sunnuntai 7. heinäkuuta 2019

O/O Narangi


O/O Narangi
  • Tyyli: New England IPA
  • Alk.%: 6,8
  • Panimo: O/O Brewing, Göteborg, Ruotsi

O/O:n oluita ei olekaan vähään aikaan tullut maisteltua, mutta Alkon toukokuinen erikoiserä tarjosi nyt siihen korjauksen. Narangia olen hiplaillut verkkokauppojen äärellä jo monet kerrat, mutta aina se on jostain syystä jäänyt ostamatta. Nyt ostin.

”Mostly Mosaic”, kuuluu tuotteen tarkemmat speksit ainakin humalten osalta, mutta sehän yleensä riittää. Sameudesta huolimatta kyseessä ei ole vastapainettu uutuusvedos, vaan olutta on ollut tarjolla jo ”pidemmän” aikaa. Suurimmat mehuttelut jätin siis suorilta pois toiveideni sisällöstä ja etiäinen pitikin paikkansa. Tölkki osoitttautuukin varsin toimivaksi, ei-niin-mehukkaaksi tai -aromirikkaaksi humalapommiksi, joka tarjoaa sen sopivan trooppisen ja runsaamman sitruksisen IPA-maiseman, mikä edelleen toimii vallan mainiosti. Ei silti senkään suunnan huippuyksilö, mutta varsin hyvä kumminkin.

O/O Narangi
Vaaleahkonkeltainen, utuinen ja todella runsaan vaahdon nostava olut. Kaunis näky ja toimii omaan silmään hienon etikettinsä kanssa hyvin. Tuoksu on saippuaisen greippinen, vaalean trooppinen ja aromaattisuudessaan vähän mehukaskin. Voisi olla voimakkaampikin, mutta toimii hyvin.

Maku on ihan mukava. Mandariini, minkä koen näissä aina lämpimän lässähtäneeksi, vie suurimmat hekumat mennessään, mutta varsin hyvillä urilla silti ollaan. Sitrus, greippi ja lopussa nouseva yrttisyys takovat vastaan yhdessä kuivemman loppupuoliskon kanssa. Trooppinen panos jää melko kevyeksi. Ihan jees tosiaan, muttei mikään mehu- tai mahdoton aromi-iloittelu kumminkaan.

Pisteet: 35/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti