perjantai 24. toukokuuta 2013

Mikkeller Yeast Series 2.0: Brettanomyces Lambicus


Sarjan tämän kertaiset hiiva-laadut
(kuva: mikkeller.dk)
Harry’sin kaapista löytyi vielä Mikkellerin Yeast Series 2.0-sarjan tuotteita. Sarja käsittää kuusi olutta, joiden tarkoituksena on esitellä eri hiivalaatujen vaikutusta oluen makuun. Ideana on, että oluet on valmistettu täysin samoista raaka-aineista, samalla tekniikalla ja samoissa olosuhteissa. Ainoastaan hiiva-lajike sekä hiivan vaatima yksilöllinen käymislämpötila vaihtelee. Tämänkertainen olut kuuluu Yeast Seriesin toiseen otantaan, siitä tuo nimessäkin esiintyvä 2.0. Vastaavaa testailuahan on aiemmin tehty myös humalilla (eli samalla reseptillä valmistetuissa oluissa ainoana erona on humalalajikkeen vaihtelu). Näitä tulee mieleen äkkiseltään Mikkellerin Hop Series- ja BrewDogin IPA is Dead-sarjat, jonka tämän keväisestä setistä oli vielä jäljellä Goldings-versiota Harry’sin hanassa.  

Mikkellerin valmistettu hiiva-sarja esittelee seuraavat hiivat: American Ale, English Ale, Brettanomyces Lambicus, Brettanomyces Bruxellensis, Lager ja Saison. Näistä valikoin lasiini Brettanomyces Lambicuksen, koska tuo kuulosti ennakkoonkin jo mielenkiintoisimmalta. Vaihtoehtoina kaapissa olisi ollut tarjolla ainakin Saison-hiivoitettua – mahdollisesti muitakin. Mielestäni varsin hyösyllinen idea, sillä ainakin itselleni eri hiivojen ominaisuuksien erot ovat todella huonosti tiedossa, joten nyt osui täysin oikeaan kohteeseen tämä testi. Mitäpä sitä ei tekisi tieteen ja itsensä sivistämisen hyväksi? Periaatteessahan näitä olisi pitänyt ottaa vähintään pari rinnakkain todellisen vertailun tekemiseksi, mutta ajanpuutteen vuoksi tyydyin tähän yhteen ainoaan.

Oluen pohjana on rapsakka Pale Ale, johon onkin tungettu Mikkellermäisesti tuhti kattaus eri humalalajikkeita, kuten Simcoe, Nugget, Warrior, Amarillo ja Centennial. Muistelisin pullon kyljestä lukeneeni sen sisältävän ainakin neljää eri mallasta sekä kaurahiutaleita (havreflager). Alkoholia löytyy sopuisat 6,4%. Ajattelin perusoluthiivoista poikkeavan, lambicien tekoon käytetyn villihiivan tuovan selkeän eron tavan Pale Aleen, joten uskalsin luottaa tähän yhden pullon otantaan. Laajempaa vertailua löytyy esimerkiksi Tuopillinen-blogin testauksesta. Molemmat Yeast Series-sarjat on pantu kokonaisuudessaan belgialaisella De Proefbrouwerij-panimolla, joka onkin kunnostautunut etenkin Mikkellerin haamupanimona, mutta omaa meriittejä myös useiden muiden panimoiden tuotteiden valmistuksesta.

Mikkeller Yeast Series 2.0: Brettanomyces Lambicus
Kellertävän oranssi, kauniisti kupliva olut, vaahdoltaan keskirunsas. Maku onkin mielenkiintoinen, hetken tätä joutuu ihan pohtimaan. Mansikkaista ja tuoreen hedelmäistä, melko hapanta makeutta, vaaleaa, jokseenkin vaalean karamellisen makeaa viljaisuutta sekä läpi maun vaikuttavaa raa’an sitruksista humalointia. Taustalta on vielä nostettava esiin ohuempi kukkainen aromi, joka tuo jopa tasapainottavaa tunkkaisuutta makuun jämäköittäen sitä mukavasti. Samassa sykyssä piilee myös ripaus kuivahkoa yrttisyyttä. Jälkimaku jättää suuhun keskikatkeran, hitusen raa’ankin ja happaman tunnelman mainittujen katkeroiden ja geuzeista tutun tuoreen hedelmäisen happamuuden toimiessa pääroolissa. Tuota komboa on omiaan vahvistamaan keskirunsaat hiilihapot ja rungon hienoinen ohuus. Karkeasti sanottuna lambicmainen hedelmäinen happamuus käsittää mausta noin neljännenksen, puolet menee hieman ponnettoman rungon omaavalle, tuhdinpuoleisesti humaloidulle pale alelle ja viimeinen neljännes näitä täydentäviin makuihin, kuten tuohon mainittuun kukkaisaromiin. Kokonaisuutena ja ideana mielenkiintoinen tapaus, mutta hieman ”raa’anlainen” lopputulos. En tiedä, kierolla tapaa kiehtova ja suositeltava – toisaalta turhaa kikkailua, josta jää hieman keskeneräinen kuva. Plussan puolelle tämä joka tapauksessa meni, kannattaahan tuo kokeilla.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti