Jaanpa nyt kanssanne aidon eräelämyksen, jonka koin tiluksillani viime viikonloppuna. Varoitan heti kättelyssä, että tarina voi olla hieman liikaa kaikkein herkimmille lukijoille - lisäksi olen melko varma, että jotain lakiakin tuossa tuli rikottua, mutta se riippunee tulkintatavasta. Mutta mennäänpä sitten itse asiaan...
|
Julkea pyy majaili terassin räystään alla... |
Kaikki alkoi harmaan keväisenä lauantaiaamuna, kun
nautiskelin aamukahviani kartanon kahvihuoneessa. Olin jo useamman päivän ajan
havainnut epämääräistä elämöintiä tiluksillani, mutta näköhavainnot häiriköstä
olivat jääneet olemattomiksi. Tuona aamuna syy vihdoin selvisi – pieni pyy, tuo
metsäkanalintuihin kuuluva selkäjänteinen oli tehnyt pesän kartanon länsipuolen
terassiräystään alle. Liekkö viehättynyt biergartenia kesäisin tunnelmallisesti
varjostavan koivupuun urvuista vai mistä – siinä se kuitenkin nyt nökötti. Höyryvän aamukahvin äärellä hieman tutkailin tilannetta ja kuuntelin sen ilkkuvaa lauleskelua. Jostain
kauempaa tämä otus oli ilmeisesti lähtöisin, sillä paikallista pyymurretta se ei
haastellut (pyiden laulussa on alueellisia eroja). Otaksuisin siivekkään
sukuhaaran olevan lammilaista alkuperää, joskin kyseinen yksilö saattaisi olla
syntyperäinen stadilainen – ulkoisessa olemuksessa oli myös hieman lahtelaista
habitusta. Jorinasta päätellen se oli kuitenkin tehnyt mutkan Savon kautta,
mikä sopisikin kuvioon, sillä Kuopion suunnalla tuli alkuviikosta muutama päivä
itsekin vieteltyä – liekkö sitten seuraillut minua sieltä saakka Keski-Suomeen.
Joka tapauksessa lintu seilasi vaarallisilla vesillä – eiväthän luontokappaleet pihapiiriin kuulu.
Selailin hieman erinäisiä vaihtoehtoja tunkeilijan
häätämiseksi, mutta moni tapa vaikutti
ehkä liiankin yliampuvilta – lisäksi pyytä
on luvallista metsästääkin vain syys-lokakuun ajan. Onneksi
Metsästäjäliiton sivuilta löytyi hyvä ja ruuditon vinkki luontokappaleen nappaamiseksi. ”
Pyitä metsästetään perinteisesti pyypillillä”.
No pyypilliä minulla ei tähän hätään ollut käyttää, joten luotin puhtaaseen
vihellyksen voimaan. Liekkö taitoni hieman ruosteessa, sillä jonkin tovin siinä
sai pihametsikössä vislailla linnun kaartaessa eloisasti oksalta oksalle.
|
Ulosmennessäni pyy lepäili lähistöllä puun oksalla. |
|
Lähestyessäni se otti hieman etäisyyttä jääden tarkkailemaan toimiani. |
|
Kotikutoisen pyypillin raikaava ääni sai sen hetkeksi vetäytymään risukon suojiin... |
|
...josta se lennähti latvuston suojiin vihellyksen viiltävän voiman ulottumattomiin. |
|
Lopulta katsoimme saaliin kanssa toisiamme silmästä silmään ja viimeistään silloin se tiesi pelinsä olevan pelattu! |
|
Metsästäjän uskollinen kumppani nouti saaliin ryteiköstä. Metsämies oli päivän saaliiseen tyytyväinen! |
Pitkällisen korpivaelluksen päätteeksi pyy oli vihdoin pivossa ja tiluksilla rauhallista. Kiiruhdin saaliin kanssa kartanon keittiöön valmistelemaan pyytä jatkokäyttöä varten. Paistia en tuossa hässäkässä lähtenyt siitä valmistelemaan, vaan tyydyin katkaisemaan kaulan ja valuttamaan nesteet lasiseen astiaan. Sen jälkeen nyljin pyyn ja laitoin sen peitteen muiden saalismuistojen seuraan - torsonhan voi halutessaan antaa vaikka täytettäväksi mikäli siltä tuntuu...
|
Yllättävän paljon nestettä tulee pienestä Pyystä. |
|
Komean linnun voi halutessaa myös nylkeä ja peitteen säästää muistoksi... |
Saalis oli verrattean pieni, joten pataan se ei tällä kertaa päätynyt. Mikäli hyvät pyypata-reseptit kiinnostavat, niin metsästyskeinoja tutkiessani tutustuin ajatuksella kahteenkin varsin hyvän kuuloiseen vaihtoehtoon:
Pyyt paistiksi tai
Vatsa sekaisin... Itse toki valmistaisin pyyn
pivossa, eli tsekkiläisittäin oluessa, mutta kuten Rekolan Panimo Jari tapaa sanoa - makuasioita!
|
Tarjoiluehdotus..? |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti