Mietteitä oluesta - Kotimaiset olutmarkkinat

Yksi tuoreimmista toimijoista
- yksi kevään uutuuksista

Kotimaisella pienpanimorintamalla menee ilmeisen lujaa, tai ainakin siltä se minusta tuntuu. Suhteellisen hyvään tahtiin on tullut uutisia uusista toimijoista (Kiteen Panimo, Hiisi, Rousal Brygghus, vapuksi auennut Bryggeri Helsinki jne.) sekä jo olemassa olevien  toimijoiden merkittävistä lisäpanostuksista (Saimaan Juomatehdas, Beer Hunter’sin Ravintola Panimo, Suomenlinnan Panimo, Nokian Panimo, Vakka-Suomen Panimo). Myös useita uutuuksia on päästy jo pelkästään kevään aikana maistelemaan – lisää on myös tuloillaan. Silmään on myös pistänyt lisääntynyt hälinä irto-oluthyllyjen luona, se jos mikä lämmittää mieltä. Tuo hyörinä onkin ollut ihan aiheellista, sillä etenkin kevään uutuuksista on löytynyt todella kovan luokan tulokkaita – niin sen pitääkin mennä! Paikallisesti kova sana on ollut moneen kertaan mainittu paikallisolut-ilmiö  Palokan kova kysyntä, jolle on myös jatkoa tulossa kevään aikana. Asiat voisivat toki olla vieläkin paremmin, eli länsimaisella mittapuulla ”normaalisti”, mutta siitä joskus toiste, nautitaan nyt tästä.

Alkoholin kokonaiskulutus on yleisesti ollut laskussa ja samalla pienpanimotuotteet ovat vallanneet entistä suurempaa osuutta olutmarkkinoista – suurten massalagervalmistajien kustannuksella siis. Kähkösen Heikki toikin sen ilmi tiistaina Olutoppaan forumilla, tilastot eivät siis ole minulta peräisin. Tarkempaa triviaa ja pohdintaa kannattaa lukea uusimmasta Avec-lehdestä, mikäli sellaisen käsiinsä saa. Siellä Heikki kuuleman mukaan pureutuu mm. näihin tilastoihin syvällisemmin. Tein nyt luvuista pari havainnollistavaa diagrammia, joista voisin muutaman ajatuksen heittää ilmoille. Ei mitään sen syvällisempää, vain tämän hetkisiä mietteitä kellarista käsin.

Pienpanimotuotteiden kysyntä on jo ollut vuosia kasvussa.

Tilaston ensimmäinen vuosi on 2008 ja kuten numeroista on nähtävissä, on pienpanimoiden tuotanto lähes nelinkertaistunut maassamme viiden vuoden aikana. Kaiken kaikkiaan Suomessa on kolmekymmentä pienempää luvan omaavaa toimijaa, jotka viime vuonna panivat olutta ja sahtia yhteensä 11 miljoonaa litraa, joka on noin neljänneksen (2,5milj. litraa) enemmän kuin vuonna 2011. Tuossa luvussa ei siis ole mukana kolmea suurinta: Sinebrychoff, Hartwall ja Olvi. Kun tarkastellaan viimeksi mainitun kolmikon vuoden 2011 olutmyyntiä, voidaan todeta ettei pienpanimoiden tuotanto tahti kovinkaan suurta lammikkoa massatuottajien rinnalla edusta. Kolmikko täydennettynä pienpanimoihin lukeutuvan Nokian Panimon kanssa myi vuonna 2011 yhteensä 423 miljoonaa litraa olutta. Ero on valtaisa pienpanimoiden saman vuoden 8,5 miljoonaan litraan verrattuna.

Punainen piirakan pala kasvaa, mutta on silti häviävän pieni...

Pienpanimotuotteiden kysyntä on kuitenkin ollut jo useamman vuoden kasvussa, ilahduttavasti massalagereiden kustannuksella. Tämä selittyy osin tarjonnan ja valikoiman monipuolistumisella, tölkkipakkausten yleistymisellä ja yksittäisten kauppiaiden ihailtavalla palveluasenteella – pelisilmällä –  joka on mahdollistanut paikoin varsin laajojen maitokauppaolutvalikoimien synnyn. Onhan Alkokin enenevissä määrin herännyt pienten uuteen tulemiseen, mutta kovin on kankea ja vanhanaikainen monopolimme nykyinen toimintatapa, jossa valikoimiin pääseminen vie lähes vuoden – jos pääsee.

Maitokauppojen tarjonta kasvaa jatkuvasti.

Kaikessa hurmoksessa on kuitenkin vielä muistettava tosiasiat. Suurten, ”perinteisten” panimoiden salkkulagerit ovat vielä jokapäiväinen näky ihmisten ostoskärryissä ja näiden teollisuuslirujen litrahintakin on pulloveden tasolla. Jonkinlaista perspektiiviä asiaan antaa se, että jokaista salkun ostajaa kohden, pitäisi maitokaupan jonossa olla kaksitoista kuluttajaa, joiden korista löytyisi kaksi pienpanimotuotetta. Näin puntit menisivät edes ruokakauppojen kohdalla tasan. Näinhän se ei tietenkään ole, ei lähellekään. Siksipä pienten kovasta noususta huolimatta kolmen suurimman massavalmistajan markkinaosuus olutkaupassa on ruhtinaalliset 97%. Kun vielä tarkastellaan tuon viimeisen kolmen prosentin muodostumista, joka jakaantuu siis pienpanimoiden kesken, nähdään että kolme suurinta pienpanimoa valmistaa 80% tuosta osuudesta. Suhteellisen pienistä määristä siis edelleen puhutaan, mutta mielestäni pienten tuotteet ovat olleet ilahduttavan hyvin esillä markettien hyllyviidakoissa.

Yksi kevään hiteistä!

Tuossa kouvolalainen Tuopin ääressä-blogisti ottikin hyvin kantaa kotimaan olutkulttuuriin ja voin itse samaistua näihin mietteisiin. Pienemmät panimot panostavat tuotekehitykseen suhteessa isoihin valvasti enemmän ja se näkyy myös oluthyllyillä. Siinä missä Nokian Panimo toi markkinoille napakympiksi osoittautuneen American Pale Alen tai Mallaskoski Valioluokka kaksikon, ampuvat suuret panimot olutkulttuuria jalkaan omilla ”uutuuksillaan”. Suurta yleisöä kosiskellaan tyhjillä lupauksilla ja isänmaallisuuteen vetoavalla brändäyksellä. On tullut surullisen kliseiset 6.12, Tuntematon Sotilas, Karjalan 6-1, ”tosi äijjien” Rock ja Tuplahumala, niin hassunhauskat Wagner ja Fingerpori – listaa voisi jatkaa lähes loputtomiin. Sitä samaa pahvista, vaaleaa, kustannustehokasta ja yleensä ei edes täysmallaslageria, jonka olematon makumaailma on pyritty viilaamaan mahdollisimman olemattomaksi ettei se vain ketään pääsisi häiritsemään. Nuo kaikki ovat oluita mahdollisimman pienillä eroilla ja vaihtuvilla pakkauksilla – suoraan sanottuna ”harmitonta” kännäystavaraa, jolle on vaikea lähteä keksimään mitään järkevää käyttöä. Kuluttaja ohjataan luulemaan, että näitä suuria uutuuksia ”testaamalla” saa varsin suuren läpileikkauksen oluiden ihmeelliseen maailmaan ja onhan se hassua kun tölkin kyljessäkin lukee, että ”humala” – höhöhö! Suuriin brändeihin vain on totuttu, eikä siinä mitään. Jokainen saa pitää mistä pitää, mutta nyt alkaisi olla myös ihan oikeitakin vaihtoehtoja tarjolla. Toivoisin vain edes ripauksen oikeanlaista innovatiivisuutta massapanimoiden tuotekehitykseen (eli kehitystyö keskitettäisiin itse tuotteeseen, ei sen brändäykseen ja markkinointiin) sekä seikkalumieltä ja uskallusta kuluttajien suuntaan.

Massapanimoille tuntemattomia makuja.

Hyvä kehityssuunta on yksittäisten, parempaan olueen uskovien tarmonpesien ansiota. He uskovat tekemiseensä ja uskaltavat heittäytyä haasteen kimppuun. Arvostus on kova pienpanimoiden toimijoita, aktiivisia kauppiaita, tapahtumien järjestäjiä - toisin sanoen kaikkia olutkulttuuria edistäviä henkilöitä - kohtaan. 

Aurinkoista kesän odotusta, nautiskellaan kohtuudella!

J-P

Loppuun vielä teaseri vuoden takaisesta. Tätä soisi näkevän useamminkin, luulisi monopoliaseman velvoittavan tarjonnan laajentamiseen ja kotimaisen esille tuontiin...

Alkon osittainen herääminen vuosi sitten.