BrewDog USA Nitro Jet Black Heart Vanilla Oatmeal Milk Stout

BrewDog USA Nitro Jet Black Heart Vanilla Oatmeal Milk Stout

• Tyyli: Sweet Stout
• Alk.%: 6,0
• Panimo: BrewDog USA, Canal Winchester, Ohio, USA

BrewDogin tuotantoa on viime vuosina tullut käytyä läpi varsin harvakseltaan, eikä panimon nykytouhuista ihan kamalan selkeää kuvaa enää mielessäni ole. Ei vain ole tullut noteerattua tapahtumia ja oluttarjontaa enää takavuosien innolla, mikä toki johtuu olutmaailman muutoinkin melko tiivistahtisesta uutustykittelystä ja monista muista pikkuseikoista.

Ohion panimolla Jenkeissä on kuitenkin purkiteltu Jet Black Heartin vähän voimakkaampaa, vaniljalla ryyditettyä ja nitrokapselilla muhevoitettua versiota. Nitro-Jettiähän tuli joku vuosi sitten vastaan jo Tallinnan BrewDog-baarissa, mutta 4,7-prosenttisena näkemyksenä. Nyt esitellään oluen kuusipinnaista tölkkikaimaa, jossa on tosiaan vaniljaakin mausteena, mistä en välttämättä niinkään tässä välittäisi. Ja onhan tätäkin jo tarjolla ollut kai jo tovin jos toisenkin eli ihan uutuustuotteesta en väitä puhuvani.

Nitrosihaus on aina hauska episodi, johon ei jostain syystä koskaan osaa valmentautua, kun näitä ilopallopurkkeja tulee availtua aika harvoin. Taikansa tuolla kapselilla kuitenkin ja ulkoasu tälläkin jenkki-Dogilla on hyvinkin silmiä hivelevä ja visuaalisesti mehevän oloinen. Ulkoasu tämän parhaaksi anniksi lopulta jääkin, vaikka ihan mukavasti olut sinällään toimiikin. Muistelisin ilman varmaa tietopohjaa, että hanasta laskettu 4,7-prosenttinen nitroserkku oli jopa hieman muhevampi, mutta aika on voinut kullata muistoja.

BrewDog USA Nitro Jet Black Heart Vanilla Oatmeal Milk Stout

Tölkin avaaminen käynnistää ketjureaktion, jota oikeasti hieman säikähdän. Kuin pieni Star Wars -mäiske käynnistyisi purkissa. Vaikka aika hurjia avaruusääniä oluesta lähteekin, ei se päälle silti käy. Nitro se vain tankissa kohisee.

Olut kaatuu lasiin todella, todella, todella kermaisen. Erittäin paksua, beigen nesteen kaltaista ainetta valuu vaniljakastikkeen nopeudella. Aikansa se siinä kuohuu ja kerrostuu moneen tasoon, kunnes mustuutta uhkuvaakin sävymaailmaa alkaa lasin pohjalla näkymään.

Kermaisen vaahdon ja nestemäisemmän, silti hitaasti liikkuvan oluen tasapaino alkaa lasissa löytymään. Pintaan jää parin sormen paksuinen, tiukka, beige vaahtokerros, josta saa helposti aikaan kermaviikset kun hörppyä koettaa kalastella. Vaahtoa voisi oikeasti lusikoida pois niin, että jälkeen jäisi hyvin hitaasti täyttyvä kuoppa. Melkoinen suojakerros siis...

Tuoksu on ulkomuodon näytelmää hillitympi, mutta aika runsas kumminkin. Paahteisuutta sulautuneena laktoosiseen, vaniljaiseen pehmeyteen. Hieman tummaa suklaata ja kypsää hedelmää, mitä toki aika taustapuolisessa laajuudessa vain.

Ulkomuodon muhkeus ei yllä makuun, vaikka kohtalaisen soljuvaa kuusipinnaseksi onkin. Makumaailma on tummanpuhuva, aika runsas ja laktoosin sekä vaniljatyynyn myötä aika pehmeä. Paahteisuutta on mukana, mutta ehkä sitäkin enemmän se suklaaseen taittuu. Vähän leivosmaiseksikin tuon kokonaisuutena miellän, vaikka suoranaisen imeläksi en ehkä lähtisi väittämään. Vaniljaisuus vähän hämää, enkä sen läsnäolosta ihan niin hirveästi innostu.

Aika kiva, vahvuudeltaan maltillisempaa hanakokemusta muistelin olemukseltaan muhkeammaksi, mutta kiva talven tunnelmoittaja tämä tölkistäkin on. Korkkaus ja kaato olivat kuitenkin ne spektaakkelimaisimmat osiot, jos rehellisiä ollaan.

Pisteet: 33/50