tiistai 23. helmikuuta 2021

Zoller-Zwickel

Zoller-Zwickel

Alkon alkuvuoden erikoiseriin kuului muutamia takuuvarmoja lageroluita Saksasta, mutta tarjontaa alkanee jo tässä vaiheessa olla aika vähissä. A-marketissa asiointi on jäänyt viime aikoina melko vähiin ja Tonavan varrelta Baden-Württembergistä ponnistava Zwickel päätyi pöytääni oikeastaan ihan puhtaasti tästä johtuen.

Lähdin nimittäin noutamaan hyväksi koettua Rothaus Pilsiä, joka oli harmikseni hamuttu jo olemattomiin. Viereisellä hyllypaikalla komeilleen Zoller-Hoffin sinikeltainen etiketti on jo ennestään tuttu netin lagerkaupoista, mutta aiemmin en siihen ole kuitenkaan jostain syystä tarttunut. Vähän kompromissin katkua ilmassa oli nytkin, mutta jälkiviisaana on kiva taputella itseään selkään – hemmetin hyväähän tuo nimittäin on!

Zwickeleitä ei olekaan hetkeen tullut maisteluun otettua mutta nyt helmikuun varteen niitä on mahtunut jo useampi. Suodattamaton, vaalea lagertyyli tottelee myös tuttavallisempaa Kellerbier-nimeä, jota sitäkin vain harvakseltaan kotimaan markkinoiden etikettirivistöstä vastaan tulee. Harmi, sillä maistuviahan nämä tuppaavat pääsääntöisesti olemaan. Zoller-Hoffin tuote suorastaan suli huulille kauneudellaan.

Zoller-Zwickel

Onpa kaunis olut. Hyvin vaaleankeltainen, utuisen samea ja runsaan, kestävän vaahdon kruunaama näky. Tuoksu on mainio. Viljava, runsaan yrttinen, pirteä ja raikas. Vaikuttaa erinomaiselta.

Eikä maku jää jälkeen. Yrttinen, hieman ruohoinen ja aika pureva tuoreus tahdittaa menoa. Vaalea mallasrunko on läsnä, muttei suotta raskauta tunnelmaa – hieman hunajaista tai hedelmäistä pintaakin löytyy, mutta melko niukalti. Hyvin raikas, erittäin maistuva ja nopeasti lasista katoava olut. Nyt toimii hienosti.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti