torstai 19. joulukuuta 2019

Hartwallin panimokauppa


Vierailukeskuksen ovi näkyy kuvassa vasemmalla.

Taannoisen alkoholilain kevyen lievennyksen jälkeen kohtalaisen suuri joukko pienpanimoita on jo avannut oman panimopuodin. Vaikka lakiin jostain syystä ujutettiinkin tuotantoraja, joka rajaa maksimissaan 12%-tuotteiden ulosmyynnin vain alle 500 000 litraa vuosittain tuottavien panimoiden oikeudeksi, ovat myös pienpanimoista suurimmatkin oman vähittäismyymälänsä (max. 5,5%) pystyttäneet. Ja kesällä oman tällaisen avasi myös suurpanimo Hartwall.

Luonnollisesti Hartwalliakin sitoo tuo maitokaupparaja, minkä vuoksi myymälän tarjonta edustaakin marketeissamme nähtävää portfoliota koko laajudessaan. Lahtelaistenkin kohdalla se on sinällään sääli, sillä panimon sisäisen pienpanimoyksikön, Mattssonin, tuotekirjosta rajautuu ne kaikkein mielenkiintoisimmat palaset pois, kuten nyt Alkoihin listattu Imperial Porter, joka on aiemmin kuulunut vain ravintolajakeluun.

Vierailukeskus on syksystä alkaen järjestänyt myös esittelykierroksia panimon puolelle ja mm. Olutposti järjesti sellaisen tässä taannoin yhdyshenkilöilleen. Kuka tahansa voi varata oman paikkansa kierroksille vierailukeskuksen sivuilla, missä näkyy tulevien esittelykierrosten aikataulut ja muut tiedot. Kierros kustantaa 10€/hlö (alennusryhmät puoleen hintaan) ja matkaan pääsee vaikka yksinään, sillä kierrokset järjestetään kootusti, tietty päämäärä kattonaan. Paras tapa onkin ottaa kaveri tai pari matkaan ja lähteä porukalla tutustumaan vähän isomman panimon sisuksiin ja toimintaan.

Jo on mylly...
Panimomyymälän puoli keskittyy todetusti hyvin tutun tuotekirjon esittelyyn, mutta tarjoaa myös paljon oheistuotteita aiheesta kiinnostuneille. Myynnissä on eri tuotebrändien väreillä ja logoilla varustettuja pyyhkeitä, vaatekappaleita ja ”kotibaarirekvisiittaa” lasinalusista baarimattoihin ja puukoreista Happy Joe -peltiämpäreihin.

Etenkin Original Long Drink-, Jaffa- miksei Vichy -tuotteidenkin luulisi olevan ihan menevääkin tavaraa. Ja onhan Lahden Erikois -brändissäkin myös oma nostalgia-arvonsa ja -muotonsa. Hintapolitiikkaa ei sen suuremmin tullut tarkasteltua, mutta yleisesti ottaen mitään aletukkuajattelua myymälässä ei harjoiteta. Olutvalikoimiin kuuluu myös Hartwallin jakelemia tuotteita, kuten Stallhageneita, Krusovicet. Sollit ja kumppanit. Muista juomista löytyy lonkeron ja siiderin lisäksi myös kevytviinejä ja juomasekoituksia.

Aika kliininen, mutta samalla siisti ja tilava kokonaisuus. Laajasta tilasta löytyy kaksi selvästi erotettua puolta: alkoholijuomiin ja niiden oheistuotteisiin pohjautuva alue ja vastakkaiselta laidalta löytyvä vissy- ja limsapuoli. Ihan piipahtamisen arvoinen paikka, mutta seuraavalla kerralla pitänee varata oma aika panimokierrokselle, jotta visiitistä jäisi vähän enemmänkin käteen.

Ulkopaikkakuntalaisena on todettava, että panimoalueen koko pääsi todella yllättämään, kun sen ympäri joutui kiertämään. Palvelutiskillä mainittiin pelkän panimorakennuksen olevan noin 220 koripallokentän kokoinen ja luvusta puuttuvat ulkohallitkin vetävät sen parituhatta päätä per rakennelma. Ei se motarille ihan niin isolta ole näyttänyt, mutta totuus paljastuikin vasta lähemmän tarkastelun myötä. Lisätietoja mm. aukioloista ja kierroksista löytyy vierailukeskuksen omilta sivuilta:

Hartwall: Vierailukeskus ja panimomyymälä



"Olutpuoli" ja aiheeseen kuuluva rekvisiitta.
Myös Hartwallin virvoitusjuomaosasto on edustettuna hyvin.

2 kommenttia:

  1. 500 000 miljoonaa litraa olisi jo aika iso panimo! ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, kevyt pilkkuvirhe sattunut näemmä. Kiitos huomiosta, korjattu tekstiin :)

      Poista