No niin. Geuzematkan alkusanat onkin jo lausuttu, joten on
varsinaisen reissun aloittamisen vuoro. Ensimmäiseen läpikäyntiin mahtuu mukaan
kolme geuzea kolmelta varsin erikokoiselta valmistajalta. Osasta postauksia
tulee löytymään jonkinlainen, edes ohut punainen lanka jaottelun suhteen, mutta
tässä ei sellaista valitettavasti ole.
Geuze #1:
Lindemans Cuvée René Oude Gueuze (2017)
Brouwerij Lindemans, St Pieters Leeuw-Vlezenbeek6,0%Panimo perustettu: 1822 |
Aloitetaan matka Vlezenbeekin kylästä, itsenäisten
lambicvalmistajien selvästi suurimmasta edustajasta eli Lindemansista.
Panimo lienee suomalaisille suhteellisen tuttu, sillä sen tuotteita on näkynyt kaupoissamme jo vuosien ajan. Etenkin sen marja- ja hedelmälimulambiceja muistelen bongailleeni oluthyllyistä kohtalaisen usein. Ainakin Kriek, Cassis ja Apple muistuvat mieleeni, ehkä Faro ja Framboisekin.
Panimo lienee suomalaisille suhteellisen tuttu, sillä sen tuotteita on näkynyt kaupoissamme jo vuosien ajan. Etenkin sen marja- ja hedelmälimulambiceja muistelen bongailleeni oluthyllyistä kohtalaisen usein. Ainakin Kriek, Cassis ja Apple muistuvat mieleeni, ehkä Faro ja Framboisekin.
Lindemans on tosiaan jo ihan kohtalaisen kokoinen toimija,
jonka tuotantomäärät lasketaan miljoonissa litroissa. Liekö
seitsennumeroinenkin lukema jo nykyisin alakanttiin… Panimolla on aika vahva
edustus makeampien, maustettujen lambicien sarjoissa, mutta se taitaa myös nämä
perinteisemmänkin tyylin geuzeilut oivasti. Cuvée René onkin hieno,
perusvarman laatutason lajiedustaja, josta tämäkin tarinointi on hyvä aloittaa.
Perhevetoisesti operoiva Lindemans tuottaa lambicinsa itse,
mutta myy sitä myös eteenpäin sekoittelijoille ja kokeellisempia keitoksia
valmistaville panimoille. Tällä hetkellä panimon toiminnasta vastaa jo seitsemäs
sukupolvi ja itse panimonkin perustamisvuosi vie meidät yli kahdensadan vuoden
taakse. Lambicin valmistuksen katsotaan virallisesti alkaneen vuonna 1822,
joskin oluttoimintaa on dokumentoidusti harjoitettu jo vuoden 1809 aikanakin.
Lindemansin kulku päätoimiseksi lambicpanimoksi noudattelee
perinteistä kaavaa. Alkujaan vehnä- ja ohraviljelyyn keskittynyt maatila
aloitti sivutoimisen oluenvalmistuksen turvatakseen ympärivuotisen kassavirran
toiminnalleen. 1930-luvulla lambic oli noussut elinkeinon päätekijäksi ja
omasta viljelytoiminnasta voitiin luopua kokonaan.
Lindemans oli yksi suurimmista makeutettujen lambicien kiihdyttävään junaan hypänneistä panimoista. Suhteessa melko mittavaan suosioon nousseet, uudentyyliset ja makeisiin juomiin hurahtaneeseen kansaan uppoavat sekoitukset kasvattivat Lindemansia kohti nykyistä kokoluokkaa. Jossain vaiheessa perinteiset puuastiatkin siirrettiin syrjään ja lambiceja alettiin kypsyttää metallisäiliöissä, joihin puukosketuksen vuoksi lisättiin tynnyrien kappaleita ja muuta puuainesta. 2000-luvulle tultaessa aitoihin puuastioihin on tehty taas paluuta, muttei kokonaisvaltaisesti kuitenkaan. Perinteisemmän linjan lambicit niissä tätä nykyä tiettävästi jo kypsyvät.
Cuvée René on tuotteena huomattavasti panimoa nuorempi ja se
on syntynyt vientimarkkinoiden toiveesta. Panimon tuotteita vietiin 90-luvulla
mm. Yhdysvaltoihin, mistä esitettiin toive perinteisen Oude Geuzen saamisesta
markkinoille. Panimon ohjaksissa vuodesta 1963 olleet Nestor ja René Lindeman
vastasivat kutsuun Renén nimikko-oluella, joka julkistettiin ensi kerran vuonna
1994.
Cuvée René on sekoitus vähintään kolme vuotta kypsynyttä (1/3) sekä nuorta, alle vuoden ikäistä (2/3) lambicia. Sekoitus on kypsynyt suurissa, 10 000 litran puutynnyreissä. Renéä tehdään vuosittain uusi erä, mutta siitä on sekoiteltu myös spesiaalimpia, erikseen merkittyjä vuosikertoja mm. panimolaajennusten kunniaksi. Nyt maistelussa oleva olut kuuluu näihin vuosittain toistuviin ”normi-Renéihin”, joskin sen uudistunut ulkoasu vähän hämmennystä lienee herättänytkin.
---
Aurinkoisen oranssinen, hieman samea ja kaunisvaahtoinen
olut. Kirpakka tuoksu tarjoaa viheromenaa, valkoviinietikkaa, aika raikasta
yleistunnelmaa, mutta myös hiljalleen esiin pääsevää tallimaisuutta, funkkista.
Maku on hyvä, joskin vähän kliininen. Kirpeä tuntu alkaa
heti kielenkärjestä. Omenaista, sitruksista ja hieman valkoviinietikkaista
menoa. Vaalean rypälemäistä tuntua, myös kepeää marjan makeutta. Hentoa
mausteisuutta, tuoksua kevyempää funkkista.
Ihan kiva, muttei huippu.
Pisteet: 33/50
---
Geuze #2:
Geuze #2:
Girardin Gueuze Black Label
Brouwerij Girardin, Dilbeek-St Ulriks Kapelle5,0%Panimo perustettu: 1882 |
Girardinin perheomisteisella panimolla on eräällä tapaa erityisen
vahva ote maan lambicmarkkinoihin. Se myy omien pullotteidensa ohella myös sekoitustoimintaa harjoittaville kollegoille,
kuten De Camille ja Hanssensille sekä virallisen lambicmaailman
ulkopuolisille panimoille. Myös 3 Fonteinen oli aiemmin yksi sen asiakkaista.
Franciscus-Alexius Girardin hankki maatilan paikalliselta aatelismieheltä vuonna 1882. Ilmeisesti tilalla oli harjoitettu oluen valmistusta jo aiemminkin ja panimon yhdeksi perustamisajankohdaksi ehdotetaankin 1882:n sijasta vuotta 1845. Mennään me nyt kuitenkin tällä Girardinin myötä tulleella lukemalla, joka kuvan pulloonkin on painettu.
Kuten Lindemansienkin tapauksessa, oli oluen valmistus Girardinille lähinnä elantoa täydentävä sivubisnes maatilan pyörittämisen ohella. Panimotoiminta katkesi ensimmäisen maailmansodan alettua, jolloin Francisus-Alexius Girardin siirtyi erään toimintaansa jatkaneen panimon leipiin. Sodan loputtua oli kuitenkin kotiinpaluun aika ja oluen valmistus Girardinin maatilalla sai jatkoa.
Kuten Lindemansienkin tapauksessa, oli oluen valmistus Girardinille lähinnä elantoa täydentävä sivubisnes maatilan pyörittämisen ohella. Panimotoiminta katkesi ensimmäisen maailmansodan alettua, jolloin Francisus-Alexius Girardin siirtyi erään toimintaansa jatkaneen panimon leipiin. Sodan loputtua oli kuitenkin kotiinpaluun aika ja oluen valmistus Girardinin maatilalla sai jatkoa.
Girardinin toiminta perustui pitkään lambicin eteenpäinmyyntiin sekoittajille.
1970-luvulla lukuisat sekoittaimista harjoittaneet lambic cafét kuitenkin sulkivat ovensa, mikä
pakotti panimoa muuttamaan toimintaansa. Oluen valmistus aloitettiin
luonnollisesti geuzella, mutta ajan myötä mukaan otettiin maustettuja oluita,
kuten Kriek, Framboise ja Faro. Panimo maustaa oluensa kokonaan pakastemarjoin
ja se myös ikäännyttää ostamansa humalat itse. Matalia koelschipejä löytyy
kaksi, joiden käyttöä vuorotellaan valitsevien sää- ja lämpötilaolojen mukaan.
Muutamien muiden lambicmoguleiden tavoin myös Girardineista
löytyy johtajan vikaa. Sekä Franciscus-Alexius että poikansa Jean-Batistekin
vaikuttivat vahvasti paikallispolitiikassa toimien vuoroillaan kylän
pormestareina. Nykyisin panimon johdosta löytyy suvun neljäs sukupolvi, joka
jatkoi perinteitä Jean-Baptistea seuranneen Louis Girardinin kuoltua äkillisesti
vuonna 2000.
Girardin Gueuze Black Label |
Lambicin lisäksi panimo valmistaa lageria ja holittomia
virvoitusjuomia, jotka kulkevat Girli-brändin (Girardin Lemonade) alaisuudessa.
Geuzeja sen vakiolistalta löytyy kaksi: nyt esittelyssä oleva, suodattamaton
Black Label sekä sen suodatettu White Label –versiointi.
Girardin Black sekoitus 12kk, 18kk ja 24kk kypsyneitä lambic-eriä.
Näistä ensimmäinen jatkaa sekoituksen käymistä pullossa, toinen tuo mukaan
kypsyyttä ja happamuutta, vanhimman tarjotessa pitkän iän mukanaan tuomaa monipuolisuutta sekä makujen syvyyttä. Sanomattakin selvää, ettei tällä mallilla
metsään mennä.
---
Punertavan keltainen, kevyesti vaahtoava olut. Tuoksu
ihastuttaa. Raparperimainen, viheromenainen happamuus kiusoittelee melko
runsaana, pientä mausteisuutta, funkkista, kuivuutta ja hentoa viinietikkaa.
Maku toistaa tuoksua, mutta omaa myös tammista tuntua.
Alkupuolella on myös melko syvälle menevää hedelmäistä pehmeyttä, joka katoaa
tuon viheromaisen ja raparperin terävän happamuuden korostaessa itseään suht
terävien hiilihappojen ja tallimaisuuden tehostuksella.
Makumaailma on
mukavan monipuolinen ja moniulotteinen, lopussa myös hieman mausteinenkin.
Kieli löytää tuoksun ulkopuolelta vielä
vaaleaa rypälemäisyyttäkin.
Onhan tämä hieno lajiedustaja kaiken kaikkiaan.
Pisteet: 40/50
Onhan tämä hieno lajiedustaja kaiken kaikkiaan.
Pisteet: 40/50
---
Geuze #3:
Cuvée Chapeau Oude Gueuze
Brouwerij De Troch, Wambeek5,5%Panimo perustettu: 1818-1820 |
Chapeau-brändistään tunnettu De Troch on itselleni uusi
tuttavuus, vaikka panimo onkin yksi vanhimmista edelleen pystyssä olevista
toimijoista lajin parissa. Panimo aloitti toimintansa joskus vuosien 1818-1820
välisenä aikana, jolloin 1795 hankitulle maatilalle rakennettiin myös sikuripaahtimo.
Girardinin väen tavoin myös De Trochinkin suvusta löytyy
kylän silmäätekeviä. Egilius De Troch vaikutti Wambeekin pormestarina vuodesta
1885 alkaen, hänen poikansa Louis I:n seurattua esimerkkiä ollen virassa vuodet 1899-1933.
Kilpailevan valmistajan Lode Willems jatkoi vallassa Louisin jälkeen, kunnes De
Trochin dynastia sai jatkoa Louis De Troch II:n astuessa rattiin (1938-1976).
Egiluksen hallintokaudella tilalle tehdyt rakennuslaajennukset
ovat käytössä vielä tänäkin päivänä, eli pitkälti toistasataa vuotta historiaa
löytyy ihan kiinteässäkin muodossa. Louis I:n 1923 asennuttamat kupariset panimolaitteet
ovat myös edelleen käytössä ja koko panimo pyöriikin täysin hiilen polton
varassa. 50-luvulla virronnut, seuraavina vuosikymmeninä kiihtyvää tahtia alaa vallannut Pilsnerin suosio tiesi vaikeuksia myös
belgipanimoille ja De Troch jäikin ainoana wambeekiläisenä pystyyn.
Louis II siirsi vetovastuun veljenpojalleen Jos Raesille
1974, joka jatkoi yrityksen kasvu-uraa. Lambicin rinnalle otettiin joukko ”eksoottisempia”,
hedelmä- ja marjamehuilla maustettuja oluita, jotka irrotettiin omaksi De Troch
Leopard –brändiksi. Tuotenimi kuitenkin muuntautui Chapeauksi 1991 alkaneen Ranskan
markkinoille levittäytymisen vuoksi ja sittemmin myös alkuperäiset geuzetkin
näkyvät siirtyneen saman brändikaton alaisuuteen. Makeutetut mehulambicit
olivat panimon jatkumon kannalta onnistunut suunnanmuutos, joka piti toiminnan
suhteellisen vakaana aikana, jolloin lambicin alhainen suosio pakotti useita
toimijoita konkurssiin.
Nyt johdossa oleva Pauwel Raes edustaa jo seitsemättä
sukupolvea sukuperinteiden taustalla. Pauwel jatkoi vuonna 2002 tapaturmaisesti
loukkaantuneen isänsä Jos Raesin viitoittamalla tiellä. Yllättäen eteen tullut
vetovastuu vaati Pauwelilta pikaisen kouluttautumisen ja perehdytyksen panimon
pyörittämiseen ja apua saatiinkin paikalliselta panimoinsinööriltä, hetken
aikaa De Trocheillakin työskennelleeltä Gert de Rouckilta.
Cuvée Chapeau Oude Gueuze |
Panimo kuitenkin joutui viranomaisten hampaisiin vuonna 2004, jolloin koko uhkana oli koko toiminnan alasajo turvallisuus- ja hygieniapuutteiden vuoksi. Suunta onnistuttiin kuitenkin muuttamaan ja De Troch porskuttaa edelleen kokonaisvuosituotannon ylittäessä 300 000 litran rajan.
Viime vuosina ollaan ilmeisesti palattu myös De Troch –nimen käyttöön ja esimerkiksi tähän Chapeau Cuvéeseen on jenkkimarkkinoilla voinut törmätä myös nimellä De Troch Oude Gueuze vuodesta 2015 alkaen. Mehustettujen makujen lisäksi myös perinteisempi linja on taas saanut huomiota, mikä onkin omaan makuun se huomattavasti miellyttävämpi suuntaus.
---
Utuinen, viljavan keltainen ja valkean, innokkaan vaahdon nostava olut nousee hitaasti mutta varmasti omaa tahtiaan korkin aukaisun jälkeen.
Tuoksu on hieman pidättäytyvä, hiljalleen enemmän itsestään antava. Se ei ole geuzejen kirpeimmästä päästä, joskin vihreää omenaa korillinen löytyykin. Viljavan maltaan seassa on kuivaa olkisuutta ja taustalla kaikuu lempeä viinietikkaisuus. Arvokkaan salamyhkäistä...
Maku on hillityn tyylikäs. Pienikuplainen happamuus on vihreän maalaisomenan sävyissä etenevää, hivenen valkoviinietikan ja tallimausuuden sävyttämää. Olkinen kuivuus, viljava tausta virittelee kokonaisuudelle kesäiset puitteet, mutta loppujen lopuksi odotin ehkä hieman luonteikkaampaa, suuta voimakkaammin kipristävää kokemusta. Maanläheisyys on käsinkosketeltavaa, vaaleaa tammisuuttakin tuntuu löytyvän. Hyvä, hieno ja kaivattu makuelämys pitkän lambictauon jälkeen joka tapauksessa.
Laadukas geuze. Varsin elegantti sellainen.
Pisteet: 37/50
No nyt on asiallinen juttusarja! Näillä leveyspiireillä on niin harvoin gueuzea tarjolla, että nekin, joita on itse päässyt maistelemaan sekoittuvat jo muistikuvissa eikä oikein selkeitä eroja äkkiseltään löydy. Vaikka kyllä tuo Girardinin Black Label taitaa olla tähän mennessä paras.
VastaaPoistaTänks, tästä on tullut aika kivasti positiivista palautetta. Toivotaan, että jutut osoittautuvat lukemisen arvoiseksi. Black Labelia en itse ollut aiemmin maistanutkaan ja kyllähän se aika korkealla loppulistassa sitten olikin :)
Poista