Tällä kertaa on
vuorossa kaksi varsin erimittaisen historian omaavaa toimijaa: kolmesataa
vuotta mestaroinut Timmermans sekä lajin nuori tulokas, vuonna 2016 aloittanut Lambiek
Fabriek. Aloitetaan turinointi arvojärjestyksessä eli pitkä historia edellä.
Geuze #10:
Timmermans Oude Geuze
 |
Brouwerij Timmermans, Dilbeek-Itterbeek6,7%Panimo perustettu: 1702 |
Pitkän tien kulkeneen
Timmermansin tarina alkaa jo reilun 300 vuoden takaa, jolloin paikalla jo sijainneella
maatilalla aloitettiin oluen valmistus. Aloitusvuodeksi voitaisiin ilmeisesti
tulkita jopa 1692, mutta mennään me nyt tällä panimon itsensäkin käyttämällä, ”myöhäisemmällä”
ajankohdalla.
Timmermansin nimi oli
tuohon aikaan vielä outo käsite itterbeekiläisen kylän kujilla ja panimo kulki
tilanomistaja Jan Vandermeulen nimeä mukailevan Browerij De Mol –tunnuksen
alla. Myyräpanimon ajoilta on peräisin edelleen käytössä oleva myyrälogo, joka
löytyy mm. Oude Geuzen korkista. Itse tosin katsoin ensin, että kyseessä olisi
pingviini, mikä olisi kieltämättä ollut hieman erikoista.
Se, millaista olutta
1700-luvun sitten valmistettiin on hieman hämärän peitossa, mutta aikakirjoista
löytyy kuvauksia ruskeasta, todennäköisesti vehnää sisältäneestä oluesta. Tilalla
oli joka tapauksessa jo tuolloin oma humalatarha ja mahdollisuus humalten
kuivatukseen, mutta myös ihka omasta koelshipistä löytyy mainintoja. Lambic tai
sen kaltainen olut on siis melko vahvapohjainen, joskaan ei ykstuumaan todeksi
uumoiltu vaihtoehto oikeaksi vastaukseksi.
Timmermansin suku tulee kuvioihin vasta 1900-luvun alussa,
jolloin Gerard
Frans Timmermans nai panimo-omistaja Paul Josef Walravensin nuorimman tyttären.
Frans vaimoineen osti appiukon yrityksen ja jatkoi sen tarinaa kohti
nykypäivää. Myyntihetkellä De Molin nimi oli jo jäänyt historiaan ja panimo
totteli nimeä Het Molleken. Nähtävästi tällä nimellä myös jatkettiin, sillä nimi
Brouwerij Timmermans otettiin käyttöön vasta Fransin kuoleman (1959) jälkeen.
Kuten aiempien
panimokertomusten myötä saattaakin arvata, toimi myös Frans Timmermans kylänsä
pormestarina yrittäjyyden ohessa (1929-1955). Kun Frans menehtyi, siirsi hänen
vävypoika Paul van Cutsem panimotoiminnan esikoisensa Raoulin vastuulle samalla,
kun vaihtoi nimen Timmermansiksi. Myöhemmin myös Raoulin panimoalaa opiskellut
pikkuveli Jacques tuli mukaan toimintaan ja kaksikko aloitti mm. Kriekin valmistuksen 60-luvun alussa. Samaan aikaan testailtiin myös rypäleiden käyttöä
maustamiseen, mistä luovuttiin varsin pian niiden tuoman liian kepeän makulisän
vuoksi.
Van Cutsemin veljekset tekivät Timmermansista yhden suurimmista
lambicvalmistajista, jonka kasvu perustui lambicin välittämiseen sekoittajille
ja muille panimoille. Kasvun myötä yritys toimi hetken aikaa myös jakelijan
roolissa. 1900-luvun jälkimmäinen puolisko noudatteli myös Timmermansin
tuotannossa alan yleistä trendiä: tuotevalikoima painottui makeutettuihin,
erinäisin luonnonantimin maustettuihin lambiceihin, joskin eteenpäin edelleen
myyty, perinteinen geuze tarjosikin edelleen vakaan jalansijan toiminnalle.
 |
| Timmermans Oude Geuze |
Lisävauhtia kasvuun haettiin myös osuuksia kauppaamalla.
Belgialainen, tätä nykyä maailman suurin savukepaperivalmistaja Rizla lähti
mukaan toimintaan ottamalla käytännössä vetovastuun pienen, 50%:n ja yhden
lisäosakkeen vahvuisen enemmistön voimin. Panimon johtoon astui Michael Painblanc ja Raoul van
Cutsem vetäytyi hiljalleen toiminnasta.
Timmermans päätyi 1993 nykyiseen omistukseen John Martin
NV:n hankkiessa enemmistöosuuden Rizlalta. John Martinhan oli aiemmin
havitellut myös Brasserie Eyelenboschia, joka kuitenkin päätyi Mort Subiten varastokäyttöön.
John Martinin myötä 0,75-litraisista pulloista luovuttiin ja oluita alettiin
pakkaamaan 0,25l ja 0,33l pulloihin sekä 0,33l tölkkeihin. Jacques van Cutsem
hyppäsi kelkasta ansaitulle eläkkeellä vuonna 2004, minkä myötä John Martininista
tuli panimon täysvaltainen hallitsija. Jacques jatkoi vielä neuvonantajan
roolissa. Hänen poikansa Frédéric Van Cutsemista tuli sen sijaan John Martin’s
yhtiöiden operatiiviinen johtaja.
John Martinin, tai nykyisin jo touhuja jatkaneen Anthony Martinin, myötä myös oman, perinteisen geuzen tuotanto
palautettiin paikalleen toimintastrategiaan, samoin kuin jo pitkän ajan takaa
tuttu kriekikin. Tämä tosin tapahtui vasta reilummin 2000-luvun puolella (taisi
olla 2009 ja 2010), kun markkinat olivat jo myötämielisempiä aitojen makujen
suuntaan. Myös 0,75-litraiset pullot tekivät jossain vaiheessa paluun
valikoimiin. Laadun vakuudeksi oli palkattu aiemmin Palmilla ja De Camilla
vaikuttanut Willem van Herreweghen. 2009 panimon yhteyteen avattiin myös museo
2010 uudelleen lanseerattu Timmermans Oude Gueuze on sekoitus
kolme vuotta puutynnyrissä kypsynyttä lambicia sekä nuorta, alle vuoden ikäistä
versiota. Sekoitus käy pullossa neljän kuukauden ajan, mutta elää ja kypsyy
vielä vuosienkin edetessä aina vain monimuotoisempaan suuntaan. Oude Gueuzen vuosituotantomäärät
liikkuvat nykyjään 600 000 litran tietämissä eli yksistään sen volyymi
peittoaa suurimman osan kotimaisten pienpanimoiden vuosituotannosta.
---
Oranssisen hedelmäinen, kohtalaisen vaahdon saava olut. Tuoksu
on mieto mutta hyvä. Sitruksista happamuutta, viheromenaa ja valkoviinietikkaa,
vaaleaa viljavuuttakin. Tynnyriä löytyy hieman, tallimaisuutta ei niinkään eli
vähän kliininen aromi tuo kokonaisuutena on.
Maku on ihan jees. Ei pöllömpi, mutta kovassa seurassa vähän
mitäänsanomaton esitys. Kliininen, kuten tuoksukin paljasti. Viheromenaa,
sitrusta, valkoviinietikkaa ja valkeaa viinimarjaa kevyen tammisessa paketissa.
Ehkä vienoa funkkistakin. Loppua kohti kuivuva ja suuta mukavasti supistava.
Pitemmällä pähkäillyllä saan kielen päälle myös pihlajanmarjaisaa kirpeyttä.
Hyvä, muttei lähellekään paras.
Pisteet: 34/50
---
---
Geuze #11:
Lambiek Fabriek Brett-Elle Oude Geuze
 |
Lambiek Fabriek, Ruisbroek5,5%Panimo perustettu: 2016 |
Vaikka lambicvalmistajien rivit ovat lähinnä huvenneet läpi
menneen vuosisadan, on myös positiivista liikehdintää ollut näkyvissä. Ei
paljon, mutta nykyiseen päälukuun suhteutettuna pienikin lisä on tervetullut.
Ruisbroekissa varastoaan ja sitä myöten pääpaikkaansa pitävä
Lambiek Fabrik edustaa lajin selvästi nuorinta kaartia, ollen kokonaan lambiceihin keskittynyt
tulokas. Sen kaupallinen toiminta käynnistyi vuonna 2016 ja lasiini saama
Brett-Elle –pullote edusti sen ihka ensimmäistä erää (pullotettu 2017/06/03).
Lambiek Fabriek on Jozef Van Bosstraetenin, Jo Panneelsin ja
Stijn Eckerin muodostaman kaveriporukan unelmista todeksi kasvanut yritys.
Osana isompaa joukkoa toiminut kolmikko innoistui lambicien sekoittelusta jo
reilut kymmenen vuotta sitten. Sekoiteltavaa hankittiin muun muassa Boonilta,
Girardinilta, Hanssensilta sekä Lindemansilta ja sekoituksia maustettiin mm.
kirsikoin. Tutun viinitilallisen kautta he saivat käyttöönsä myös puisia tynnyreitä,
joissa kypsytellä kokeilujaan.
Hyvinkin pian käsissä oli jo useita satojen litrojen
vetoisia puuastioita ja palava halu kehittää toimintaa, mutta samalla myös
saatavuusongelma: kasvaneen tarpeen vuoksi kaupalliset toimijat eivät olleet
halukkaita myymään riittävän suuria lambiceriä harrastajien käyttöön – olihan lambiekien
kysyntä jo tuolloin kasvussa eikä kaveriporukan talouskaan olisi mahdottoman
pitkälle harrastusta enää kantanut. Jotain piti keksiä: joko perustaa oikea
yritys tai keksiä itselle jonkin toinen harrastus. He valitsivat ensimmäisen
vaihtoehdon.
Toiminnalle hankittiin tilat Ruisbroekista, Fabriekstraatin
varresta, mistä panimon nimikin lopulta taipui. He rakennuttivat oman
koelschippinsä paikallisesti ja se asennettiin paikalleen rakennuksen ullakolle
2015. Omia keittolaitteita Fabriekille ei kuitenkaan koskaan hankittu, sillä
toiminnan käynnistäminen toteutettiin yhteistyössä toisen, vain pari vuotta
aiemmin toimintansa aloittaneen Belgoo-panimon kanssa. Belgoo toimi muutaman
kilometrin päässä Sint-Pieters-Leeuwissa, jossa fabriekilaiset keittivät omat
viertensä ja kuskasivat sen ullakolleen Ruisbroekiin.
Suhaamista harrastettiin kuitenkin vain kahden talvikauden
ajan, jonka jälkeen ylimääräistä vaivaa aiheuttaneen menetelmän tilalle
päätettiin keksiä jotain käytännönläheisempää. Onneksi panimon jäähdytysallas,
koelschip, oli rakennettu kahdessa osassa mahdollinen siirtotarve huomioiden.
Lopulta se rahdattiinkin Belgoon pihamaalle kyhättyyn katokseen. Sisätiloihin sitä
ei haluttu sijoittaa, jottei Belgoon peruslinjan oluet saa osaansa villihiivojen
iloisesta leikittelystä – järjestely mahdollisti myös Belgoon oman lambiclinjan
perustamisen.
Custom made ”lato” on ilmeisen irvokas viritys asfaltoidun
parkkipaikan nurkassa, mutta tarjoaa vierteelle sen mitä se loppuunsa
tarvitseekin: suojan pahimpien sääilmiöiden vaikutukselta (eli katon) ja
ilmakosketuksen toivottujen villihiivojen ja bakteerikantojen löytämiseksi.
Maisemaa täydentää entisestään Belgoon tynnyrivaraston virkaa ajavien,
valkoisten rahtikonttien meri. Lambiek Fabriek sen sijaan kypsyttelee omat
tuotteensa edelleen Ruisbroekin tiloissa, joskin nuo puitteet tulevat
lähivuosina käymään ahtaiksi. Keittokoko on tällä hetkellä 2400 litraa, mille
myös pihan allas on mitoitettu.
Kasvua halutaan ainakin näin alkuun hakea hillitysti, eikä
vientihaaveita lähdetä maalailemaan. Kolmikolla on vahva side lähialueeseen ja
sen valloittaminen, paikan vakiinnuttaminen paikallisten sydämissä on
ensimmäinen päätavoite – hyvän oluen tekemisen ohella.
 |
Etiketissä näkyvän logon pukinpäällä ei kuulemma ole mitään
syvällisempää sanomaa. Sen on ideoinut Jozefin veli.
|
Brett-Ellen ja sen seurana valmistuvan Fontan-Ellen
reseptiikka on kolmikon itse soveltamaa taidetta. Kukaan ei heitä omien
sanojensa mukaan lambicin tekoon opastanut, vaan suuntaviivoja haettiin
alan kirjallisuutta ja vanhoja reseptejä läpikäyden. Vinkkejä saatiin
myös tislaamo- ja panimoalaa CVO COOVI:ssa opettavalta Luc Pauwelsilta sekä
Brouwerij Dilewynsin Ludwig Ingelsiltä. Näin löytyi yhteisesti hyväksi havaittu
linja, jota seurataan edelleen.
Jozef, Jo ja Stijn myöntävätkin, että heillä oli tuuria
matkassa, sillä reseptivalinta osui kerrasta, eikä siihen ole tarvinnut
muutoksia tehdä. Eri tynnyreistä koostettavien lambicien sopivien sekoitussuhteiden
löytäminen vaatii vielä paljon maistelutyötä, mutta lopputulokseen ollaan
enemmän kuin tyytyväisiä ja yleisön vastaanottoa on seurattu toiveikkain
mielin.
Brett-Elle on sekoitus panimon kahta omaa eli vuoden ja kahden
ikäistä lambicia sekä muualta hankittua, nelivuotista lambicia. Ajan mittaan koko
sekoite tullee olemaan panimon omaa tuotantoa, mutta tähän pisteeseen
pääseminen ei välttämättä aivan lähivuosina onnistu. Oman tuotantolinjan reseptiikka
pitää sisällään n. 35-40% mallastamatonta vehnää. Geuzea käytetään pulloissa
vielä puolen vuoden ajan ennen myyntiin laskemista.
---
Oranssia hedelmäisyyttä vaaleaan ja keltaiseen värimaailmaan
saava, utuinen ja valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on hyvä. Sopivan funky tallinaisuus
on varsin hyvin esillä ja viheromenat, viinietikat sekä sitruksen happamat
vivahteet ovat hienosti tasapainossa, odotettua vaimeampina mutta paksumpina
tosin. Odottavan toiveikkaat fiilikset.
Maku on sitten ihan jees. Tai makuhan on itseasiassa erittäin
hyvä, mutta voimakkuus on riittämätön ja paikoin selkeitä aukkojakin jättävä.
Maun alku hieman hakee suuntaansa, löytää sen ja kielen ylittäessään kadottaa
yhteyden hetkittäisesti.
Parhaimmillaan tunnelma on jopa hämmentävän solidi, muhevaa
geuezerutistusta pehmeään hehkumaan tungettuna. Hapan omenaisuus ja
sitrushappamuus ovat viinietikkaisen teräviä, mutta samaan aikaan happaman
hedelmäisiä ilmestyksiä. Brettahenki hönkii etenkin lopussa, josta löytyy myös
hienoista mausteenpotkua ja viljavaa, vaaleaa mallastakin. Myös valkean
happamia marjoja esiintyy, ehkä rypäleitäkin.
Makumaailman kummalliset aukot vievät kuitenkin parhaan
terän ja mielenkiinnon. Annetaan ajan kulua ja katsotaan myöhemmin uudestaan.
Pisteet: 30/50
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti