perjantai 5. huhtikuuta 2019

Kotiolut: Vehniän Runtu Tiukka APA & Rujo IPA


Vehniän sahtiukot jäivät ilman joulusahtia mallaskadon vuoksi, mutta paikkasivat nyt tilannetta keväisten humalajuomien muodossa. Vuoden takaisen Metal God Sahdin seuraajiksi nostetut IPA ja APA ovat viikon päästä tanssittavien, järjestyksessään viidensien Metal Massage –juhlien virallisia virvokkeita. Sain kunnian toimia yhtenä koekaniinina.

”Rujo mutta tiukka” näkyy olevan tapahtumaan liitetyn Perarutto-yhtyeen tunnuslause, josta virallinen virvokekaksikkokin lienee nimensä saanut. Rujo on Simcoella, Cascadella ja Amarillolla humaloitu, viisiprosenttinen IPA, kun taas Tiukasta kuoriutui kuusiprosenttinen, Cascadella ja Amarillolla humaloitu APA.

Oluet on valmistettu sahdeista poiketen taajama-alueella, Jyväskylän Harjun kupeessa. Kuivaksi käytetty kaksikko saa punakanruskeaa väriä mukaan laitetusta Melanoidin-maltaasta ja ajatuksena on ollut tehdä mielummin turhan rajua kuin alkaa suotta läpsyttelemään maistuvan aiheen äärellä. IPAn kanssa tässä onnistuttiinkin, mutta APA jäi vähän ujoksi ja epämääräiseksi. IPA nähtäneen keväällä myös kotiolutkilpailuareenoilla, minne sen kieltämättä kyllä kehtaakin laitella. Osui nääs nappiin.

Vehniän Runtu Tiukka APA

"Tiukka kuin Master of Puppets, vahvasti humaloitu kuin festariväki."

6,0% / 30 IBU / Pisteet: 28/50

Kevyen samea, tummankeltainen olut kepeällä vaahdolla. Tuoksusta löytyy sitrusta, tropiikin hedelmää ja mäntyä pienen pihkalisän ja kevyen karamellisen makeuden kanssa.

Maku on varsin hyvä, mutta hiilihapot jäävät vähän laimealle tasolle. Mausta löytyy hyvä annos sitrusvetoista hedelmää ja havuisuutta, mutta myös mallaspuoli on melko runsaana esillä. Rungosta löytyykin kevyen makeaa, hivenen mausteista tunnelmaa ja kokonaisuus kääntyy suht kuivaksikin. Hedelmäkirjo tuntuu katoavan ajan mittaan ja jäljelle jää lopussa kivasti nipistävä sitrushedelmäinen purevuus.

Aromia ja pirteämpiä hiilihappoja kaipailisin vielä. Perusta on kuitenkin jo lupaava, lopputulema vähän vaisu ja samaan aikaan hervoton.

Vehniän Runtu Rujo IPA

"Rujo kuin Lemmy, katkera kuin Mustaine."

5,0% / 50 IBU / Pisteet: 38/50

Punertavan keltainen olut nätillä ja kestävällä vaahdolla. Tuoksu on hieno. Paljon rehtiä tropiikin hedelmää ja asiaankuuluvaa greippisyyttä sekä pirteää sitrusta. Mallaspuoli pidättäytyy taustalla, ehkä kevyttä karamellia hennon pihkaisuuden ja tuoreen havuisuuden joukkoon antaen.

Maku jatkaa tuoksun linjoilla ja hemmetin hyvä IPAhan tämä tosiaan on. Edellä maistettu APA jää auttamatta jalkoihin. Keskirunsas lataus vaaleita tropiikin sävyjä, maun tunnusväriksi nousevaa sitruksisuutta sekä lopussa napakasti kiinni käyvää greippisyyttä. Jälkimaku on pitkä ja greippisen katkera, hieman mäntyinen ja kuiva. Maun alkupuolelta löytyy myös kevyttä pihkaa ja karamellista mallastakin, mutta katkeron nousu leikkaa makeuden pois het alkuunsa.

Rehti IPA, joka kestää kaupallisen vertailun enemmän kuin hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti