Rekolan Tervahauta

• Tyyli: Porter
• Alk.%: 4,5
• Panimo: Rekolan Panimo, Mäntsälä, Suomi

Rekolan Panimon maitokauppa-uutuudella on monella tapaa mieltä kutkuttava nimi. Tervahauta viestii jo itsessään pullon sisällön tarjoamasta makumaailmasta, mutta tarjoaa myös mielelle retken suomalaisiin perinteisiin ja menneeseen aikaan. Tervan poltto oli yleistä maassamme jo keski-ajalla ja se nousikin suurimmaksi vientituotteeksi 1600-luvulla Englannin ja Hollannin noustua siirtomaavalloiksi. Vienti vetikin hyvin aina 1800-luvun lopulle saakka. Sivutuotteena myös puutynnyrituotanto kasvoi Suomessa – käsityötä sekin, luonnollisesti.

Tervaa, savua ja perinteitä! (kuva: Metsäntutkimuslaitos)

Tervaa poltettiin mäntyvoittoisilla alueilla, joissa oli hyvät vesiyhteydet tynnyreiden kuljetukseen. Hiljalleen painopiste siirtyi Etelä-Suomesta Kainuun ja Pohjanmaan suurtuotanto-alueille. Tervahautoja tunnetaan kahta tyyppiä, joista rännihauta omaa pidemmän historian – myöhemmin käyttöön tullut suppiloimainen, pyöreä tervahauta oli käytännössä tehokkaammaksi kehitelty versio rännimäisestä esikuvastaan. Toimintaperiaate oli pääpiirteittäin molemmissa sama. Maahan kaivettu ”hauta” joko vuorattiin puunkuorilevyin tai tiivistettiin savella ja sen pohjalle ladottiin kolotut männyt ja kannot (tervakset) – komeus peitettiin maakerroksella ja sen päälle sytytettiin tuli. Lämpö sai tervan liikkeelle puuaineksesta ja se valui tiivistettyä pohjaa myöten putkeen, josta se saatiin kohdistetusti tynnyröityä. Loivaan rinteeseen kaivetuissa rännihaudoissa putki sijaitsi kourun alapäässä, suppiloimaisessa rakenteessa terva taasen kerääntyi kulhon pohjalla sitä myöten keräyskouruun. Tervahautoja löytyy Suomen metsistä nykyisin tuhansia, jollei jopa kymmeniätuhansia. Tervahaudoista ja muista muinaisjäännöksistä voit tunnelman luomiseksi lukaista esimerkiksi Marianna Niukkasen Historiallisen ajan kiinteät muinaisjäännökset-julkaisusta, kuvamateriaalia perinteiden herättelystä löytyy mm. Emman Aamu-blogista.

Komea, puinen tervatynnyri - kotimaista käsityötä sekin! (kuva: Perhon kotiseutuyhdistys)

Rekolalainen, perinteiden hegemoniaa henkivä olut on tyyliltään portteri ja vahvuutta sillä on lainsäädännön maitokauppaan sallimat 4,5% - mennään siis niukasti jopa alle säädetystä raja-arvosta. Valmistuksessa käytetään ilmeisesti rehellistä tervaa sekä paahdettuja että savumaltaita. Savumaltaiden osuus onkin noin 30%, joten tervan ja paahteen lisäksi tunnelmasta löytynee myös itselleni mieluisaa savunaromia. Testataan olut nyt kartanon olutsalongissa, mutta uskoisin sen myöhemmin matkaavan myös metsän rauhaan, mökkisaunan keväiselle terassille – luontoonhan tällaisen oluen on ehdottomasti päästävä! Rekolalaiseen tapaan myös Tervahauta saa ehdotuksia ruokapuolelta, Tuoppi ja Sapuska tarjoaakin palanpainikkeeksi routapaistia sekä pekonihilloketta, joista jälkimmäinen olisi tarkoitus testata pikimmiten kotikeittiössä.

Rekolan Tervahauta

Todella tumman ruskea, lähes musta ja läpitunkematon olut suorastaan pursuavalla vaahdolla. Kertakaadolla pulloa ei lasiin saa mahtumaan, mutta onneksi tässä ei kiire mihinkään ole. Tervahauta luo ympäristöön keskirunsasta, kieltämättä tervatun veneen kyllästämää tuoksua. Terva ei kuitenkaan hallitse kokonaisuutta, vaan on pikemminkin yksi ominaisuus muiden joukossa. Tumman ruskeaa, hieman imeltynyttä maltaisuutta, mutta myös kevyttä savun katkua, kahvin paahdetta sekä turpeista tuntua. Luonnollisesti tuoksu voisi olla tuhdimpikin ja terva paremmin esillä, mutta kotimaisella lainsäädännöllä lienee osuutta asiaan. Sama tarina jatkuu maun ja suutuntumankin puolella. Tummanlainen, hieman imeltynyt maltaisuus täydentyy kohtalaisella tervan ja salmiakin sekoituksella, taaempaa nousee esiin miellyttävää palvikinkun aromia sekä hieman runsaampaa turpeista maanläheisyyttä – joukossa on myös hyvä annos kahvista paahteisuutta. Lopusta löytyy myös kevyt humalan puraisukin. Makukirjo ei kuitenkaan nouse toivottuihin voimakkuuksiin – potentiaalia siinä nimittäin tuhdimpaankin esitykseen riittäisi. Myös suutuntuma jää harmillisen ohkaiseksi, mutta maut ovat kuitenkin kohdillaan ja ehdottoman käyttökelpoinen tämä Tervahauta kuitenkin on. Uskoisin sen istuvan mukavasti mökkitunnelmaan sekä ruuan kaveriksi – joko lautasella tai lasissa. Ravintolavahvuuksissa olut olisi varmasti omaa luokkaansa!

Tuomio: Hyvää makumaailmaa tarjoileva, tervan ja turvesavun tahdittamalla maanläheisellä tunnelmalla maustettu olutkokemus, joka jää kaipaamaan lisäpontta niin makujen kuin rungonkin vahvuuteen. Pienistä volyymipuutteista huolimatta ehdottomasti toimiva tuote, josta löytynee hyvää potentiaalia etenkin keittiön puolelle sekä tunnelman tuojaksi luonnon ääreen. Keveys mahdollistanee myös sujuvan kesäkäytön – Tervahautaa nähdään Olutkellarissa varmasti jatkossakin… Historian henki on hienosti säilötty Tervahaudan luonteeseen ja makuun!

Pisteet: 34/50