keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

Früh Kölsch

Früh Kölsch

”Oispa kölssiä!” on lause, jota olen tavannut päissäni aina aurinkoisen hetken somistaessa talvipäiviämme. Kölnin oma ”pale alehan” on nimittäin mitä oivallisin terassioluttyyli, joka jää usein itseltänikin unholaan. Simppeli, raikas ja maistuva olut kuitenkin ihastuttaa aina, kun sitä tauon jälkeen lasiinsa sattuu kaadattamaan.

Früh Kölsch lienee tunnetuin alkuperäsuojaa nauttivan kölniläistyylin edustaja ja selvästi eniten itsenikin nauttima lajivalio, jos vain ”aidot” kölschit lasketaan. Laitilan mainio Kölssi oli yhteen aikaan varsin kovassa käytössä ja sillekin toivoisi paluuta tuleville kesämarkkinoille oikein hyvillä mielin.

Oluttyylin perinne-edustajia on kai ihan hyvin tarjolla Suomenkin markkinoilla, mutta niiden läsnäolo jää harmillisen vähälle huomiolle alati laajenevien uutuusvirtojen varsilla. Meneepä se usein ikävästi ohi henkilökohtaisen tutkanikin, mutta ehkä siihen tämän myötä tulossa taas muutosta. Peter Josef Frühin muovaama, pitkän historian omaava klassikko-olut onkin jäänyt käsittelemättä blogin puolella, joten hyvähän se on näin orastavan kevään korvalla nostaa päivänvaloon ja kenties sitä kautta myös lukijoidenkin terassikauden avajaisiin.

Perheomisteinen panimoyritys juhlisti vuonna 2015 111-vuotista taivaltaan, mikä onkin hauskaa vaihtelua ainaisille pyöreillä luvuilla ilakoinnille. Panimon rakennukset saivat oman osansa Kölniäkin runnelleesta toisen maailmansodan pommituksesta, mutta sen onnistui päästä jaloilleen tuotantolaitoksen säästyttyä suurimmalta tuholta. Kasarille tultaessa toiminta rullasi jo siinä määrin mallikkaasti, että uusi suurempi ja luonnollisesti modernimpikin panimolaitos rakennutettiin kaupungin laitamille.

Pintahiivalla käyvä oluttyyli on todetusti hieno kesäjuoma, josta löytyy lagermaista raikkautta ja käymistavan mukaan tuomaa hedelmäisyyttä, joka on kuitenkin merkittävästi nykyajan jenkkihumaloituja pale ale -tyylittelyjä hillitympää. Rapeuttakin löytyy, mutta selvästi pilsiä harkitummin.

Kölsch-nimeä saa käyttää vain 50km sisällä Kölnistä valmistetusta, tarkoin määriteltyä reseptiä noudattavista lajiedustajista. Muualla valmistettuja kölschejä markkinoidaan German Pale Alena, kölssinä sekä muina kölsch-sananmuunnelmina, kuten koelsch jne.

Früh Kölsch

Oljenkeltainen olut kauniilla vaahdolla. Tuoksussa vaaleaa, kepeää maltaisuutta ja mukavaa yrttiruohoisuutta. Kevyttä mannersitrusta, hentoa hedelmää ja viljaisuutta.

Suussa oivallisen raikas ja kepeä, silti riittoisan makuisa. Viljava, vaalea maltaisuus on kepeää, yrttinen humalointi kohtalaisen mukavasti esillä etenkin lopussa pienellä, mukavan pirteällä sitrussärmällä ja hennolla hedelmäisyydellä kyyditettynä. Kaunista menoa.

Pisteet: 37/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti