keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Olutblogisessiot vol. 3 – Kellarista löytyi maailman vahvin joulupukki



Schloss Eggenberg Samichlaus

Joulu ja olut… Siinä siis Helppoa Juotavaa –blogin antama aihe bloggareiden kolmansille sessioille. Aihe onkin sellainen, josta on usein ollut aikomus kirjoittaa hieman syvällisemminkin, mutta jotenkin idean syttyminen aina joulukiireiden keskellä aina vesittää homman. Pari vuotta sitten sanailin hieman pohjolan menneistä jouluperinteistä Nøgnen Sunturnbrewn äärellä ja jotain tuon kaltaista tekisi mieli harrastaa enemmänkin. Nuo joulukiireet tekivät kuitenkin taas tepposensa, joten tartuin perinteisempään oljenkorteen ja kävelin kellariin...

Koska alustuksessa lähes kiellettiin viittaamasta yhteen ilmiselvään joulupöydän mallasherkkuun, päätin suosiolla sivuuttaa Urbockin ja sahdin. Miksi molemmat? No kun ei mitään hajua kumpaa Jukka näistä mahtoi tarkoittaa...

Valitsin laatikoista oluen, jonka olin muutoinkin aikonut korkata tässä joulun tienoilla. Valinta osui arvojuomaan, jonka pitkähkö historia liittyy meneillään olevaan sesonkiin, mutta jolla on myös hauskasti jotain yhteistä meidän suomalaistenkin kanssa. Ainakin symbolisesti, joskin sattumalta. Kai...

Kyseessä on itävaltalaisen Schloss Eggenbergin tuhtilinjainen Samichlaus, 14-prosenttisen sulava ja soljuva lagerolut. Samichlaus on sveitsinsaksaa ja tarkoittaa luonnollisesti joulupukkia. Sen tarina alkaa jo vuoden 1979 puolelta, joskin matkaan mahtuu muutaman vuoden seisokki Feldschlossenin ajattua alas ostamansa, perinteikkään ja alkujaan Samichlausta valmistaneen Hürlimannin tuotannon vuonna 1997. Oluen perinnettä jatkettiin kolmivuotisen tauon jälkeen perheomisteisen Eggenbergin toimesta, joka sai tukea kulttioluen henkiin herättämiseen entisiltä Hürlimannin panimomestareilta. Lisää taustoja ja muita huomioita voi lukea muutaman vuoden takaisesta arviostani, jolle tämä teksti on sujuvaa jatkoa.

Schloss Eggenberg Samichlaus
Samichlausta valmistetaan vuosittain vain yhden kerran ja tuo päivä osuu yksiin Suomen itsenäisyyspäivän kanssa. Olutta kypsytellään kaikkiaan kymmenen kuukautta ennen sen laskemista joulumarkkinoille. Ehkäpä saamme ensi vuonna oman Suomi100-versioinninkin, ken tietää. Toinen tarina sitten onkin, että voiko olutta meille myyntiin ottaa, koska joulupukki. Mutta eteenpäin.

Maistelin siis muutama vuosi sitten kaksi vuotta aikaisemmin pullotettua Samichlausta. Olutta on tarjolla vaihtelevasti verkkokaupoissa, mutta yhytin sitä aikanaan myös rodoslaisen turistirysän ruokakaupasta, minkä myötä varastoni kasvoi jokusella putelilla. Nyt kellarista kaivettu olut on osa tämän matkustajatuonnin satoa ja kuuluu samaan vuosikertaan aiemminkin arvioimani, tuoreemman oluen kanssa.

Vuonna 2012 pullotettu olut on tosiaan valmistettu vuoden 2011 joulukuussa ja sen BBE-merkintä vie tulevalle maaliskuulle. Ollaan siis eräällä tapaa lähellä tarinan ääripäätä, joten mikäs sen parempi tekosyy korkata varaston viimeinen Samichlaus. Ikää viitisen vuotta, vähän ylikin.

 Schloss Eggenberg Samichlaus
Eläkeikää lähestyvä Samichlaus on hyvin makea, lämmin ja rusinainen olut. Tumma, ruskean limppuinen ja siirappinen maltaisuus dominoivat makumaailmaa. Lisäsävynsä sille antavat myös ylikypsä ja kuivattu luumu, liköörimäinen ruusukvitten sekä etenkin loppumaussa suun sokeroiva ruskea, noh, sokerisuus. Aika äiteläksi on ajan mittaan mennyt, mutta yllättävän juotavaa kaikkeen makeuteen suhteutettuna.

Kenties lämpö, hitaus sekä mausteinen sivuvire hieman tasapainottavat tunnelmaa, mutta liköörimäiseksi se kuitenkin painuu. Jälkiruokaolut, joka ei muuta rinnalleen kaipaa. U know. Makiaa on... Sanoisin, että tuoreempi kokemus vei pelin melko selkeästi.

Niin ja muuten. Siitä Urbockista on tullut tarinoitua aiemmin jo vähän pidemmän ja savuisen jutun verran.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti