maanantai 25. maaliskuuta 2019

Lahden Erikois New England IPA

Lahden Erikois New England IPA
Sameiden IPOjen saturaatiopiste saavutettiin yllättävänkin nopeasti, ainakin jos mittarina pidetään makropanimoiden hyppäämistä trendijunan kyytiin. Ja Hartwallhan sen NEIPAn sitten näin kevään ratoksi teki. Kyllä, Hartwall. Ei olisi ollut meikäläisenkään ensimmäinen arvaus.

Lahden Erikois –sarjaan sovittautuvasta uutuusoluesta kuultiin kyllä huhuja jo muistaakseni viime vuoden joulukuussa, kun tölkin kuva oli havaittu Citymarketin tai vastaavan mainoslehtisen sivuilla. Maaliskuulle tuo julkaisu kuitenkin sitten venähti, mikä onkin lajille ehkä parempi ajankohta kevätauringon ja –mielen vallatessa alaa talven pimeyden jäljiltä.

Hartwallin retrosävytteiset Lahden Erikois –tölkit ovat omaan silmään ehkäpä niitä hienoimpia isojen toimijoiden eri brändien joukossa, mutta aika harvaksi on jäänyt itse sisältöön tutustuminen. Uusi New England IPA sai kuitenkin ylittämään kynnyksen, vaikka etu- ja jälkikäteen tuo kolmen ja puolen euron tölkkihinta hirvittikin.

Oluen valmistukseen on käytetty ohramaltaan lisäksi vehnämaltaita ja kauraa, mikä kuulostaa hyvin linjanmukaiselta toiminnalta. Humaliksi on valittu Mosaic, Motueka, Hüll Melon ja Citra, mikä kokoonpanona tuntuu niinikään toimivalta ajatukselta. Eikä se lopputuloskaan susikehno ole. Sillä ei vain ole oikein mitään tekemistä NEIPAn kanssa, mutten voi varsinaisesti sanoa olevani pöllämystynyt asiasta.

Lahden Erikois New England IPA
Kevyen samea, vaaleankeltainen ja kauniin, kestävän vaahdon nostava olut. Tuoksu. Kuin kevyen hedelmäistä salkkulageria. Ilman pahvia ja muita epäkohtia. Lisänuuhkuttelu antaa lisää hedelmää, mutta aika hento ilmestys tämä tuoksun perusteella vaikuttaa olevan.

Maku. Aika harmiton, kepeä ja raikaskin. Hedelmäisenä makrolagerina menisi helposti. Ei siis mitään NEIPA-tunnelmaa tursuava esitys, mutta pahvit ja muut harmilliset karikot on ohitettu. Tämä on nyt vaan vähän tämmöinen pliisumpi esitys sameiden IPOjen lajiin suhteutettuna. Eikä ihan vähänkään ja yhtymäkohtia ei tunnu löytyvän kuin purkin kylkeen painetun tekstin muodossa.

Mutta. Voisin ostaa toistekin. Ainakin jos hinta alkaisi kakkosella. En ehkä NEIPAn sijasta, vaan paremminkin johonkin rennompaan törpöttelytilanteeseen toimivana elementtinä. Nykyhinnoissaan tosin aivan liian kallis moiseenkaan kulutukseen…

Hedelmää siis on, mutta lähinnä aika vaaleana ja kepoisena harsona. Kaivattu mehumaisuus uupuu tyystin. Tulipahan testattua. Seuraavaksi jännätäänkin, kuka isoista tekee ensimmäisen Brut IPAn...

Pisteet: 28/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti