perjantai 29. joulukuuta 2017

Kotiolut: Hangaround & Nobody Brewing We Are Just Messin' Wit U



Hangaround & Nobody We Are Just Messin' Wit U

Kotiolutpuuhissa mielellään hengaileva kaksikkomme muisti kellaristia parilla oluella, joista toinen oli tämä jo kesällä ihastuttaneen A Beer Wit Us –belgivehnän uusintapainos. We Are Just Messin’ Wit U on kokenut pientä hienosäätöä kesätunnelmista. Tuhdimpi Witbier on tällä kertaa hieman ronskimmin humaloitu ja lajikkeissa ihastuttava Mandarina Bavaria on korvannut Glacierin ja Sterlingin Tettnangerin kumppanina. Maustekirjo on pysytellyt samana tuttuna, joskin appelsiinikuorten määrää on tuotu ylös ja korianterin taas hitusen alas. Vesi on jälleen kiikutettu Haukkalasta ja tekijöiden mukaan jo kolmaskin erä on ehditty tekemään tässä välillä. Julkaisuajat tuntuvat nykyään venyvän luvattoman pitkiksi, tässä siitä todiste.

Messimäinen olut on tunnelmaltaan edeltäjänsä kaltainen ja näin talvitunnelmiin hyvin sopivaa, runsaampaa ja jämäkämpää äärilaitaa tyylin sisällä edustava. Ensipainoksesta on menty kokonaisuutena kuitenkin eteenpäin, mikä jo alkuunsa hyvän oluen kohdalla on tietty hieno suoritus.

Hangaround & Nobody We Are Just Messin' Wit U
Samea, kellertävä muttei järin iloittelevassa väriloistossa. Vaahtoa muodostuu päälle runsaasti, mikä kaunistaa näkyä selvästi.

Tuoksu on witiksi varsin jämäkkä, puhuttelevan appelsiinimäinen, sitruksinen ja mausteinen. Mallaspuoli vaikuttaa vaalean vehnäiseltä, melko solidilta ja withedelmien seasta löytyy myös kevyempää yrttisyyttä. Miellyttävä ja hyvin talvisiinkin olosuhteisiin soveltuvan oloinen.

Tuoksu lupaili paljon, eikä meno taannu makupuolellakaan. Ryhdikäs, sitruksen ja appelsiinin pirteydestä hyvää vastapainoa saava olut hyväilee suuta. Sitrussuvun kirpeys kutittelee suuta, voimistuen kohti lopun melko runsasta greipin puraisua. Takaovesta tulee sisään myös potkivaa pippurisuutta korianterisen yrttisyyden antaessa jo hieman aiemmin mukaan astuneen raikkautensa virrata vapaasti. Suussa kuplien pyörivä, vaalea, viljava ja vehnäinen mallas tarjoaa jyhkeän, samalla sopivan taustalle jäävän pohjan Mandarina Bavarian ja mausteiden leikittelylle. Kyllä täytyy sanoa, että kehitystyö on kantanut hedelmää tämän oluen kohdalla. Lähes messimäinen suoritus...

Tuomio: Jämäkkä, silti Witbierin teesit allekirjoittava kokonaisuus, joka tuo belgivehnän hienosti mukaan talvirientoihin.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti