenkiintoisimmat palaset pois, kuten nyt Alkoihin listattu Imperial Porter, joka on aiemmin kuulunut vain ravintolajakeluun.

Vierailukeskus on syksystä alkaen järjestänyt myös esittelykierroksia panimon puolelle ja mm. Olutposti järjesti sellaisen tässä taannoin yhdyshenkilöilleen. Kuka tahansa voi varata oman paikkansa kierroksille vierailukeskuksen sivuilla, missä näkyy tulevien esittelykierrosten aikataulut ja muut tiedot. Kierros kustantaa 10€/hlö (alennusryhmät puoleen hintaan) ja matkaan pääsee vaikka yksinään, sillä kierrokset järjestetään kootusti, tietty päämäärä kattonaan. Paras tapa onkin ottaa kaveri tai pari matkaan ja lähteä porukalla tutustumaan vähän isomman panimon sisuksiin ja toimintaan.

Jo on mylly...

Panimomyymälän puoli keskittyy todetusti hyvin tutun tuotekirjon esittelyyn, mutta tarjoaa myös paljon oheistuotteita aiheesta kiinnostuneille. Myynnissä on eri tuotebrändien väreillä ja logoilla varustettuja pyyhkeitä, vaatekappaleita ja ”kotibaarirekvisiittaa” lasinalusista baarimattoihin ja puukoreista Happy Joe -peltiämpäreihin.

Etenkin Original Long Drink-, Jaffa- miksei Vichy -tuotteidenkin luulisi olevan ihan menevääkin tavaraa. Ja onhan Lahden Erikois -brändissäkin myös oma nostalgia-arvonsa ja -muotonsa. Hintapolitiikkaa ei sen suuremmin tullut tarkasteltua, mutta yleisesti ottaen mitään aletukkuajattelua myymälässä ei harjoiteta. Olutvalikoimiin kuuluu myös Hartwallin jakelemia tuotteita, kuten Stallhageneita, Krusovicet. Sollit ja kumppanit. Muista juomista löytyy lonkeron ja siiderin lisäksi myös kevytviinejä ja juomasekoituksia.

Aika kliininen, mutta samalla siisti ja tilava kokonaisuus. Laajasta tilasta löytyy kaksi selvästi erotettua puolta: alkoholijuomiin ja niiden oheistuotteisiin pohjautuva alue ja vastakkaiselta laidalta löytyvä vissy- ja limsapuoli. Ihan piipahtamisen arvoinen paikka, mutta seuraavalla kerralla pitänee varata oma aika panimokierrokselle, jotta visiitistä jäisi vähän enemmänkin käteen.

Ulkopaikkakuntalaisena on todettava, että panimoalueen koko pääsi todella yllättämään, kun sen ympäri joutui kiertämään. Palvelutiskillä mainittiin pelkän panimorakennuksen olevan noin 220 koripallokentän kokoinen ja luvusta puuttuvat ulkohallitkin vetävät sen parituhatta päätä per rakennelma. Ei se motarille ihan niin isolta ole näyttänyt, mutta totuus paljastuikin vasta lähemmän tarkastelun myötä. Lisätietoja mm. aukioloista ja kierroksista löytyy vierailukeskuksen omilta sivuilta:

Hartwall: Vierailukeskus ja panimomyymälä

"Olutpuoli" ja aiheeseen kuuluva rekvisiitta.

Myös Hartwallin virvoitusjuomaosasto on edustettuna hyvin.

Kirja: Mikko Salmi - Viskiä ja Teerenpeliä

Mikko Salmi - Viskiä ja Teerenpeliä

Vierailu Teerenpelin panimopuodissa sai minut tarttumaan jo tuoreeltaan omaksi hankittuun, olutasiantuntija Mikko Salmen uusimpaan opukseen. Kuukausi sitten julkaistu Viskiä ja Teerenpeliä ei kuitenkaan ole Salmen muun tuotannon tapaan olutkirja, vaan pureutuu 25v. juhlavuottaan viettävän Teerenpeli-yhtiön tislaustaiteen tarinaan.

Vuodesta 1994 toiminut Teerenpeli aloitti viskinteon vuonna 2002. Pienpanimotoiminnan ja ravintolaketjun pyörittämisen rinnalla alkoi pitkä ja arvattavan työläs pioneerityö suomalaisen viskin eteen, jonka tuloksista saamme nyt nauttia, mutta tuskin kovinkaan moni tietää, kuinka ja miksi tähän päädyttiin.

Kirjassa tutustutaankin aluksi Pyysingien ja Teerenpelin alkutaipaleeseen, jonka jälkeen matkataan Teerenpelin tislaamolaitteiston jäljille Skotlannin ylämaille ja sieltä edelleen Andalusiaan tutustumaan tynnyreiden valmistukseen. Etenkin Skotlanti-osuus oli kiehtova ja pakko myöntää, että seurasin seurueen jalanjälkiä Speyn varrella Googlen karttasovellus ja ilmakuva auki. Vähänpä olen myös tiennyt mitä tynnyrin tekeminen vaatii ja mitä kaikkea se sisältämälleen juomalle antaakaan.

Kirjassa vietetään myös aikaa Lahdessa, missäpä muuallakaan viskinteon äärellä ja jututetaan myös maamme viskin ystävien terävintä kärkeä. Kirja muuten antaa äänen aika monelle Teerenpelin matkaan tavalla tai toiselle liittyvälle henkilölle – aina iäkkäästä laitevalmistajasta lahtelaisbaarin kanta-asiakkaaseen ja andalucialaisiin tynnyrintekijöihin.

Kirja on kokonaisuutena varsin sujuvaa ja nopealukuinen, joten en voi välttää kysymystä, miksei sen kansien väliin mahdutettu osioita myös yrityksen panimo- ja ravintolatoiminnasta. Työpäivää pienen tislaamon sisällä avataan kirjassa paikoin vähän yleisemmälle tasolle menevän, edelleen kuitenkin aiheeseen liittyvän tiedon ja havainnoinnin ohella, mutta taustoja ja tarinoita matkan varrelta olisi kuullut mielellään lisää – vaikka vähän Skotlannin tai Andalucian seikkailuita arkisemmistakin ympäristöistä ja asioista.

Salmen haastattelemien ihmisten kirjo näet antaa kirjalle paljon sellaista, mitä niistä usein jää puuttumaan ja näitä ääniä ja erilaisia katsantakantoja olisi kahlannut mieluusti läpi suuremmankin määrän. Mikolla on oivallinen taito vangita tarinoita ja tilanteita paperille, minkä vuoksi lisämitta ei olisi tehnyt kirjasta lainkaan liian raskasta.

Kirja on  kuitenkin kaksikielinen eli sen sisältö on kirjoitettu sekä suomeksi, että englanniksi, mikä luonnollisesti kaventaa käytettävissä olevaa mittaa. Myös kuville on varattu paljon aivan ansaittua tilaa, mikä tekee teoksesta myös miellyttävän selailtavan. Sinällään ymmärrän suuremman rönsyilemättömyyden, sillä tiivis ja selkeä paketti palvelee paremmin sen toimivuutta nimenomaan tuliais- ja lahjamateriaalina maamme rajojen ulkopuolellakin – pohjoisen viskin sanansaattajana.

Suosittelen tutustumaan.

Mikko Salmi raottaa suomalaisen viskitislaamon ovea lukijoilleen, mutta saa samalla janoamaan myös lisää.
Lisää tarinoita, lisää kertojaääniä sekä taustoja ja kertomuksia myös pienpanimon ja ravintoloiden puolelta.

Salama Beach Leech Micro IPA

 Salama Beach Leech Micro IPA

• Tyyli: Micro IPA / New England Session IPA
• Alk.%: 3,0
• Panimo: Salama Brewing, Espoo, Suomi

Espoolaisen Salama Brewingin oluet kiinnostelevat kovasti, mutta niiden saatavuus on ollut keskisessä Suomessa olematonta. Onneksi Paavolan Citymarketissa olutosastoa konsultoiva Teemu (Bönthöö Bönthöö) sai hankittua pari lootallista tuoretta Salamaa uuden kylmäkaapin avajaisiin vain muutamia päiviä ennen omaa Lahden piipahdusta. Suunta oli tätä myöten hyvin selvillä eikä espoolaisten rantajuotikaskaan ollut vielä kokonaan karkuun ehtinyt.

Salama tuntuu olevan yksi harvoista kotimaan tekijöistä, jotka pystyvät haastamaan kansainväliset trendipanimot sameiden low ABV IPOjen sarjassa. Kesällä maistettu 3,5-prosenttinen Zephyr toimi jo hyvin, mutta tällaisia maksimissaan kolmeen pinnaan painettuja, vahvuuttaan runsaampia ja aromaattista tykittelyä tarjoavia haze micro IPA -tekemisiä on ennen Beach Leechiä tullut vastaan vain whiplasheilta, wylameilta ja sen sellaisilta. Puhun nyt toki vain omakohtaisesta kokemuksesta ja tietoa vaihtoehtoisista oluista sekä meiltä että maailmalta otetaan mieluusti vastaan.

Tokihan meillä on muutamia alle 2,8% rajan meneviä, hyvin toimivia micro IPOja, kuten Olvin Hi-Hop, Nokian uusi Keisari Micro IPA tai Mustan Virran 1,2-pinnainen St. Olaf, mutta ne edustavat enemmälti sitä ”perinteisempää” West Coast -menoa, kun taas näitä nyt nousussa olevia, samean mehukkaita, vahvuuttaan runsaampia ja aromaattisella tasolla ylivertaisia humalapommeja ei kotimaassa juuri Salamaa lukuunottamatta valmisteta. Ja kuten todettua, ei Salamaakaan kamalan helppo ole haaviinsa saada, jossei panimon naapurissa satu asumaan.

Mutta nyt sitä kuitenkin sai, eikä tuoretuotetta suotta kannata lähteä jemmailemaan. Tyylikäs ulkokuori, samean kutsuva sisäpuoli – siinäpä jo hyvät ulkoiset lähtökohdat tuontitrendien kirittämiselle. Ja hemmetin hyvin se makupuolikin toimii.

 Salama Beach Leech Micro IPA

Hyvin runsaasti kuohuva, avaamisen jälkeen tölkin kannen täysin haltuunottava olut. Innokas aloitus. Lasiin kaatuu paksun vaahtokannen alle jäävää, hyvin sameaa ja vaaleankeltaista olutta. Raikas tuoksu on hyvin sitrustrooppinen, tuoreen havuinen ja aromaattisen hedelmäinen. Kepeää ja toimivaa menoa.

Maku on tuoksun kaltainen. Sitrushedelmien eri muodot ja siihen yhtyvä, aromaattisen trooppinen hedelmäisyys valtaavat tantereen. Lopetus on kohtalaisen napakka, yleisilme kepeä ja makumaailma varsin runsas. Rungon keveys tosin tuntuu paikoin, eikä humalan aromi-iloittelu onnistu kantamaan tyystin aukottomana ja vahvuutta hämäävänä aivan loppuun saakka, vaikka perhanan hyvin paketti kasassa pysyykin.

Kokonaisuutena erittäin lupauksia antava esimerkki muillekin kotimaan tekijöille: vertailua kestävää samean aromaattista, trendiin vetoavaa ja runsasmakuista Micro IPA ei ole pakko raahata Englannista saakka. Sitä löytyy näemmä Espoostakin.

Pisteet: 37/50

Hailuodon Spezial

Hailuodon Spezial

• Tyyli: Spezial
• Alk.%: 5,3
• Panimo: Hailuodon Panimo, Hailuoto, Suomi

Hailuodon Panimon tekemisiä tulee tarkasteltua syvällä mielenkiinnolla. Useimmiten saatavilla on tosin vain tuota suurempaa, kolmevarttista pullokokoa, mikä tekee tuotteiden läpikäynnistä harmillisen harvinaista puuhaa. Aihe kuitenkin kiinnostaa, sillä onhan varmaotteinen, rehdin mallaspainotteisiin saksalaistyyleihin erikoistunut panimo nykyisessä pienpanimokentässä omanlaisensa Perämeren luonnonoikku. Kannatettava sellainen, tarkennettakoon.

Luomuun raaka-aineissaan luottavan panimon 5,3-prosenttinen Spezial on myös varsin vähägluteeninen tapaus (46mg/kg). Sen runko on rakennettu Pilsner-, Münich-, Cara Pils-, Cara Hell-, Pale Ale- ja Acid Malt -maltaiden varaan. Humalointi on hoidettu Traditionilla, Mandarinilla ja Cascadella. Panimon tasolla tyypillisen tasapainoinen ja runsasmakuinen lagerolut osuukin hyvin makuhermoon ja on yksi pukki lisää hailuotolaisten toimivien makujen sarjaan.

Spezial on vanha oluttyyli Baden Würtembergin alueelta. Tätä lagerolutta on pantu erityisiin tilaisuuksiin ja sen vuoksi siinä on kaikkea vähän enemmän: maltaita, väriä, humalaa ja alkoholia. Yhtä asiaa meidän Speziaalissa on tosin vähemmän: gluteenia. Kelpas keliaakikollekki, testattu on. -Hailuodon Panimo

Hailuodon Spezial

Oranssihtavan keltainen, samea ja kaunisvaahtoinen olut. Ei siis täysin vaalea, muttei tummakaan. Tuoksu on aika runsas ja jämäkkä. Mallasta tietty etulinjassa, samoin yrttistä, ruohoista humalaakin. Ei juuri makeutta, ehkä vähän leipäisyyden joukossa.

Maku on hyvä, konstailematon ja tasapainoinen. Ei tyystin vaalea, mutta kuitenkin vain vähän väriä tunnustava mallaspeti on jämäkkä ja leipäinen, melko kuiva sekä mausteisuuttakin antava. Humalointi puree melko kivasti tarjoten yrttisyyttä ja kevyempää ruohoisuutta. Varmaotteinen hailuotolainen, miellyttävä lagerolut ilman haparointia.

Pisteet: 34/50

Ennustuksia: Alkava olutvuosi 2020

Yleisesti ottaen tulevaisuus vaikuttaa etenkin kuluttajan osalta valoisalta.

Vuoden viimeisessä Olutpostissa (4/2019) pureudutaan lyhyesti tulevan vuoden olutennustuksiin. Visiointia nousevista trendeistä ja panimomaailman mullistuksista pyydettiin minultakin ja päätin tarttua tilaisuuteen, vaikkei minulla mututuntumaa konkreettisempaa totuutta aiheeseen olekaan tarjota. Aihe on kuitenkin mielenkiintoinen, joten ajattelin avata ajatuksiani vähän näitä Olutposti-kommentteja laajemminkin. Eli:

Mitä olutvuosi 2020 tuo tullessaan?

”Panimomäärä jatkaa kasvuaan ja kentällä tapahtuu erikoistumista”

Uusia panimoita syntyy edelleen ja panimokarttaan syttyy tähtiä kaupunkien ulkopuollekin.

Kotimaisten pienpanimoiden kokonaismäärä jatkanee kasvuaan, mutta edellisvuosia hitaammin. Uusia panimohankkeita on edelleen vireillä useampiakin, vaikka saturaatiopiste joidenkin mielestä onkin jo saavutettu.

Entä nähdäänkö lopettamisia? En yllättyisi, jos yksi tai kaksikin toimijaa jättäisi leikin kesken. Mutta lienee myös yhtä todennäköistä, ettei alasajoja nähdä ensi vuonna lainkaan - mutta sekin aika kyllä tulee ja onhan niitä jokunen jo ollutkin. Aika sen näyttäköön

Kasvava panimomäärä pakottaa muutokseen. Panimoiden keskuudessa syntyy aiempaa selvempää erikoistumista, oman pääpainon etsimistä. Sen myötä saamme markkinoille lisää Cool Headin, Fat Lizardin, Salaman tai Hailuodon tapaisia tekijöitä, joilla on selvä painopiste tekemisissään.

Toivon mukaan entistä vahvempi keskittyminen kapeampaan segmenttiin korostuu myös laadunhallinnan puolella.

Erikoistumiseen liittyen: yhtään puhdaslinjaista britteihin keskittyvää panimoa meillä ei taida vielä olla. Eikä ole ensivuonnakaan. Ehkä pitäisi?

Oluttyylien ja -teemojen ohella myös paikallisuudella erotutaan. Painotusta kyläpanimoajatteluun tullaan myös näkemään enemmän.

Peruslinjan moniottelijat eivät kuitenkaan ole katoamassa. Osa panimoista on jo nyt vakioinut itsensä kauppavalikoimiin suht muuttumattomien ”perusoluiden”, kuten IPA/APA, perusale ja lager-tai-pari -tuotekirjon kanssa. Moniottelijat kattavat kauppojen toimivan perustarjonnan, kuriositeetit ja nopeasykliset trendit haetaan tujujen ja salamoiden panimokaupoista, olutravintoloista sekä kuntakeskusten laajemman valikoiman myymälöistä.

Panimokaupankin aika tulee, mutta tuskin vielä 2020. Eli isompi ostaa pienemmän, kuten maailmallakin ajoittain nähdään. Kysymys kenties kuuluu: pitääkö Suomen muita maita ahtaampi toimintaympäristö kiinnostuneet poissa vai voidaanko markkinan sulkeutuneempi tila nähdä ulkopuolella etuna? Ehkä, ehkä ei. Katsotaan lähemmin, kun lähinaapureista alkaa kuulua kummia.

Fiskars pysyy virallisesti IPA-vapaana alueena, mutta panimo saattaa silti tehdä jotain IPAhtavaakin. Rypäleillä, tynnyristä, brittiläisittäin tai jollain muulla tapaa.

Ja joku kolmesta suuresta tekee laajalevikkisen, varteenotettavan, mutta riittävän helpon sourin tölkkiin.

”Onko NEIPA uusi IPA? Joko nyt on Pilsin vuoro?”

Ei.

Ei ole.

IPA-trendiä on vähän hölmöä sanoa enää trendiksi, sillä siitä on tullut salkkukaljamaailman ulkopuolella jo jonkinasteista valtavirtaa. Mikä on hyvä juttu, positiivinen asia.

NEIPAkaan ei ole enää uusi juttu, muttei myöskään mikään IPA-luokan hyökyaalto. Sillä on oma vahva kannatuksensa, jonka pienimuotoiselle vakioitumiselle on selvää potentiaalia, jonka aika tulee näyttämään. Vuonna 2020 kiinnostus on edelleen vahvana pinnalla.

Brut IPAa ei taida kovin moni enää muistella? Joitko millon viimeksi?

IPAn tarina on siis edelleen omaa luokkaansa, eikä vastaavanlaista, suurta juttua ole näköpiirissä. Taustalla pöhisevät jo tutuksi tulleet trendsetterit, joiden mittakaava on maltillisempi. Eli sourit.

Hapanmeno on siis edelleen pop ja seurailee IPAn vakioitumista. Hapan hivuttautuu perustuotteeksi kauppavalikoimiinkin ja ehkä se runsain äärilaitojen kolistelu alkaa jo tasoittumaan. Kuriositeettejä tehdään toki edelleen, kuten pitääkin, mutta tässäkin kohtaa myös tasapainon arvostus palailee päiväjärjestykseen. Toivottavasti.

0,0-3,8% oluissa on nähty hyvää tarjonnan laajentumista, enkä usko että suunta on hiipumaan päin. Terävin kärki on vielä tuontivetoista ja rajatusti saatavilla, mutta tähän voidaan saada muutosta aikaan kotimaisinkin voimin. Itse suosin kuvan humalapainotteista päätyä, mutta myös happamissa mauissa on liikettä sekä potentiaalia havaittavissa.

Seuraavana havaittavaa nousua tekevänä kategoriana näkisin jo nyt jalansijaa saaneet low ABV -oluet. Eritoten sameat micro IPAt ja tietty kevyet hapanoluet. Valikoima on kasvanut jo nyt kovaa vauhtia ja tälle kehitykselle povaan jatkumoa.

Tuohon päätyyn toivoisin laajempaa osanottoa myös kotimaisilta panimoilta, sillä se terävin kärki on aika suvereenisti mm. Pienen maahantuomien cloudwaterien ja whiplashien hallussa. Cool Head ja pari muuta on jo suoreja noin 4%:ään painanut ja Salamalta löytyy onnistumisia IPOissa, eli potentiaalia haastamiseen kyllä on (Lempo lämpissä muistoissain...). Ja valittaanhan 3,2-prosenttinen grodziskie tänä vuonna Suomen parhaaksi olueksi.

Sessioitavat Porterit sitten. Nekin varmaan yleistyvät, mutta onko niistä suuremmaksi tulijaksi? Kauppaporter on aina ollut meillä vähän epäseksikäs juttu, mutta kohinaa aiheen parista on alkanut kuulua.

Pils… Perusmaut tuntuvat tosiaan saavan taas vähän enemmän arvostusta osakseen kuin mitä kovimman erikoisuushuuman aikaan. En tosin rehellisesti enää edes tiedä, millaista nousua siltä the Pilsiltä edes odotetaan. Näkyvyyttä niille tietty soisi, vaikkei nimenomainen laji minnekään ole kadonnutkaan. Ehkä sitä tehdään jatkossa enemmän pienpanimoidenkin toimesta. Mutta tarvitsisiko?

Ensi kesä on taas Saisonkesä. Nyt ehkä ihan oikeasti ja laajalla rintamalla.

Värikäs ja aromirikas Pien-vallankumous laajenee entistä laajemmalla ja saa toivon mukaan myös haastajia rinnalleen.

”Tapahtumissakin nähtävissä erikoistumista”

Näin väittäisin. Väitän myös, ettei tapahtumakentässä ole oikein sijaa suuremmalle, vuoden päätapahtumiin verrattavalle olutfestarille. Mikäli lainsäädäntö jossain vaiheessa päivittyy, olisi tilanne toinen ja meillekin saatettaisiin saada TCBW:n tapainen spektaakkeli tai parikin.

Pienemmille tapahtumille on edelleen sijaa. Eritoten paikalliset, pienet ja intiimit olutfestarit maakuntien kasvukeskuksissa voivat vielä lisääntyä, mutta myös aktiivisempiin kaupunkeihin mahtuisi vielä kohdennetumpia tapahtumia, kuten kuluneen vuoden Craft Beer Garden Festival 2019 tai Sour Spring Break 2019, joissa puhuteltiin melko kapeaa, mutta aktiivista harrastajasegmenttiä.

Myös ravintoloiden omat viikonloppufestarit jatkavat tarjonnan laajentamista suuremmissa kaupungeissa. Vetojuhtana luonnollisesti Helsinki.

Mitä muuta?

Lainsäädäntöön tuskin tulee muutoksia, ei hyvässä eikä pahassakaan.

Trendikkäimmät hipsterioluet tilataan kotiin edelleen ulkomailta, Alko tarjoaa vastapainoksi kuukausittaisissa erikoiserissään liettualaisten hapanmaito-IPOjen tuntemattomia helmiä erikoiserissään. Pääasiassa kauppavahvuisina.

Yleisesti Alkonkin valikoima jatkaa elämistään ja laajentumista, mutta yleisemmin se terävin kärki löytyy edelleen ravintoloista, ulkomailta ja yksittäisten panimoiden omista puodeista. Kehitys on hidasta, mutta eteenpäin on kuitenkin menty ja mennään edelleen. Monopoliasema ei vaarannu.

---

Menikö sinne päinkään? Eriävät ja täydentävät näkemykset otetaan mieluusti vastaan ja katsotaan, kuinka hyvin arviot tulevat alkavana vuonna pitämään.