BFM Abbaye de Saint Bon-Chien 2010

• Tyyli: Sour / Wild Ale (Biere de Garde?)
• Alk.%: 11,0
• Panimo: BFM (Brasserie des Franches-Montagnes), Saignelégier, Sveitsi

Biere de Garde Sour Ale?

Kaivelin kellarin syvyyksistä pari vuotta sitten sinne “unohtamani” sveitsiläisoluen – BFM Abbaye de Saint Bon-Chienin vuoden 2010 version. 2012 keväällä BFM:n eli Brasserie des Franches-Montagnesin oluita piipahti Arkadian erikoisvalikoimassa kaksin kappalein, kyseisen Bon-Chienin ollessa näistä toinen. Maistelin tuolloin tuoreeltaan myös panimon imperial stoutin, Cuvée Alex le Rougen, joka oli vahvan happamuuden hallitsema elämys eikä suurta hekumaa tuolloin tarjonnut. Hapanta marjaisuutta lienee tarjolla tässäkin tapauksessa, sillä tyylilajiksi isoon 0,75-litraiseen lasipulloon pakatulle oluelle on määritelty sour ale (mikä ei varmaan kaukana olisi le Rougenkaan kohdalla ollut…). Pullon kylki tosin sisältää viittauksen biere de gardeen, eli nähtävästi olut edustaa siis pintahiivalla pantua kyseisen lajin edustajaa, joka saa hapanta pontta makuunsa kypsytysolosuhteidensa kautta. Hapan biere de garde lienee sitten eniten sinnepäin tyyliä valittaessa?

BFM (Brasserie des Franches-Montagnes)

Nyt maistossa oleva olut kuuluu Abbaye de Saint Bon-Chien-vintagesarjaan, joka on nimetty panimon vuonna 2005 kuolleen kissan mukaan. Vuosittain julkaistava painos eroaa aina edellisistä jonkin verran, joten joka vuosi syntyy käytännössä uusi olut sarjan jatkeeksi. Oluet kypsytellään tammitynnyreissä, joissa on aiemmin varastoitu erilaisia viinejä, viskejä sekä muita tisleita. Vuoden 2010 painos on sekoitus kaikkiaan yhdentoista eri viinitynnyrin sisällöistä – tynnyreistä kuusi on sisältänyt aiemmin Pinot Noir-, kaksi Chardonnay-, kaksi Merlot du Tessin- ja yhdessä on kypsytelty Pinot Gris de Neuchatel-viinejä. Jostain muistelen lukeneeni, että kyseinen miksaus olisi käytännössä sekoitus aiempien vuosien eriä, mutta tuo jääköön nyt vahvistamatta.

BFM Abbaye de Saint Bon-Chien 2010

Sumea, maanläheisen ruskea ja kauniisti punamultainen olut – vaahtoa se ei käytännössä kerrytä lainkaan. Tuoksu on kauttaaltaan punaista, käynyttä marjaisaa happamuutta täynnä, mutta löytyy taustalta myös hentoa, vahvareunaista makeuttakin. Hieman etikkaa, kevyesti tallista nahkeutta sekä punaviinimäistä tunnelmaa. Maultaan tuoksun linjoilla, joskin tietynlaista särmää yleiskuvaan on tullut – muutos toimii ihan mallikkaasti. Pääosin punertavaa puutarhamarjojen makeaa happamuutta, mutta löytyy tuosta myös ahomansikan alkukesän raakaa pirteyttäkin. Hienoisen etikkainen jälkituntu, jonkin verran pehmentävää makeuttakin. Tuoksun tavoin tammista punaviinin tunnelmaa, joka loppuunsa onkin kokonaisuuden toinen pääväri. Marjaisan hapan punaviini oluen raaka-aineista? Hiilihappoja ei juuri löydy, tuntumaltaan hieman vaikeasti kiinni otettava – keskitäyteläinen kuitenkin. Kaikesta huolimatta ja juuri siksi hidas, mukava makunautinto, joka ei välttämättä oluthampaan kolotusta paikkaakaan. Itselleni kuitenkin toimii, mutta en tuomitse mikäli joku haluaa Bon-Chieninsä juoda ajatuksella, jossa olutmääritelmä jätetään hieman sivummalle. 

Pisteet: 36/50