lauantai 9. helmikuuta 2019

Kellarista: Laitilan Kievari Barley Wine 2012

Laitilan Kievari Barley Wine 2012
  • Tyyli: Barley Wine
  • Alk.%: 8,3
  • Panimo: Laitilan Wirvoitusjuomatehdas, Laitila, Suomi
  • Pullotettu: 22/08/2012
  • Parasta ennen: 22/08/2015
  • Nautittu: 02/02/2019

Vaellukseni kellarin syövereissä toi tällä kertaa eteeni tällaisen 6,5-vuotiaan Barley Winen. Laitilan Wirvoitusjuomatehtaan jo kadonnutta Kievari-olutsarjaa edustanut olut kuului aikanaan Alkon valikoimiin, muttei ole ilmeisesti ollut tuotannossa enää vuosikausiin. Pulloni parasta ennen –päiväys oli jo 22.8.2015 ja sen pullotus tapahtui nykytiedon mukaan elokuussa 2012.

Kyseistä olutta ei ole Olutkellarin sivuilla koskaan käsiteltykään, mutta aikakirjoista löytyy erään raumalaiskynäilijän päiväkirjamerkintöjä kahdeltakin eri kalenterivuodelta. Reittausblogin puolelta löytyy samaan erään kuuluvan oluen arviot niin tuoreesta kuin kaksi vuotta kypsyneestäkin yksilöstä. Itse panimohan arvioi oluen olleen parhaimmillaan 1-2 vuotta pullotuksesta, eli hitusen pitkäksihän tuo omalla kohtaa taas kerran meni.

Kievari Barley Winen rungosta löytyy ohramaltaiden lisäksi myös vehnämallasta ja se on humaloitu Nelson Sauvinilla. Ihan kurantissa kunnossahan tämä vielä vaikutti olevan, vaikka viimeinen puolitoistavuotinen onkin kohtalaisessa varastolämmässä kylmäkellarin sijaan vierähtänytkin. Hemmetin makeaa vain, muttei varsinaisia viitteitä pilaantumisesta. Ja miksipä olisikaan, tuhti tuote kestää aikaa aika hyvin.

Laitilan Kievari Barley Wine 2012
Tummanruskea, runsasvaahtoinen olut. Tuoksu on melko mieto, pääosin rusinainen ja paahtuneen karamellisen maltainen sekä ylikypsän hedelmäinen.

Maku on melkoista ”rusinat pullossa” -meininkiä. Aika hauska. Tuhtia rusinaisuutta, sitä tukevaa luumua ja ylikypsän makeaa kuivahedelmäisyyttä. Siirappista maltaisuutta pienellä pintapaahdolla, mutta onneksi myös kohtalaista humalan purentaakin on esillä.

Lämpöä löytyy, mutta tausta jää vähän vajaaksi eli makujen runsaus on turhan pintapuolista. Mutta eipä siinä, täysin juotavissa oleva ja hitaasti siemailtuna miellyttävän makea Barley Wine. Ei silti mikään huippuyksilö, vaikka sinällään toimiikin.

Pisteet: 38/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti