torstai 9. helmikuuta 2017

Collective Arts Papaya Saison

Collective Arts Papaya Saison

Tehdaskaupunki Hamiltonin eri taiteenaloja oluensa kanssa yhdistelevä hipsteripanimo Collective Arts Brewing tuli esiteltyä taidokkaan Ransack the Universe IPAn yhteydessä. Näin orastavan talven keskellä sopii kaivaa esiin alun perin panimon kesäsarjaan kuuluvaa Papaya Saisonia, joka on nimensä mukaisesti saanut yksipuolisen Citra-humaloinnin tehosteeksi hyvän annoksen papaijahedelmää.

Pakkausmuotona tällä kertaa puolilitrainen tölkki, jonka äärellä pohdiskelin ääneen, etten vielä oikein ole sinut metallisen pakkausmuodon kanssa – ainakaan kovin monen oluttyylin kohdalla. Ainakin saisonia tuntuu hassulta kaadella lasiin kolkon kolahtelevan purkin sisuksista, mutta eiköhän tähänkin pian totu. Trendi huomioiden kammosta lienee syytä päästä yli melko nopeastikin…

Collective Arts Papaya Saison
Collective Arts Papaya Saison
Vaalea, melko niukalla joskin kestävällä vaahdolla varustettu olut. Hiivaa ei tölkissä näytä olevan. Tuoksu on alkuun hieman vaimea, kokonaisuutena miellyttävä mutta ehkä myös turhan helposti unohdettava. Trooppista latausta henkivä, viljavan maltainen ja saisonhiivainen, hennon sitruksinen. Aika tuo mukaan kuivakukkaista, sitrushedelmäistä tropiikin aromaattisuutta, mikä nostaa osakkeita kummasti. 

Maultaan hyvä, napakka ja pirteä. Klassikon aineksia tässä ei ole, mutta perusvarma ja toimiva saison kuitenkin, joka avautuu pienen odottelun jälkeen. Vaalean trooppista hedelmää papaijan ja aprikoosin sävyin. Lopussa ryhdikästä sitrusta, saisonhiivaista mausteisuutta, ehkä kevyttä yrttisyyttäkin. Maltaisuus on vaalean viljavaa, paikoin vehnäisen pyöreää ja lähinnä taustalla pysyttelevää.

Makujen avautuessa ilmoille pääsee tapviitosmaista aromaattisuutta jopa parfyyminomaisessa runsaudessa sitrusmaisin, trooppisen hedelmäisin ja kuivakukkaisin sävyin. Aluksi jo ajattelin, että jotain jää ehkä puuttumaan yleistunnelman ollessa vähän turhankin kliininen ja kolkko. Palaset kuitenkin loksahtelevat hiljalleen paikalleen hedelmäisyyden antaessa itsestään lämmön myötä enemmän irti. Ei silti klassikko, mutta miellyttävä kuitenkin.

Tuomio: Selkeä ja suoralinjainen Saison, joka puhkeaa kukkaan pienen odottelun jälkeen.

Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti