keskiviikko 24. kesäkuuta 2015

Sori Brewing Out of Office

  • Tyyli: Session IPA
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Sori Brewing, Tallinna, Viro
Sorin toinen maitokauppoihimme iskenyt olut on Simcoella, Cascadella sekä Centennialinilla humaloitu Out of Office session IPA. Kyseessä on Tallinnaan kasatun panimon kolmas oluterä eli tarjolla on kutkuttavasti sorilaisten omavaraisen alkutaipaleen ensituotoksia. Ensimmäiseen aaltoon kuului myös hieman aiemmin maistamani Garden Wit, joka oli mielestäni ihan näppärä aloitus todenteolla käynnistyneelle Suomen valloitukselle.

Out of Officen nimi loi hieman paineita oluen korkkaamiselle, sillä arki-iltana se menisi mielestäni ajatuksena hukkaan. Juhannustorstain valoisa ilta olikin omiaan toimistosta ulostautumiseen, vapaalle heittäytymiseen ja mikäs siinä biergartenin rauhassa olutta siemaillessa. Itse toki viihdyn työssäni, mutta symboliikka on silti tärkeää kun puhutaan nautinnoista. Pitkät vapaat, siihen saumaan osuva olut ja luonnon rauha… Jo vain!
Vietätkö päiväsi paikassa, jossa odotat vain että kellon viisari napsahtaa maagisen numeron yli? Teet työsin, mutta ilman intohimoa? Laita siis Out of Office –status päälle ja jätä loppuun kulunut työpöytäsi lopullisesti. Niin mekin teimme. Tämä voimakkaasti humaloitu ja raikas Session IPA sopii kaveriksi unelmien tavoitteluun. Tässä IPAssa on trooppista hedelmää, hieman havua ja paljon aurinkoa.
Sori Brewing Out of Office

Kirkas, oranssinkeltainen olut kouhkealla, pitsiä lasin reunoille jättävällä vaahdolla. Tuoksu on oikein pätevä. Ronskia tropiikin hedelmää mäntymetsän syvässä syleilyssä. Sitrusta, tuoretta värikkyyttä ja hyvää aromaattisuutta. Raikas, hieman makea, varsin kehuttava tuoksu.

Maku toimii. Hyvä kattaus trooppista hedelmäisyyttä, varsin voimaisaa mäntyistä purevuutta sekä kevyttä pihkaisuutta. Lopussa terävästi sivaltavaa greippiä – mallaspuoli on hienoisesti karamelliä tarjoilevaa, tuntumaan hyvää jämäkkyyttä antavaa. Kauppa-IPAksi kokonaisuus onkin yllättävän runsas, muttei sessioitavuutta heikentävässä voimakkuudessa kuitenkaan.

Tuomio: Miellyttävän runsas, jämäkkä ja toimiva session IPA. Todella hyvä!

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti