Tavallisen matkailijan Olut-Lontoo – Osa 1: Matkan kulku

Portobello road

Tuli tuossa hetki sitten tehtyä poikain kanssa (kaverin) polttarireissu Lontooseen – ihan yleisen olemisen merkeissä ilman sen tarkempia suunnitelmia. Samalla tarjoutui oiva tilaisuus tutustua kaupungin olutvalikoimaan ja -kulttuuriin. Varsinaisen olutmatkailu-tittelin alla reissu ei taittunut, joten pyrin tutustumaan valikoimaan ”tavallisen” turistin näkökulmasta, toisin sanoen: millaiseen oluttarjontaan Lontoossa törmää kohdalle sattuvissa pubeissa ja kulmakaupoissa. Olkoon tämä sitten pohdiskeleva matkakertomus aiheesta: ”tavan tallaajan olut-Lontoo”. Ensimmäisessä osassa kerron hieman taustoja ja käymiämme paikkoja, yhteenvetoa on luvassa toisessa osassa. Kartan käydyistä paikoista näet tästä.

Yleisesti Englantia pidetään mahtavana olutmaana, tai sellaista olen yleisesti kuullut puhuttavan. Sanotaanhan kaikissa matkailuohjelmissa ”ettet voi kokea Englantia maistamatta heidän suussa sulavia oluitaan” (ja saman lauseen aikana juontaja kaataa kitusiinsa irlantilaista Guinnessia - heh). Itselleni maan olutkulttuuri ja etenkin tunnusomaiset brändit ovat kuitenkin jostain syystä jokseenkin tuntemattomia käsitteitä. Esimerkiksi Saksasta ja Belgiasta on huomattavasti helpompi nimetä niitä ”perusvarmoja” oluita ja panimoita. Voin toki olla poikkeus ja täysin tynnyrissä kasvanut tapaus. Pikaisen tarkastuksen jälkeen huomasin, että englantilaisia oluita löytyy maistettujen listalta vain 45kpl – näistä yli neljäsosa on lontoolaisen Fuller’sin tuotteita, joka onkin minulle varsin mieluisa panimo. Vertailun vuoksi pelkästään skottipanimo BrewDogin oluita on lasissa käynyt 23kpl. Melkoisen ohut on siis saaren eteläosan kattaus ollut tuopposissani, joten tätä tilastoa oli tarkoitus lähteä hieman kohentelemaan matkan aikana. Bittereiden (pois lukien ESB:t), golden alejen yms. ystäväksi en voi tunnustautua, mutta stout- ja porter-linja onkin sitten yksi parhaiten maistuvista. Myös vastaan tulevia real aleja oli tarkoitus lähteä testailemaan, stoutit etunenässä.

Vaikka suurempia suunnitelmia en lähtenytkään valmistelemaan, tutustuin aiheeseen ihan jo sivistyksen vuoksi. Esimerkiksi Olutoppaasta sain paljon hyviä vinkkejä ja pikku hiljaa alkoi myös kaupungin todellinen koko hahmottumaan – kävellen ei noin vain laadukkaimpia pubeja saati olutkauppoja kierrettäisikään. Etenkin paikallisten pienpanimoiden tuotokset kiinnostivat, sillä Lontoossa on viimeaikoina todistettu jonkin asteista pienpanimovallankumousta – uusia panimoita on lyhyeen aikaan syntynyt useita. Näiden tuotteita olikin tarkoitus onnistua jostain kaivelemaan.

Notting Hill toimi reissumme pääpaikkana, osa tosin majoittui kävelymatkan päässä Kensington Gardensin ylänurkalla. Turistinähtävyydet jätettiin suosiolla väliin, pois lukien Portobello road, jota tuli tallailtua päivittäin sijainnista johtuen. Leppoisa paikka ja viihtyisä ympäristö kaiken kaikkiaan. Muutoin ”päiväretket” suuntautuivat eri puolille kaupunkia, tässä hieman listaa ja kommentteja käydyistä paikoista – lähinnä oluen näkökulmasta. 

Silver Cross (sijainti kartalla)

Greene King IPA-real ale ruokajuomana.

Rento ja varsin viihtyisä, kulmakuppilaa kookkaampi brittipubi keskeisellä sijainnilla, joka kuuluu käsittääkseni melko tiheään levinneeseen Taylor Walker-ketjuun. Neljä real ale-hanaa ja kymmenkunta lähinnä ennestään tuttua tuontiputelia. Ruokaakin saa ja hyvinhän se maistui pitkän matkapäivän päätteeksi. Real alen hinta oli £3,69/pint. Ruokajuomaksi valikoin riilirivistöstä Greene King IPA:n, joka ajoi asiansa palanpainikkeena loistavasti. Kuvasi myös melko hyvin matkan aikana vastaan tulleita riilejä yleensäkin suht miedolla, pehmeän humaloidulla ja kuivahkon makealla yleiskuvalla sekä keskitäyteläisellä ja sulavalla tuntumalla jota varjosti yleinen vetisyys. Itse pubi edustaa varmasti sellaista helppoa paikkaa, johon matkailijan tahi paikallisen on helppo istahtaa oluelle ja haukata listalta hieman vatsan täytettä. Leppoisa, melko tilava istuskelu- ja illanviettopaikka. Ketjun paikat tarjoavat myös aamiaista ja käytimmekin hyväksi hostellin viereistä Black Lion-pubia. Täyttävä brittiaamiainen n. £7. 

Porter House (sijainti kartalla)

Irlantilaisen Porter Housen Lontoon haarakonttori on tiettävästi kaupungin suurin pubi, joka löytyykin kaikkiaan kahdestatoista eri tasosta. Kodikkaan sokkeloinen paikka, joka oli kyllä tupaten täynnä perjantai-iltana. Rauhalliseksi ei voi kuvailla, mutta meno oli mainiota livemusiikin ja talon omien oluiden säestyksellä. Porter House valmistaa oluensa Irlannissa, josta ne sitten rahdataan Lontooseen. Tarjolla taisi olla kahdeksaa omaa hanaolutta, paikallisen kaverimme Peterin suosituksesta päädyin Oyster Stouttiin – jonka reseptiin kuuluvat tuoreet osterit myös maistuvat oluessa. Yllättävänkin tuhti tuote prosentteihin nähden, melko hidasta nautittavaa. Menevämmästä olutmeiningistä pitäville voin suositella sekä itse paikkaa että sen oluita. Omien tuotteiden lisäksi tarjolla näytti olevan ihan hyvä kattaus muitakin tuotteita, mutta alakerran tiskiltä silmään pisti parhaiten omat hanat.

Porter House (kuva: beerintheevening.com)

Lauantai sitten meni Kaakkois-Lontoossa, jonne alun perin lähdimme Millwallin peli mielessä. Olimme jo lähtövaiheessa myöhässä matsista, joten päivä kului kävellen Bermondseyn metroaseman, Old Kent Roadin ja The Den-stadionin ympäristössä englantilaisia sääilmiötä ihmetellen (hellettä, viimaa, räntää ja tietenkin kaatosadetta). Stadionin pihalla pyörähdimme pelin loppuminuuteilla mekkalaa kuuntelemassa. Kilometrejä kertyi kävellen ihan mukavasti ja lähikauppojen olutvalikoimia tuli samalla katsastettua.

The Lord Nelson (sijainti kartalla)

Lord Nelson (kuva: Google Streetview)

Mitä ilmeisimmin amiraali Horatio Nelsonin (1758-1805) mukaan nimetty sympaattinen kulmabaari, voisi kai sanoa että lähiössä? Mielestäni hyvä esimerkki lontoolaisista ”peruspubeista” joihin törmäsimme – niin hyvässä kuin pahassa. Vastaanotto oli lämmin, pubi viihtyisä ja tunnelmallinen narisevine lautalattioineen ja kuluneine sisustuksineen. Isäntäväki oli ystävällistä, tunnelma leppoisa ja tv:ssä pyöri lauantain rugby-kierros, mielenkiintoinen laji oluen äärellä muuten. Niin, se olut. Laitetaanko Guinnessia vai Foster’sia? Tästä lisää toisessa osiossa…

Sunnuntaina suuntana sitten oli pohjoinen, tarkemmin Tottenham ja White Hart Lanen ympäristö. Stadionkierrokselta myöhässä totta kai, joten Spursin fanikaupan ja lähikaupan kautta junalla keskustaan ja takaisin Notting Hilliin.  

Earl of Lonsdale (sijainti kartalla)

Earl of Lonsdale (kuva: londoniscool.com)

Melko pikainen tuopillinen Portobello roadilla, ulospäin varsin viihtyisän näköisessä, pieni ovisessa kulmapubissa. Jotain uskomattoman viihtyisää näissä brittipubeissa vain on! Ilmeisesti takaa olisi löytynyt vielä oikea biergarten, mutta lepuutimme jalkojamme viihtyisän ”loungen” puolella. Tässä vielä London is cool- blogistin mietteet paikasta, samoja ajatuksia kuin itsellänikin. Hieman enemmän valtavirrastakin poikkeavaa tarjontaa, mm. luomuvehnää hanassa. Tarkempaa katsausta en kuitenkaan tehnyt vaan huomioni keskittyi Samuel Smithin Chocolate Stout-pulloon, joka osoittautuikin hyväksi valinnaksi. Lisäksi tiskin takana näytti olevan viittä luomusiideriä pullossa. Ei maailman laajin valikoima, mutta parhaita tähän saakka, kannattanee käydä pyörähtämässä mikäli Portobello roadin markkinahumu vie voimat – tarjolla on myös snacksinmuotoista pubipurtavaa. Koska tuossa vaiheessa oli hienoinen hoppu päällänsä, ei tarkemmalle katsaukselle juuri aikaa jäänyt. Kaksi pulloa Chocolate Stouttia ostin tiskiltä kotiin viemisiksi (miksei homma voi meillä toimia näin?!). Stoutin arvion voipi lukaista täältä. 

Ground Floor Bar (sijainti kartalla)

 

Freedom Brewery
(kuva: ratebeer.com)

Lontoon kaverimme lähipubi, joka on osa yläkerrassa toimivaa First Floor-ravintolaa. Melko nuoren henkinen, suhteellisen tilava ja avara pubi, jossa sunnuntai-iltana oli tarjolla livemusiikkia. Pullovalikoimasta löytyi mm. BrewDogin Punk IPAa, Duvelia ja Delirium Tremensiä – noin kymmenkunta vastaavaa vaihtoehtoa. Hanasta tarjoiltiin mm. Erdingerin Hefeä ja paikallista kysyttäessä sain lasiini Freedom Breweryn (joka siis sijaitsee Birminghamin pohjoispuolella) Organic Lageria, jonka luomuraaka-aineet ovat kuulemma hyväksi mielelle. Perusvarma, ihan raikas ja makuisa lager. Päivisin kadun varresta löytyy myös terassipöytiä, joissa voi rauhassa nautiskella oluesta, auringon paisteesta ja tiirailla Portobello roadin vilinää.

Siinä pientä kertomusta matkan kulusta. Mietteitä ja viiltävää analyysiä tarinan toisessa osassa.

J-P