maanantai 29. kesäkuuta 2015

Vakka-Suomen Prykmestar Suvi

Alkukesän vakiohankinta...
Koivulla maustettu Prykmestar Suvi on vakiinnuttanut paikkansa eräänlaisena juhannuksen enteilijänä. Se on kuulunut Vakka-Suomen Panimon kausituoterepertuaariin vuodesta 2010 lähtien ja on edelleen yksi markkinoiden harvoista ”koivuoluista". Se on varsin suositeltava kumppani viileämmän alkukesän rentoutumiseen ja tapana on ollutkin ottaa Suvi matkaan maaseudun rauhaan, mökkirannan hiljaisuuteen. 

Sen salaisuus piilee valmistuksessa käytetyissä koivunlehdissä, jotka antavat oluelle oman, aistikkaan ja miellyttävän tuoreen vivahteensa. Luonnonläheinen rentous ja koivusävyisen makumaailman suoraviivaisuus ovatkin Suvin suurimpia valtteja – sen mukanaan tuoma tunnelma korostaa kokonaisuuden toimivuutta ja siksipä Suvista onkin tullut luotettava toveri alkukesäisille mökkiterassituokioille.

Alkujaan Prykmestar Suvi syntyi haasteesta tehdä 20-vuotisjuhlaolut Suomen Olutseuralle. Kriteereiksi reseptin hiomiseen annettiin perinteisten, suomalaisten olueen maustamiseen soveltuvien raaka-aineiden käyttö. Idea koivunlehtien käyttöön syntyi puolivahingossa panimomestari Jani Vilppaan ajellessa töihin pitkin rauhaisaa, koivujen reunustamaa maalaistietä. 

Panimolla keitettiin koivunlehtiteetä, jonka pohjalta valmistettiin koe-erä. Loppu onkin historiaa ja Suvi tuli tänä keväänä tarjolle jo viidettä kertaa. Koivunlehdet saavat liota yön yli oluen valmistukseen käytettävässä mäskäysvedessä ja niiden tunnistettava aromikkuus pääsee esiin oluen maun jälkipuoliskolla. Pari vuotta sitten piipahdin työmatkan yhteydessä Uudessa-Kaupungissa ja tuolloin panimopuodissa kerrottiin muun väen olevan ”koivumetsällä” Suvi oluen keittelyä varten… Ihte siis kerätään, käsityönä ja porukalla!

Vakka-Suomen Prykmestar Suvi
Kullankeltainen, hieman oranssinen ja kirkas olut kauniin valkoisella vaahdolla. Tuoksultaan perusvarmaa lagertunnelmaa hienoisella, ehkä jopa pähkinäistä yrttisyyttä henkivällä vivahteella tarjoileva, vaalean viljaisa kesäolut. Vienoa makeutta, jonkin verran koivunlehtistä vihreyttä.

Maussa tapahtuu hieman enemmän ja varsin mukava mökkioluthan tämä kieltämättä on. Maanläheinen, märän koivikkoinen ja muutoinkin hyvän tunnelman omaava kokonaisuus. Vaaleaa, hieman makeaa, viljaisaa maltaisuutta, vihertävän ruohikkoista, osin villiyrttistä katkeruutta sekä etäistä pähkinäisyyttä ja puumaisuutta. Koivuista aromia löytyy lopun kitkerän vihreänä soljuvasta tuoreudesta, joka nostaa katkeruuden tuntuman varsin mukavalle tasolla. Keskirunsas, sopivan aukoton mutta samalla kevyt kokonaisuus.

Tuomio: Mukava, maltainen, vihreästi pureva kesäolut koivuisella sivalluksella. Tunnelmaltaan makua kutsuvampi, hyvä mökkiolut ja jo melko perinteinen juhannusjuoma.

Pisteet: 29/50

4 kommenttia:

  1. Nykyään "koivuoluita" löytyy muitakin, kuten koivunmahlaa sisältävä Stadin Birch Sap Lager ja koivunlehdillä voimakkaasti maustettu virolainen Tanker Sauna Session. VASPin Suvi oluessa ainakin männä vuosilla koivunlehteä oli vain aavistus ja muuten vähän tylsäksi jäävä oli tunnelma. Jos koivunlehtivitsat pälähtäisivät päin näköä kuin Sauna Sessionissa, olisi Suvi kyllä vakio-ostos.

    http://www.ratebeer.com/Ratings/Beer/Beer-Ratings.asp?BeerID=318971
    http://www.ratebeer.com/Ratings/Beer/Beer-Ratings.asp?BeerID=323245

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, niinpäs olikin, pitää muokata tarinaa, kiitoksia huomiosta! :)

      Koivu saisi omastakin mielestä enemmän esillä kyllä olla, mutta jotenkin tuo tunnelma vetoaa jo tällaisenaankin. Nokkospils on omaan makuun hyvä esimerkki vihreiden mausteiden käytöstä - siinä nokkonen pääsee hyvin esiin ja vastaavaa runsautta olisi kiva koivunkin kohdalla kokea. Pitää yrittää tuo tankerilainen saalistaa jostain!

      Poista
  2. Itse maistelin eilen kyseisen oluen ja se kyllä yllätti positiivisesti. Sopii saunaan ja kesäiltaan kuin nyrkki silmään. Hienoa, että uskalletaan tehdä erilaisia oluita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kiva kesäolut kyllä. Kannattaa testata myös Stadin Panimon Koivunmahla Lager. Siinä on hitusen runsaampi koivikon tunnelma. :)

      Poista