perjantai 1. heinäkuuta 2016

Cool Head Brew IPAnema

Tölkkipostia kesäiltaan
  • Tyyli: India Pale Ale
  • Alk.%: 5,7
  • Panimo: Cool Head Brew, Tuusula, Suomi

Tuusulan tuore panimodistrict laajentui tosiaan kahden panimon kommuuniksi tänä keväänä, kun Cool Head Brew aloitti toimintansa Maku Brewingin naapurissa Sarvivälkkeentiellä. Ensimmäisenä oluena panimolla valmistui india pale ale IPAnema, josta sain postin tuomana tuoreen tölkkinäytteen. Panimo käyttää yleisestä linjasta poiketen etiketöityjä tölkkejä eli blankkon hopeakyljen ympärille kietaistaan pullojen tapaan liimattava etiketti kertomaan sisällöstä tarvittavat informaatiot. Tällä tavoin pienempikin panimo pääsee hyötymään tölkkipakkauksen tuomista logistiikka-, ympäristö- ja säilyvyyshyödyistä kun ei tarvitse varastoida 10 000 valmiiksi printattua, samanlaista tölkkiä hallin nurkkaan. Tästä ja muista panimoon liittyvistä aiheista löytyy panimon Petteri Hänninen selontekoa aiemmasta esittelytekstistä:

Esittelyssä Cool Head Brew


IPAnema on vaalea (11 EBC), Cascadella ja Simcoella humaloitu IPA. Katkeroiltaan melko miedoksi (31 EBU) jätetty olut on ollut jakelussa jo parin kuukauden ajan saatavuuden rajoittuessa toistaiseksi pääkaupunkiseudun ravintoloihin. Jatkossa tuotteita tarjottaneen myös Alkon ”paikallisvalikoimaan”, mutta alkuun edetään tunnustellen. Itse oluesta kerrotaan tölkin mukana saapuneessa selonteossa seuraavaa:
Vaalea, punertavan sävyinen pintahiivaolut, jossa yhdistyy amerikkalaisten humalien raikas hedelmäisyys, maltainen mausteisuus ja hento kukkaisuus. Tasapainoinen, helposti lähestyttävä ja viipyilevän katkera humalointi kestää hyvin ensipuraisusta aina viimeiseen huikkaan asti. Makumaailmasta voi löytää myös makeaa verigreippiä.
Tämä olut on konstailematon, se ei pyri sokaisemaan makuaistia ylivuotavalla humaloinnilla, vaan tarjoaa tyylikkään ja rikkaan monipuolisen kokemuksen. Se on ammattitaidolla pantu, ja rauhassa kypsytetty, parhaan lopputuloksen takaamiseksi.

Tyylikäs ulkomuoto on myös erottuva ja tekniikaltaankin erilainen.
Cool Head Brew IPAnema
Oranssinen, punertavan keltainen olut kauniilla ja riittoisalla vaahdolla. Tuoksu on tuhdin hedelmäinen, täynnä tropiikin taikaa. Tunnelmaa leikkaavaa sitrusta, vehreää kukkaisuutta sekä kevyttä mausteisuutta. Mallaspuolella hieman karamellia.

Maultaan rehdin trooppinen, pehmeän hedelmäinen ja kypsä. Tukea antavassa rungossa vaaleaa, hieman karamellista maltaisuutta. Alkuun piilotteleva katkeruus nousee esiin maun loppupuolella purren lopulta mukavan greippisin teesein. Se saa avukseen myös kukkaista tuoreutta jälkimaun saadessa hivenen pippurisen mausteista lisäväriä. Hyvin hedelmäinen kokonaisuus on sopusuhtainen, mutta voisi olla katkerampikin.

Tuomio: Muhkea ja puhuttelevan hedelmäinen IPA vie pitkälle greipin ja kukkaisuuden kantamana, mutta voisi kaivata pientä lisäpotkua katkeropuolelle. 

Kotisohvalla maistellessa vähemmän katkeron perään oleva puolisko tosin kehui olutta vuolaasti ja kieltämättä hedelmäkirjossa omat vahvuutensa ovat.

Pisteet:  36/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti