maanantai 8. huhtikuuta 2019

Oodi Geuzelle, osa 5: Timmermans Oude Geuze & Lambiek Fabriek Brett-Elle Oude Geuze


Tällä kertaa on vuorossa kaksi varsin erimittaisen historian omaavaa toimijaa: kolmesataa vuotta mestaroinut Timmermans sekä lajin nuori tulokas, vuonna 2016 aloittanut Lambiek Fabriek. Aloitetaan turinointi arvojärjestyksessä eli pitkä historia edellä.

Geuze #10:

Timmermans Oude Geuze

Brouwerij Timmermans, Dilbeek-Itterbeek

6,7%

Panimo perustettu: 1702

Pitkän tien kulkeneen Timmermansin tarina alkaa jo reilun 300 vuoden takaa, jolloin paikalla jo sijainneella maatilalla aloitettiin oluen valmistus. Aloitusvuodeksi voitaisiin ilmeisesti tulkita jopa 1692, mutta mennään me nyt tällä panimon itsensäkin käyttämällä, ”myöhäisemmällä” ajankohdalla.

Timmermansin nimi oli tuohon aikaan vielä outo käsite itterbeekiläisen kylän kujilla ja panimo kulki tilanomistaja Jan Vandermeulen nimeä mukailevan Browerij De Mol –tunnuksen alla. Myyräpanimon ajoilta on peräisin edelleen käytössä oleva myyrälogo, joka löytyy mm. Oude Geuzen korkista. Itse tosin katsoin ensin, että kyseessä olisi pingviini, mikä olisi kieltämättä ollut hieman erikoista.

Se, millaista olutta 1700-luvun sitten valmistettiin on hieman hämärän peitossa, mutta aikakirjoista löytyy kuvauksia ruskeasta, todennäköisesti vehnää sisältäneestä oluesta. Tilalla oli joka tapauksessa jo tuolloin oma humalatarha ja mahdollisuus humalten kuivatukseen, mutta myös ihka omasta koelshipistä löytyy mainintoja. Lambic tai sen kaltainen olut on siis melko vahvapohjainen, joskaan ei ykstuumaan todeksi uumoiltu vaihtoehto oikeaksi vastaukseksi.

Timmermansin suku tulee kuvioihin vasta 1900-luvun alussa, jolloin Gerard Frans Timmermans nai panimo-omistaja Paul Josef Walravensin nuorimman tyttären. Frans vaimoineen osti appiukon yrityksen ja jatkoi sen tarinaa kohti nykypäivää. Myyntihetkellä De Molin nimi oli jo jäänyt historiaan ja panimo totteli nimeä Het Molleken. Nähtävästi tällä nimellä myös jatkettiin, sillä nimi Brouwerij Timmermans otettiin käyttöön vasta Fransin kuoleman (1959) jälkeen.

Kuten aiempien panimokertomusten myötä saattaakin arvata, toimi myös Frans Timmermans kylänsä pormestarina yrittäjyyden ohessa (1929-1955). Kun Frans menehtyi, siirsi hänen vävypoika Paul van Cutsem panimotoiminnan esikoisensa Raoulin vastuulle samalla, kun vaihtoi nimen Timmermansiksi. Myöhemmin myös Raoulin panimoalaa opiskellut pikkuveli Jacques tuli mukaan toimintaan ja kaksikko aloitti mm. Kriekin valmistuksen 60-luvun alussa. Samaan aikaan testailtiin myös rypäleiden käyttöä maustamiseen, mistä luovuttiin varsin pian niiden tuoman liian kepeän makulisän vuoksi.

Van Cutsemin veljekset tekivät Timmermansista yhden suurimmista lambicvalmistajista, jonka kasvu perustui lambicin välittämiseen sekoittajille ja muille panimoille. Kasvun myötä yritys toimi hetken aikaa myös jakelijan roolissa. 1900-luvun jälkimmäinen puolisko noudatteli myös Timmermansin tuotannossa alan yleistä trendiä: tuotevalikoima painottui makeutettuihin, erinäisin luonnonantimin maustettuihin lambiceihin, joskin eteenpäin edelleen myyty, perinteinen geuze tarjosikin edelleen vakaan jalansijan toiminnalle.

Timmermans Oude Geuze
Lisävauhtia kasvuun haettiin myös osuuksia kauppaamalla. Belgialainen, tätä nykyä maailman suurin savukepaperivalmistaja Rizla lähti mukaan toimintaan ottamalla käytännössä vetovastuun pienen, 50%:n ja yhden lisäosakkeen vahvuisen enemmistön voimin. Panimon johtoon astui Michael Painblanc ja Raoul van Cutsem vetäytyi hiljalleen toiminnasta.

Timmermans päätyi 1993 nykyiseen omistukseen John Martin NV:n hankkiessa enemmistöosuuden Rizlalta. John Martinhan oli aiemmin havitellut myös Brasserie Eyelenboschia, joka kuitenkin päätyi Mort Subiten varastokäyttöön. John Martinin myötä 0,75-litraisista pulloista luovuttiin ja oluita alettiin pakkaamaan 0,25l ja 0,33l pulloihin sekä 0,33l tölkkeihin. Jacques van Cutsem hyppäsi kelkasta ansaitulle eläkkeellä vuonna 2004, minkä myötä John Martininista tuli panimon täysvaltainen hallitsija. Jacques jatkoi vielä neuvonantajan roolissa. Hänen poikansa Frédéric Van Cutsemista tuli sen sijaan John Martin’s yhtiöiden operatiiviinen johtaja.

John Martinin, tai nykyisin jo touhuja jatkaneen Anthony Martinin, myötä myös oman, perinteisen geuzen tuotanto palautettiin paikalleen toimintastrategiaan, samoin kuin jo pitkän ajan takaa tuttu kriekikin. Tämä tosin tapahtui vasta reilummin 2000-luvun puolella (taisi olla 2009 ja 2010), kun markkinat olivat jo myötämielisempiä aitojen makujen suuntaan. Myös 0,75-litraiset pullot tekivät jossain vaiheessa paluun valikoimiin. Laadun vakuudeksi oli palkattu aiemmin Palmilla ja De Camilla vaikuttanut Willem van Herreweghen. 2009 panimon yhteyteen avattiin myös museo

2010 uudelleen lanseerattu Timmermans Oude Gueuze on sekoitus kolme vuotta puutynnyrissä kypsynyttä lambicia sekä nuorta, alle vuoden ikäistä versiota. Sekoitus käy pullossa neljän kuukauden ajan, mutta elää ja kypsyy vielä vuosienkin edetessä aina vain monimuotoisempaan suuntaan. Oude Gueuzen vuosituotantomäärät liikkuvat nykyjään 600 000 litran tietämissä eli yksistään sen volyymi peittoaa suurimman osan kotimaisten pienpanimoiden vuosituotannosta.

---

Oranssisen hedelmäinen, kohtalaisen vaahdon saava olut. Tuoksu on mieto mutta hyvä. Sitruksista happamuutta, viheromenaa ja valkoviinietikkaa, vaaleaa viljavuuttakin. Tynnyriä löytyy hieman, tallimaisuutta ei niinkään eli vähän kliininen aromi tuo kokonaisuutena on.

Maku on ihan jees. Ei pöllömpi, mutta kovassa seurassa vähän mitäänsanomaton esitys. Kliininen, kuten tuoksukin paljasti. Viheromenaa, sitrusta, valkoviinietikkaa ja valkeaa viinimarjaa kevyen tammisessa paketissa. Ehkä vienoa funkkistakin. Loppua kohti kuivuva ja suuta mukavasti supistava. Pitemmällä pähkäillyllä saan kielen päälle myös pihlajanmarjaisaa kirpeyttä.

Hyvä, muttei lähellekään paras.

Pisteet: 34/50

---

Geuze #11:

Lambiek Fabriek Brett-Elle Oude Geuze

Lambiek Fabriek, Ruisbroek

5,5%

Panimo perustettu: 2016

Vaikka lambicvalmistajien rivit ovat lähinnä huvenneet läpi menneen vuosisadan, on myös positiivista liikehdintää ollut näkyvissä. Ei paljon, mutta nykyiseen päälukuun suhteutettuna pienikin lisä on tervetullut.

Ruisbroekissa varastoaan ja sitä myöten pääpaikkaansa pitävä Lambiek Fabrik edustaa lajin selvästi nuorinta kaartia, ollen kokonaan lambiceihin keskittynyt tulokas. Sen kaupallinen toiminta käynnistyi vuonna 2016 ja lasiini saama Brett-Elle –pullote edusti sen ihka ensimmäistä erää (pullotettu 2017/06/03).

Lambiek Fabriek on Jozef Van Bosstraetenin, Jo Panneelsin ja Stijn Eckerin muodostaman kaveriporukan unelmista todeksi kasvanut yritys. Osana isompaa joukkoa toiminut kolmikko innoistui lambicien sekoittelusta jo reilut kymmenen vuotta sitten. Sekoiteltavaa hankittiin muun muassa Boonilta, Girardinilta, Hanssensilta sekä Lindemansilta ja sekoituksia maustettiin mm. kirsikoin. Tutun viinitilallisen kautta he saivat käyttöönsä myös puisia tynnyreitä, joissa kypsytellä kokeilujaan.

Hyvinkin pian käsissä oli jo useita satojen litrojen vetoisia puuastioita ja palava halu kehittää toimintaa, mutta samalla myös saatavuusongelma: kasvaneen tarpeen vuoksi kaupalliset toimijat eivät olleet halukkaita myymään riittävän suuria lambiceriä harrastajien käyttöön – olihan lambiekien kysyntä jo tuolloin kasvussa eikä kaveriporukan talouskaan olisi mahdottoman pitkälle harrastusta enää kantanut. Jotain piti keksiä: joko perustaa oikea yritys tai keksiä itselle jonkin toinen harrastus. He valitsivat ensimmäisen vaihtoehdon.

Toiminnalle hankittiin tilat Ruisbroekista, Fabriekstraatin varresta, mistä panimon nimikin lopulta taipui. He rakennuttivat oman koelschippinsä paikallisesti ja se asennettiin paikalleen rakennuksen ullakolle 2015. Omia keittolaitteita Fabriekille ei kuitenkaan koskaan hankittu, sillä toiminnan käynnistäminen toteutettiin yhteistyössä toisen, vain pari vuotta aiemmin toimintansa aloittaneen Belgoo-panimon kanssa. Belgoo toimi muutaman kilometrin päässä Sint-Pieters-Leeuwissa, jossa fabriekilaiset keittivät omat viertensä ja kuskasivat sen ullakolleen Ruisbroekiin.

Suhaamista harrastettiin kuitenkin vain kahden talvikauden ajan, jonka jälkeen ylimääräistä vaivaa aiheuttaneen menetelmän tilalle päätettiin keksiä jotain käytännönläheisempää. Onneksi panimon jäähdytysallas, koelschip, oli rakennettu kahdessa osassa mahdollinen siirtotarve huomioiden. Lopulta se rahdattiinkin Belgoon pihamaalle kyhättyyn katokseen. Sisätiloihin sitä ei haluttu sijoittaa, jottei Belgoon peruslinjan oluet saa osaansa villihiivojen iloisesta leikittelystä – järjestely mahdollisti myös Belgoon oman lambiclinjan perustamisen.

Custom made ”lato” on ilmeisen irvokas viritys asfaltoidun parkkipaikan nurkassa, mutta tarjoaa vierteelle sen mitä se loppuunsa tarvitseekin: suojan pahimpien sääilmiöiden vaikutukselta (eli katon) ja ilmakosketuksen toivottujen villihiivojen ja bakteerikantojen löytämiseksi. Maisemaa täydentää entisestään Belgoon tynnyrivaraston virkaa ajavien, valkoisten rahtikonttien meri. Lambiek Fabriek sen sijaan kypsyttelee omat tuotteensa edelleen Ruisbroekin tiloissa, joskin nuo puitteet tulevat lähivuosina käymään ahtaiksi. Keittokoko on tällä hetkellä 2400 litraa, mille myös pihan allas on mitoitettu.

Kasvua halutaan ainakin näin alkuun hakea hillitysti, eikä vientihaaveita lähdetä maalailemaan. Kolmikolla on vahva side lähialueeseen ja sen valloittaminen, paikan vakiinnuttaminen paikallisten sydämissä on ensimmäinen päätavoite – hyvän oluen tekemisen ohella.

Etiketissä näkyvän logon pukinpäällä ei kuulemma ole mitään syvällisempää sanomaa. Sen on ideoinut Jozefin veli.
Brett-Ellen ja sen seurana valmistuvan Fontan-Ellen reseptiikka on kolmikon itse soveltamaa taidetta. Kukaan ei heitä omien sanojensa mukaan lambicin tekoon opastanut, vaan suuntaviivoja haettiin alan kirjallisuutta ja vanhoja reseptejä läpikäyden. Vinkkejä saatiin myös tislaamo- ja panimoalaa CVO COOVI:ssa opettavalta Luc Pauwelsilta sekä Brouwerij Dilewynsin Ludwig Ingelsiltä. Näin löytyi yhteisesti hyväksi havaittu linja, jota seurataan edelleen.

Jozef, Jo ja Stijn myöntävätkin, että heillä oli tuuria matkassa, sillä reseptivalinta osui kerrasta, eikä siihen ole tarvinnut muutoksia tehdä. Eri tynnyreistä koostettavien lambicien sopivien sekoitussuhteiden löytäminen vaatii vielä paljon maistelutyötä, mutta lopputulokseen ollaan enemmän kuin tyytyväisiä ja yleisön vastaanottoa on seurattu toiveikkain mielin.

Brett-Elle on sekoitus panimon kahta omaa eli vuoden ja kahden ikäistä lambicia sekä muualta hankittua, nelivuotista lambicia. Ajan mittaan koko sekoite tullee olemaan panimon omaa tuotantoa, mutta tähän pisteeseen pääseminen ei välttämättä aivan lähivuosina onnistu. Oman tuotantolinjan reseptiikka pitää sisällään n. 35-40% mallastamatonta vehnää. Geuzea käytetään pulloissa vielä puolen vuoden ajan ennen myyntiin laskemista.

---

Oranssia hedelmäisyyttä vaaleaan ja keltaiseen värimaailmaan saava, utuinen ja valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on hyvä. Sopivan funky tallinaisuus on varsin hyvin esillä ja viheromenat, viinietikat sekä sitruksen happamat vivahteet ovat hienosti tasapainossa, odotettua vaimeampina mutta paksumpina tosin. Odottavan toiveikkaat fiilikset.

Maku on sitten ihan jees. Tai makuhan on itseasiassa erittäin hyvä, mutta voimakkuus on riittämätön ja paikoin selkeitä aukkojakin jättävä. Maun alku hieman hakee suuntaansa, löytää sen ja kielen ylittäessään kadottaa yhteyden hetkittäisesti.

Parhaimmillaan tunnelma on jopa hämmentävän solidi, muhevaa geuezerutistusta pehmeään hehkumaan tungettuna. Hapan omenaisuus ja sitrushappamuus ovat viinietikkaisen teräviä, mutta samaan aikaan happaman hedelmäisiä ilmestyksiä. Brettahenki hönkii etenkin lopussa, josta löytyy myös hienoista mausteenpotkua ja viljavaa, vaaleaa mallastakin. Myös valkean happamia marjoja esiintyy, ehkä rypäleitäkin.

Makumaailman kummalliset aukot vievät kuitenkin parhaan terän ja mielenkiinnon. Annetaan ajan kulua ja katsotaan myöhemmin uudestaan.

Pisteet: 30/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti