maanantai 28. maaliskuuta 2022

Laitilan Kukko Citra Lager & Kukko Mosaic Lager

Kukko Citra Lager

Kukko Mosaic Lager

Laitilan kevätuutuuksia tuli meilläkin päin vastaan jo viime viikolla ja tämä kahden single hop -lagerin duo kiinnostikin kovasti. Vahvuutta sekä Citra- että Mosaic -versioilla on maltillisesti folkölin verran ja hintakin näkyi olevan pitkälti alle kahden euron per laaki – olikohan Prismassa peräti vain 1,29€/tlö…

Hinta ei kuitenkaan ole tässä tapauksessa se kovin kannustin, mutta kyllähän sekin silmää hiveli. Kepeämmän pään raikas kesäolut on kuitenkin jotain, mille tulee pian olemaan kovastikin käyttöä, joten tällaiset uutuudet otetaan testiin suurella mielenkiinnolla. Maistelin oluet peräjälkeen eli rinnakkainvertailua en kokenut tarpeelliseksi tässä kohtaa. Humalten erojahan siinä lähinnä olisi mittailtu ja kyllä se suosikki tuntui löytyvän perättäistoistojenkin metodilla.

Aloitin Citrasta, jonka voin jo tässä vaiheessa paljastaa osuneen makuhermoon kumppaniaan suoraviivaisemmin. Katkerolukemaksi mainitaan molempien tuotteiden kohdalla maltillinen 18 IBU, mutta etenkin Citrasta tuntui löytyvän yllättävänkin ponnekasta napakkuutta. Heikko ei ole Mosaic-versiokaan, mutta se jää Citran temmellyksen jälkeen vähän vaimeammaksi, eikä ole niin raikas kuin edeltäjänsä.

Laitilan hyvä linjaa sen kuin jatkuu ja kyllähän tässä on vahvaa potentiaalia kesän rientoihin. Etenkin Citraa tulee varmasti noukittua mukaan useitakin törppöjä. Kepeys on kaksikossa käännetty eduksi raikkauden muodossa ja jenkkihumala pääsee mukavasti valtaamaan alaa, muttei jää tyystin ilman tukea, josta huolehtii pilsnermaltainen runko.

Laitilan Kukko Citra/Mosaic Lager on vaalea ja suodatettu täysmallasolut. Sen aromi- ja katkerohumalointiin on käytetty kitsastelematta ainoastaan amerikkalaista alkuperää olevaa Citra/Mosaic-humalaa. Tämä yhden humalalajikkeen reipas käyttö tuo olueen raikasta sitrusmaisuutta, kukkaisuutta ja trooppista hedelmäisyyttä. Oluen mäskäysprosessilla on saatu aikaan mahdollisimman korkea käymisaste ja näin ollen hiilihydraattien määrä lopputuotteessa on mahdollisimman pieni. Olut sopii siis kaikenlaisille nautiskelijoille, myös kevyempiä tuotteita etsiville.

Kukko Citra Lager

Oljenkeltainen, kirkas ja kauniin, kestävän vaahdon ylleen nostava olut. Tuoksu on raikas ja kepeä. Puhdasta sitrusta, kevyttä kukkaisuutta ja vaaleaa, hentoa hedelmää. Suoraviivainen ja toimiva.

Maku on hyvä. Raikas, mallaspuoleltaan kepeä ja sitrusvetoinen. Ei makeutta, vaan varsin suoraviivaista menoa. Lopussa vehreää kukkaisuutta, limea ja taustalla yleisesti vaaleaa, hentoa hedelmää. Sitrus on kuitenkin selkeä, dominoiva pääväri ja se toimii kyllä hyvin. Yllättävän napakkakin vielä.

Pisteet: 34/50

---

Kukko Mosaic Lager

Oljenkeltainen ja kirkas on tämäkin. Myös vaahto on kaunis ja kestävää sorttia. Tuoksu on hyvin mieto, mutta toki raikas. Herukkapensasta, sitruksen kuorta ja kevyttä mangoisuutta löytyy aromista selkeimmin.

Maku on tuoksua runsaampi ja voimakkaampi. Herukkapensasta, sitrusta, mandariinin kuorta ja yrttisyyttä. Varsin virkeää menoa. Lopussa myös napakkuutta. Hyvä on tämäkin, mutta Citra on raikkaampi ja enemmän omaan makuun näistä kahdesta.

Pisteet: 32/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti