- Tyyli: Hapan Ale
- Alk.%: 6,4
- Panimo: Mikkeller, Kööpenhamina, Tanska
- Pantu: De Proefbrouwerij, Lochristi - Hijfte, Belgia
Sarjan tämän kertaiset hiiva-laadut (kuva: mikkeller.dk) |
Harry’sin kaapista löytyi vielä Mikkellerin Yeast Series 2.0-sarjan
tuotteita. Sarja käsittää kuusi olutta, joiden tarkoituksena on esitellä eri
hiivalaatujen vaikutusta oluen makuun. Ideana on, että oluet on valmistettu
täysin samoista raaka-aineista, samalla tekniikalla ja samoissa olosuhteissa.
Ainoastaan hiiva-lajike sekä hiivan vaatima yksilöllinen käymislämpötila vaihtelee.
Tämänkertainen olut kuuluu Yeast Seriesin toiseen otantaan, siitä tuo
nimessäkin esiintyvä 2.0. Vastaavaa testailuahan on aiemmin tehty myös
humalilla (eli samalla reseptillä valmistetuissa oluissa ainoana erona on
humalalajikkeen vaihtelu). Näitä tulee mieleen äkkiseltään Mikkellerin Hop Series- ja BrewDogin IPA is Dead-sarjat, jonka tämän keväisestä setistä oli
vielä jäljellä Goldings-versiota Harry’sin hanassa.
Mikkellerin valmistettu hiiva-sarja esittelee seuraavat
hiivat: American Ale, English Ale, Brettanomyces Lambicus, Brettanomyces
Bruxellensis, Lager ja Saison. Näistä valikoin lasiini Brettanomyces
Lambicuksen, koska tuo kuulosti ennakkoonkin jo mielenkiintoisimmalta. Vaihtoehtoina
kaapissa olisi ollut tarjolla ainakin Saison-hiivoitettua – mahdollisesti
muitakin. Mielestäni varsin hyösyllinen idea, sillä ainakin itselleni eri
hiivojen ominaisuuksien erot ovat todella huonosti tiedossa, joten nyt osui
täysin oikeaan kohteeseen tämä testi. Mitäpä sitä ei tekisi tieteen ja itsensä
sivistämisen hyväksi? Periaatteessahan näitä olisi pitänyt ottaa vähintään pari
rinnakkain todellisen vertailun tekemiseksi, mutta ajanpuutteen vuoksi tyydyin
tähän yhteen ainoaan.
Oluen pohjana on rapsakka Pale Ale, johon onkin tungettu
Mikkellermäisesti tuhti kattaus eri humalalajikkeita, kuten Simcoe, Nugget,
Warrior, Amarillo ja Centennial. Muistelisin pullon kyljestä lukeneeni sen
sisältävän ainakin neljää eri mallasta sekä kaurahiutaleita (havreflager).
Alkoholia löytyy sopuisat 6,4%. Ajattelin perusoluthiivoista poikkeavan,
lambicien tekoon käytetyn villihiivan tuovan selkeän eron tavan Pale Aleen,
joten uskalsin luottaa tähän yhden pullon otantaan. Laajempaa vertailua löytyy esimerkiksi Tuopillinen-blogin testauksesta. Molemmat Yeast
Series-sarjat on pantu kokonaisuudessaan belgialaisella De
Proefbrouwerij-panimolla, joka onkin kunnostautunut etenkin Mikkellerin
haamupanimona, mutta omaa meriittejä myös useiden muiden panimoiden tuotteiden
valmistuksesta.
Kellertävän oranssi, kauniisti kupliva olut, vaahdoltaan
keskirunsas. Maku onkin mielenkiintoinen, hetken tätä joutuu ihan
pohtimaan. Mansikkaista ja tuoreen hedelmäistä, melko hapanta makeutta,
vaaleaa, jokseenkin vaalean karamellisen makeaa viljaisuutta sekä läpi maun
vaikuttavaa raa’an sitruksista humalointia. Taustalta on vielä nostettava esiin
ohuempi kukkainen aromi, joka tuo jopa tasapainottavaa tunkkaisuutta makuun
jämäköittäen sitä mukavasti. Samassa sykyssä piilee myös ripaus kuivahkoa
yrttisyyttä. Jälkimaku jättää suuhun keskikatkeran, hitusen raa’ankin ja
happaman tunnelman mainittujen katkeroiden ja geuzeista tutun tuoreen
hedelmäisen happamuuden toimiessa pääroolissa. Tuota komboa on omiaan
vahvistamaan keskirunsaat hiilihapot ja rungon hienoinen ohuus. Karkeasti sanottuna lambicmainen hedelmäinen happamuus
käsittää mausta noin neljännenksen, puolet menee hieman ponnettoman rungon
omaavalle, tuhdinpuoleisesti humaloidulle pale alelle ja viimeinen neljännes
näitä täydentäviin makuihin, kuten tuohon mainittuun kukkaisaromiin.
Kokonaisuutena ja ideana mielenkiintoinen tapaus, mutta hieman ”raa’anlainen”
lopputulos. En tiedä, kierolla tapaa kiehtova ja suositeltava – toisaalta
turhaa kikkailua, josta jää hieman keskeneräinen kuva. Plussan puolelle tämä
joka tapauksessa meni, kannattaahan tuo kokeilla.
Pisteet: 35/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti