Mukava yllätys maitokaupassa! |
- Tyyli: Gose
- Alk.%: 4,7
- Panimo: Brauerei Reichenbrand, Chemnitz, Saksa
- Valmistuttaja: Ritterguts Gose, Borna, Saksa
”Jahas!?” tuumasin tuossa eräänä päivänä yhytettyäni pullollisen
gosea Länsiväylän oluthyllystä.
Matkaanhan se lähti ja hyvä niin, erittäin mainio, kesäinen ja pirteän hapan
olut!
Gosea pidetään
yleisesti Leipzigin lahjana olutmaailmalle, mutta sen juuret ovat oikeastaan
lähempänä Hannoveria kuin Euroopan suurimmasta rautatieasemasta tunnettua
Leipzigiä. Perinteikkään olutyylin koti sijaitsee UNESCOn
kulttuuriperintökohteisiin kuuluvassa Goslarin kaupungissa, joka olikin
1000-luvulla Saksan tärkeimpiä kaivoskaupunkeja, mutta myös virkeä
panimotoiminnan keskus. Goslar on varmuudella maailman ainoita paikkoja, jossa
Gose virtaa taukoamatta – riippumatta oluttyylin ajoittaisista sukupuutoista ja
muista mullistuksista. Kaupungin läpi nimittäin kulkee Gose-nimeä totteleva,
pieni Harzin horstivuoristosta alkunsa saava joki… Se ei kuitenkaan tiettävästi
ole toiminut oluen nimen innoittajana, sillä alkujaan gose on tunnettu yksinkertaisesti nimellä Goslarisch Bier.
Siinä se Gose sitten virtaa halki Goslarin... (kuva: Hans-Jürgen Koch) |
Gosen suosio kuitenkin vähä vähältä haipui ja toisen maailmansodan alettua Rittergutsbrauerei Döllnitz oli ainoa gosea valmistava panimo. Kun panimo kansallistettiin ja suljettiin vuonna 1945, kuoli gose väliaikaisesti sukupuuttoon. Oluttyyli palasi kuitenkin vielä hetkeksi henkiin vuonna 1949 Rittergutsbrauerein vanhan työntekijän Friedrich Wurzlerin perustettua oman pienpanimonsa. Hän kertoi gosen valmistamisen salat poikapuoli Guido Pfnisterille ennen kuolemaansa 1950-luvun lopulla ja Pfnister pani gosea panimossa aina, vuoteen 1966 omaan kuolemaansa saakka. Tällöin perinteinen gose koki lopullisen sukupuuttonsa.
1980-luvulla kuitenkin kiinnostus gosea kohtaan heräsi ja erinäisten testien jälkeen mies nimeltä Lothar Goldhahn oli onnistunut vuonna 1986 luomaan oluen, jonka arvioitiin olevan hyvin lähellä, ellei peräti identtinen aidon, perinteisen gosen kanssa.
Vuonna 1988 gose
koki vielä yhden, lyhyen katoamisen, mutta muurin murtumisen jälkeen kulttuuri
alkoi elpyä hitaasti mutta nähtävän varmasti. Itä-Saksaa hallinnut
kommunistinen politikointi oli käytännössä kuihduttanut suurelta osin koko olutkulttuurin
maataloustuotteiden pakkolunastusten myötä. Viljasta tehtiin leipää ja muita
vastaavia hyödykkeitä, eikä oluen tekoon jäänyt raaka-aineita entiseen tapaan…
Nykyisin tilanne on kuitenkin jo toinen ja muiden hapanoluiden tapaan
pienpanimot ovat innostuneet myös gosesta,
jota perinnealueen lisäksi valmistuu ainakin kertaerinä eri puolilla Eurooppaa,
mutta myös USAn suunnalla.
Goedecke Döllnitzer Ritterguts Gose |
Nyt Länsiväylän hyllystä löytynyt Original Ritterguts Gose pohjautuu
vuodelta 1824 olevaa reseptiin eli sinällään ollaan suhteellisen ikiaikaisen
oluen äärellä. Se, että kuinka muutama taantuman jakso on olutta ja sen
reseptiikkaa lopulta ehtinyt muuttamaan on hyvä, mutta ehkä hieman tarpeeton
kysymys. Viime vuoteen saakka tämä Ritterguts Gosen valmistuttama olut pantiin Brauhaus
Hartmannsdorfin toimesta, mutta tuotanto siirtyi vuoden alusta chemnitzläisen Brauerei
Reichenbrandin huomiin. Se tottelee myös nimeä Goedecke Döllnitzer Ritterguts Gose, mutta mennään nyt tällä etiketistäkin löytyvällä Original Ritterguts Gosella tällä kertaa...
Rumasti sanottuna lasista löytyy siis maitohappobakteeroitua
vehnäolutta, joka on maustettu suolalla ja korianterilla. Gose on sinällään
hauska poikkeus saksalaisten Reinheitsgebotia tiukasti kunnioittavien
perinneoluiden sarjaan, mutta sillä ei kuuleman mukaan ole väliä: Die Gose
entspricht nicht dem deutschen Reinheitsgebot, doch das ist auch in Ordnung,
denn die Gose ist viel älter als dieses.
PS. Gosen voi
nauttia myös Berliner weissejen
tapaan makusiirappien tai jopa mehujen kanssa, mutta mennään tässä nyt
mieluummin rehdin ”raa’alla” linjalla…
Original Ritterguts Gose |
Tasaisen samea, läpitunkematon, vaaleankeltainen olut joka
vaahtoaa voimakkaasti. Tuoksu on todella pirteä - nyt ollaan mainion kesäoluen
äärellä! Sitruksista hedelmäisyyttä, maitohappoista happamuutta sekä suolaista
mineraalisuutta. Kuin hyvin hapanta kesävehnää nuuhkisi.
Myös maku toimii. Sitrusmaista tuoreutta, mineraalista
suolaisuutta sekä sopivan voimakasta, ei liian ylilyövää happamuutta. Vehnää,
hienoista mausteisuutta mutta varsin suoraviivaista ja puhdasta menoa. Hyvin
tasapainoinen, raikas, kepeä ja kesäinen olematta vetinen.
Tuomio: Happaman virkistävä perinneolut, joka piristää
kummasti aurinkoista kesäpäivää. Toimii!
Pisteet: 37/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti