maanantai 9. syyskuuta 2019

EM-kisajunan välitankkaus: Plevnan Bock

Täällä taas. Tällä kertaa ihan oluellakin.
Tampereella pyörähtämisestä näyttää uhkaavasti tulleen tänä kesänä jo jonkinlainen tapa. Torstainen kulttuurimatka Ratinan stadionille oli näet jo kolmas muutaman tunnin seisokki koskimaiseman halkomassa sisämaakaupungissa. Tällä kertaa oli aikaa myös oluselle, jopa parillekin.

Matkan teemana oli tutustua maamme puhutuimpaan eläinlajiin, huuhkajiin ja niiden edesottamuksiin Ratinan viheriöllä. Kohti EM-kisoja kuljettanut Suomi – Kreikka -matsi tuli koettua osana höntsäfutisporukan ennenaikaisia kauden päättäjäisiä.  Ison porukan eduksi harvoin lasketaan sen olematonta täsmällisyyttä, mutta lähdön myöhästymisestä huolimatta aikaa jäi onneksi Plevnan mittaiselle sivuaskeleellekin.

Eväskori kotiinviemisiksi.
Teemanmukainen peliolut
Torstai-illan tunnelma oli panimoravintolassa varsin tiivis, mutta se kuuluisa sopu silti tilaa taas antoi. Panimopuodista lähti mukaan maltaisia matkamuistoja kuudesti aukeavan täydeltä ja ennen kannattajamarssia ehti lepuuttamaan jalkoja pienen oluttuopposen nauttimiseen verran. Jostain muuten luin, etteivät nykybloggaajat arvosta lagereita lainkaan, joten päätin hullutella tilaamalla illan teemaan sopivaa pukkiolutta, Plevnan punakkaa Bockia nimittäin.
 Meripihkanpunainen vahva saksalaistyyppinen lager. Valmistukseen käytetty sekä vaaleaa että tummaa mallasta. Aavistuksen makea, pehmeänmakuinen puolitumma oluenystävän unelma.

Plevnan Bock

Tyyli: Dunkler Bock

Alk.%: 6,6

Panimo: Koskipanimo, Tampere, Suomi

---

Punakan ruskea, valkean vaahdon nostava olut. Tuoksu on leipäisen maltainen, yrttinen ja tasapainoinen. Aika mieto, mutta toimiva.

Maku on keskitumman maltainen, hieman leipäinen, yrttinen ja kevyen pähkinäisen mausteinen. Keskirunsas, ei juurikaan makeutta ilmentävä ja tasapainoinen. Turhat krumeluurit on karsittu minimiin ja tarjonta on rehtiä bocktunnelmaa alusta loppuun. Peruslinjainen ja tasapainoinen, lajityyliin pureutuneelle hyvinkin maistuva ja varmaotteinen olut.


Pisteet: 36/50

---

Plevnasta sitten kohti Ratinaa... ja kisoja!
Olutta omalla paikalla.
Itse otteluhan oli voitokas ja hyvätunnelmainen tapahtuma. Samalla pääsin myös tutustumaan paljon puhutun katsomoanniskelun konkretiaan. Sattui näet niin iloisesti, että joukkiomme liput osoittivat katsomonosaan, jossa kuuden euron Carlsbergia soi nauttia peliä seuraten. Muistelisin ”vapautuksen” vastustajien yhtenä kauhistelun aiheena olleen alkoholijuoman mahdollinen läikkyminen pelin mukana eläytymisen johdosta. Saattoi siellä tippa jos toinenkin vieruskaverin puolelle tiukan paikan tulleen pirskahtaakin, mutta olisiko ”vahinko” ollut pienempi jos läikkynyt aine olisikin ollut kivennäisvettä tai Coca-Colaa…? Joidenkin mielestä ilmeisesti kyllä. Kuuman kahvin vaarat minä vielä ymmärtäisin…

Suomi - Kreikka

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti