tiistai 19. heinäkuuta 2016

Stone Brewing (Berlin) Arrogant Bastard Ale

You're not worthy
Kalifornialaispanimon tynnyröity paskiainen tuli aivan hetki sitten todettua hyväksi ja suunmukaiseksi olueksi ja nyt olisi vuorossa Arrogant Bastardin ”perusversion” vuoro – pienellä germaanitwistillä varustettuna tosin tällä kertaa. 

Jenkkien kymmenen suurimman pienpanimon joukkoon määrätietoisesti noussut, craft beerin ilosanomaa tyylilleen uskollisena levittävä Stone avasi haarakonttorinsa trendikkääseen Berliiniin ja Alkoihin juuri saapunut, tölkitetty Arrogant Bastard oli uuden tuotantolaitoksen ensimmäinen markkinoille vapautettu olut. Alko (tai oikeastaan Diamond Beverages) on ollut siis ilahduttavan valppaana ja näin saimme tuoreet ensimaut jenkkipanimoiden Eurooppa-invaasion etulinjasta. Toivonmukaan peliliike tuo tuoreet ”jenkki-IPAt” sun muut aiemmin matkarasituksen vaivaamat herkut lähemmäksi meitä. Älkää panko näitä rajoja kiinni!

Elikkäs… Stone Brewing ja vuodesta 1997 lähtien valmistuksessa ollut American Strong Ale, joka haistattelee lukijalleen markkinointitekstinsä täydeltä. Joskushan moinen ”you can’t handle the craftbeer” -uho oli coolia ja toimivaa, mutta on sittemmin muuttunut vähän kliseeksikin. Sinällään  toki hienoa, ettei linjaa ole suotta lähdetty tasoittelemaan tai muokkaamaan. Kaksijakoinen juttu, jolla ei lopulta taida olla edes merkitystä. Kalifornian aurinko on tosiaan vaihtunut Berliinin betoniviidakon urbaaniin sykkeeseen ja onhan tätä Berliinin panimoa hetki jo odoteltukin. Saas nähdä milloin saamme eteemme Stone Berlineriä…

Stone Brewing (Berlin) Arrogant Bastard Ale
Kauniisti punertava, sumea ja runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on odotuksia miedompi, vaikka kohtalaisen voimakas onkin. Mainostekstit antoivat vain odottaa jotain silmitöntä tykitystä. No niin. Karamellista, hieman paahtunutta ja ehkä leipäistäkin maltaisuutta, kypsää, kuivattua hedelmää sekä vähän pähkinävivahteista puumaisuutta. Greippisyyttä, hienoista pihkaa ja yleistä pyöreyttä.

Maussa tapahtuu huomattavasti enemmän. Rusehtavaa, hieman toffeista maltaisuutta on mukavasti, mutta loppurutistusta hallinnoi suvereenisti greippinen, hieman mausteinen yleisilme. Alussa kypsää kuivahedelmäisyyttä, kylmänä hieman alkoholin tuulahdusta lämmön tuodess mukaan pähkinäisempiä ESB-sävyjä. Tuntumalta olisi odottanut soljuvampaa otetta, sillä nyt jää hieman ontto kuva viimeistelytoimista käteen.

Tuomio: Hyvä ja ihan kiva American Strong Ale, muttei sen enempiä. Hetki sitten maisteltu, jenkeissä muhinut BA-versio vei selvästi pidemmän korren.

Pisteet: 36/50

2 kommenttia:

  1. "Jenkkien kymmenen suurimman panimon joukkoon määrätietoisesti noussut" po. craft breweryn, overall-tilastossa ei ole vielä aivan TOP10:ssä :) Cheers!

    VastaaPoista