perjantai 26. kesäkuuta 2015

Keitele-sarjan 3/5: Hiisi Sumiainen

  • Tyyli: American Pale Ale
  • Alk.%: 4,5
  • Panimo: Hiisi, Jyväskylä, Suomi
  • Muuta: Äänekosken Citymarketin Keitele-sarjan kolmas olut
Äänekoski on ollut median kuohunnan keskiössä Metsä Groupin biotehdasinvestoinnin myötä, mutta löytyy vahvan teollisuusperinteen omaavasta kunnasta paljon muutakin. Esimerkiksi olutta… Omaa panimoa ei Äänekosken historia tunne, mutta tekevä kauppias saa paikallisolutta myyntiin kysymällä naapurilta. Äänekosken Citymarketin kauppias Mika Lankinen ja jyväskyläläinen Panimo Hiisi ovat viime keväästä lähtien juonineet Ääneseudulle sijoittuvaa Keitele-olutsarjaa, joka esittelee liitoskunnan asutuskeskuksia. Rukiinen Keitele-olut aloitti sarjan vuosi sitten ja joulupöytään paikalliset kantoivat savuisempaa Konginkangasta. Saagan puoliväli ylitettiin tänä keväänä, kun maltaisten makujen äärellä matkaava nautiskelija johdatettiin Sumiaisten suuntaan. Huhujen mukaan Suolahden vuoro on syksymmällä ennen joulupöytään iskevää Äänekosken nimikko-olutta.

Vaikka alueen nimikko-oluiden viisikko onkin jo vuoden vaihteeseen mennessä pantu, kaupattu ja varmasti nautittukin, ei kauppiaan sanojen mukaan ole syytä vaipua epätoivoon. Äänekosken Kaupunkisanomien haastattalussa kerrotaan nimittäin seuraavaa:
Keitele-olutta pannaan yksi satsi Keitelejazzin aikaan, näin olen suunnitellut. Olen minä muutakin suunnitellut: ei tämä tähän jää. Minulla on jo seuraava olutsarja mielessä, Lankinen kertoo salaperäisesti.
Kuva: Sami Rahkonen
Sumiainen on jo julkaistusta olutkolmikosta ensimmäinen, jonka kaadan lasiini. Keitele-sarjan saatavuus on rajoittunut melko lailla Lankisen mestaroiman Äänekosken Citymarketin hyllyihin, mutta yhytin jokusen pullon jokin aika sitten myös Tampereen Fröökynän Herkusta – ilmeisesti levikkiä on nyt ollut myös muualla Pirkanmaalla ja aina Raumalla saakka. Vaalea kesäolut on humaloitu hiljalleen suosiotaan kasvattavalla saksalaislajikkeella, Mandarina Bavarialla ja sen kyljessä seikkailee hymyilevä tikku-ukko – poikamies arvatenkin…

Sumiainen tuli nimittäin tunnetuksi 80-luvulla perustetusta poikamiespankista. Luovaa hulluutta ilmentäneen hankkeen puuhamiehenä toimi silloinen kunnanjohtaja Esko Santala, joka rekrytoi parikymmentä paikallista poikamiestä puolituntista videonauhaa varten. Sumiaisten kesämessuilla esitetty nauha iski kymmentuhatpäiseen yleisöön voimalla ja kunnan poikamiehet saivatkin yli tuhat vastausta. Jokunen pariskunta tämän pilotinomaisen maajussillemorsian-tempauksen myötä syntyikin ja nyt jatkoa seuraa oluen muodossa – Sumiainen on poikamiehen olut
Pitkän linjan poikamies istui saunan rappusilla siemaillen vaaleaa, virvoittavaa olutta. Ovi paukahti selälleen ja tyttöporukka pelmahti nauruin saattelemana keväthankeen. Tyynen silmäilyn päätteeksi mies tuumi hiljaa mielessään: ”Kevät on poikamiehelle vaarallista aikaa.”
Hiisi Sumiainen

Kirkas, kullankeltainen olut kauniin valkealla vaahdolla. Tuoksultaan se on mukavan pureva, pirteä ja kesään sopiva. Viljaisaa, vaaleaa maltaisuutta, heinikkoisen ruohoista tunnelmaa, pientä sitruksen vivahdetta sekä kevyenlaista hedelmäisyyttä. Ehkä orastavaa mausteisuuttakin löytyy.

Maultaan suoraviivaisempi, edelleen toimiva. Tuoreen ruohoinen, kevyen yrttinen purevuus sivaltaa mukavan ronskilla voimakkuudella. Lopussa sen seuraksi nousee kevyempää kukkaisuutta sekä vienonlaista sitruksisuutta. Jotain pientä maustemaista kuivuuttakin löytyy. 

Hiilihapoiltaan terävä, kokonaisuuteen hyvin sopiva. Kokonaisuutena hyvin tasapainossa oleva, kohtalaisen runsasta makumaailmaa tarjoileva kesäolut.

Tuomio: Vaaleaa mallaspohjaa vasten on lyöty hyvä annos suoraviivaista purevuutta ja tuoreutta. Toimii…

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti