keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Omnipollo / Tupiniquim Polimango

 Omnipollo / Tupiniquim Polimango
Ruotsalainen Omnipollo löyttäytyi tällä kertaa yhteen Evil Twin –kollaboistaankin tunnetun brassipanimon, Cervejaria Tupiniquim, kanssa. Lopputuloksena on paperilla mielenkiintoinen, polentaa rungossaan kantava double IPA, joka on humaloitu muodikkaasti Mosaicilla. Olutta valmistettiin ensin Tupiquimin kotikaupungissa, eteläisen Brasilian Porto Alegressa vuonna 2014. Prosenttiyksikköä kevyempi Euro-versio tehtailtiin sittemmin Ruotsissa, Duggesin keittolaitteistolla. Tätäpä versiota tässäkin tarinassa käsitellään.

Polimango on tosiaan ryhdikäs ja brassivibainen polenta DIPA, jonka makumaailma on mukavan leikittelevä, hedelmälihaisan trooppinen ja jämäkkä. Oluessa käytetyn polentan taustasta en tiedä, mutta lienisikö tuo maissipohjaista ”puuroa” tällä kertaa sitten. Voi se toki tattariakin olla, mutten perunaa sentään veikkaamaan lähtisi. Lautasella ei kuulu omiin suosikkilisukkeisiin, mutta oluessa näkyy toimivan. Etiketissä jonkinlainen munaviittaus…

 Omnipollo / Tupiniquim Polimango
Samea, vaaleankeltainen olut keskirunsaalla vaahdolla. Tuoksu on hyvin trooppinen, täynnä hedelmälihaista mehukkuutta mangon, passionin ja vähemmän happamien sitrushedelmien muodossa. Kevyttä kukkeutta, vienoa mausteisuutta melko muhkeassa ja pyöreässä paketissa. Kliseistä sanoa, mutta brassiviba on hyvin vahva.

Maultaan toisinto tuoksusta, rapealla greippisyydellä sekä tuoreella, mustaherukkapensaan sävyttämällä havunpyyhkäisyllä tehostettua. Napakkaa jälkipurentaa edeltää mehevän hedelmälihainen, ananaksen, mangon, passionin sun muiden täyttämä esitys. Loppurutistuksen porteilla ilmassa on kukkaista aromikkuutta sekä hentoa, mutta tunnistettavaa pippurisuutta. Monipuolinen, jykevärakenteinen ja runsas kokonaisuus. Mehukas, muttei silti makea.

Tuomio: Rio de Janeiron markkinoilta, hedelmäkojujen katveesta innoitusta ammentava DIPA. Hyvä twisti, mainio olut.

Pisteet: 39/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti