sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Affligem Cuvée 950



Juhlapullo...
Kaapin perältä ”jemmasta” kaivoin esiin juhlapullon. Enkä tarkoita sitä perisuomalaista piilopulloa, vaan ihan oikeata juhlajuomaa. Kyseessä on belgialaisen Affligem-luostarin 950-vuotisjuhlan kunniaksi pantu Affligem Cuvee 950-olut. Affligem sijaitsee Brysselin ja Gentin välimaastossa, Flanderin osavaltiossa. Luostari arvellaan perustettaneen vuonna 1062 kuuden ritarin toimesta, jotka halusivat tehdä parannuksen väkivaltaisesta elämäntyylistään. Vuosien, oikeastaan vuosisatojen varrella luostari onkin kokenut kaikenlaista myllerrystä lukuisista sodista lähtien, kunnes viimein ranskalaisten miehityksen aikana (1796) munkit hylkäsivät luostarin. Osa rakennuksista tuhoutui ja maat takavarikoitiin. Vajaa sata vuotta myöhemmin luostari perustettiin uudemman kerran.

Affligemin luostari
Affligemin panimo (Brouwerij Affligem) on peräisin vuodelta 1790, eikä sillä varsinaisesti ole oluiden nimeä lukuunottamatta suurempaa tekemistä luostarin tai sen historian kanssa. Alun perin Brouwerij De Smedt (tunnetaan myös The Op-Ale -panimona) nimellä toiminut panimo sijaitsee Opwijkissa, lyhyen matkan päässä Affligemista. De Smedt valmisti Affligem-oluita luostarin myöntämän lisenssin alla. Lisäksi sen listoilta löytyi muutamia omiakin oluita kuin myös toisen luostarin, Belgian itäosassa sijaitsevan Postel Abbeyn lisenssi-oluita. Kansainvälinen panimojätti Heinekin osti De Smedtin portaittain vuosituhannen vaihteen molemmin puolin ja muutti sen nimen nykyiseen muotoon. Omistussuhteen muutoksen yhteydessä allekirjoitettiin sopimus, joka pitää Affligem-oluiden tuotannon yksinomaan Opwijkissa vuoteen 2031 saakka. Se, mitä sen jälkeen tuleman pitää, onkin mahdollisesti jotain aivan muuta. Jostain muistan lukeneeni, että ainakin jossain vaiheessa myös itse luostarilla on harrastettu oluen valmistusta, palkkaa nauttivien ”työntekijöiden” toimesta tosin. Panimon logosta löytyvä vuosiluku 1074 ilmaisee mitä ilmeisimmin luostarin rakentamisvuotta, ei suinkaan panimon itsensä perustamista. 

Juhlaolut on tyyliltään vaaleaa belgi-alea ja kylkeen on kirjailtu "quadruple hopped" - jännä nähdä mitä tuo viimeinen lopulta sitten tarkoittaa. Katkeruutta luulisi tuon perusteella siis ainakin jonkin verran löytyvän.

Affligem Cuvée 950
Oljenkeltainen, niukasti vaahtoava olut, jossa hiivapartikkeleita ja kevyttä sameutta. Tuoksu suht pliisu. Vaaleaa viljaisuutta, hentoa, vaalean hedelmäistä makeutta ja miedosti mausteista hiivaisuutta. Myös alkoholia on hitunen, mutta eniten tässä häiritsee se valjuus joka täydentyy hivenen liimaisella yleiskuvalla. Mitenhän tämän parhaiten kuvailisi… Ehkä tyydyn ennemmin maun analysointiin. No ei se maku siitä se kummemmaksi muutu, mutta on toki tuoksua selkeämmin eriteltävissä. Vaalea viljaisuus on hienoisen makeaa, seuranaan sillä on mausteisen kuivakkaa hiivaisuutta, ripaus vaaleaa ja kuivattua hedelmäistä makeutta. Tuoksusta poiketen mausta löytyy myös melko runsastakin sitruksista aromia, joka antaa jonkin verran luonnetta tähän suht valjuksi jäävään soppaan. Makeutta on olevinaan melko runsaastikin, mutta kovin laimeana se loppuunsa pysyy. Suutuntuma on keskitäyteläinen, sopivan hiilihappoinen. Jälkimaussa mainittua mausteisuutta ja sitruksen hapanta katkeroa. Myös alkoholi on lopussa hieman esillä. Ei oikein iske missään vaiheessa, vaikka odotinkin tästä varsin kelpo suoritusta. Harmillista, mutta pettymykset kuuluvat asiaan. Valitettavan tasapaksu, tylsä ja yllätyksetön belgi. Ei oikein juhlan arvoinen tuotos, mutta huonoltahan tämä ei maistunut, ongelma oli ennemminkin siinä makujen puutteessa ja vaimeudessa.


Pisteet: 28/50

Toisaalta, kyseessä voi olla yksittäispullo, joka ei ole täysin kunnossa. Pilaantuneeksi en tätä lähtisi väittämään, mutta heikompilaatuisesta yksilöstä voi hyvinkin olla kysymys. En suurin surminkaan jaksaisi uskoa, että tällaista juhlaolutta tehdessä lähdettäisiin tarkoituksella säästelemään – ei, vaikka kyseessä olisikin teollisuusolutjätti Heinekenin omistama panimo. Mikäli tämä vielä jossain vastaan tulee, lupaan harkita uusintamaistelua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti