maanantai 15. elokuuta 2016

Bells Expedition Stout

Kulttiolutta...
  • Tyyli: Imperial Stout
  • Alk.%: 10,5
  • Panimo: Bells Brewery, Galesburg, Michigan, USA

”Top 50 Imperial Stout” ja ”100/100” seisoo michiganilaispanimon legendaarisen sivun ylälaidassa Ratebeerin puolella. Oman alueensa pioneerinä tunnettu Bell’s Brewery on kulkenut pitkän tien 1983 aloittaneesta kotioluttarvikekaupasta maanlaajuista, nykyisin myös kansainvälistä suosiota nauttivaksi kulttipanimoksi. Ensimmäiset oluet valmistuivat myyntiin vuoden 1985 aikana ja kasvu on ollut jatkuvaa aina siitä lähtien. Larry Bellin mestariteos on pitänyt pintansa suurten makropanimoiden sekä vahvasti nousseen pienpanimoinnostuksen ikeessä ja saanut vakuuttavan jalansijan oluen ystävien keskuudessa. Eikä syyttä.

Expedition Stout on hieno esimerkki laadukkaasta ja ensiluokkaisesta Imperial Stoutista. Se on myös lajissaan vanhimpia, edelleen valmistuksessa olevia amerikkalaisia ja kysyttyä tavaraa maailman laajuisesti. Onneksemme eurooppalaiset verkkokaupat ovat hiljalleen ottaneet sen valikoimiinsa varsin laajasti, joten testausmahdollisuuksia pitäisi löytyä jo ihan mukavasti. Myös olutravintoloista tätä pitäisi nähtävästi löytyä…

Panimo on kasvustaan huolimatta edelleen perheyritys, joka tunnetaan rohkeista, maustuvista ja kompromisseja välttelevistä oluista. Sen yhteyteen vuonna 1993 avattu brewpub Eccentric Café oli aikanaan osavaltion ensimmäinen. Pubin yhteydessä toimii myös pieni puoti, josta oluen lisäksi voi hankkia kotioluttarvikkeita. Näin yrityksen juuret kulkevat edelleen matkassa. 

Odotukset Expeditition Stoutia kohtaan olivat kovat, mutta odotukset myös täyttyivät viimeistä piirtoa myöten. Kerrassaan hieno juoma!
One of the earliest examples of Russian Imperial Stouts in the United States, Expedition Stout offers immensely complex flavors crafted specifically with aging in mind.
A huge malt body is matched with a heady blend of chocolate, dark fruit and other aromas. The flavors will slowly meld and grow in depth as the beer ages in your cellar.

Bells Expedition Stout
Sysimusta, hidas ja näyttävä olut ruskealla vaahtokerroksella aateloituna. Tuoksultaan espressomaisen paahteinen, suklainen ja pehmeän limppuinen. Kaakaopapuja, ehkä kypsää, hyvin kypsää ja tummaa hedelmäisyyttäkin. Kevyesti vaniljaista mausteisuutta, lakritsia ja salmiakkia. Syvä, moniulotteinen ja runsas. Huh!

Maultaan erittäin osuva. Runsas, paahtunut maltaisuus, suklainen yleisilme ja leipäinenkin ote puhuttelee ja saa mukavaa lisäpotkua lopun suolaisesta salmiakista, sulasta lakritsasta sekä kohtalaisen purevasta katkeruudesta. Jälkimaku on greippisen katkera, kaakaomainen ja paahteinen. Yleisesti ilmoilla on myös tumman hedelmäistä syvyyttä, ehkä hienoa marjaisuuttakin.

Tuntumaltaan soljuva, tahmaava ja syvä - lämpöäkin löytyy sopivasti. Mukavan jyhkeä meno!

Tuomio: Erinomainen, syvänpuhutteleva ja laadukas olut hitaaseen, hitaaseen nautiskeluun. Harvoin olut pystyy vastaamaan näin hyvin koviin odotuksiin. Kaunista!

Pisteet: 43/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti