maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kesäjuomaa Hollannista: Emelisse Saison


Hollantilaisen, hieman erikoisempien erien tehtailuun pääpainonsa suunnannut Brouwerij Emelisse ei kovin yleinen näky maitokauppojen hyllyissä ole, mutta täksi kevääksi saimme valikoimiimme sen tuotteita parinkin kappalein. Saison lähti mukaani heti ensitapaamisella, onhan ilmassa väreilevä kevätaurinko jo tovin verran viritellyt sensoreita kesämakujen suuntaan. Keltaiseen, pelkistetyn pirtsakkaan ulkoasuun sonnustautunut hollantilainen tulikin testattua melko tuoreeltaan eikä sen suurempia ennakkokäsityksiä oluen todellisesta minästä tai mahdollisista twisteistä ollut. No eipä siinä sen suurempia jippoja ilmeisesti ollutkaan, joskin humalakasvia joukosta löytyikin kohtalaisen pirteä määrä.

Emelisse Saison
Tasaisen samea, kauniin hedelmäisen keltainen olut runsaalla, valkealla vaahtopäällä.  Tuoksu on pirteän hapan sitruksisella ruohoisuudellaan. Belgihiivaa ja hieman hedelmäistä tuntua. Myös mausta löytyy hyvin purevaa, sitruksen värittämää yrttistä happamuutta sekä belgihiivan mausteisuutta. Hentoa vaaleaa hedelmäisyyttä sekä viljaista, hapata mallasta. Suutuntumaltaan pirskahtelevan kevyt, makuisa ja runsaan katkera. Voimakkaan katkeron siivin ei kovin raikas, mutta siltikin maistuva kesäjuoma terassin varjoon. Monipuolisuutta voisi toki kaivata.

Tuomio: Melko vahvasti katkeroihin nojaava, sitrusmaisen happamuuden ja belgihiivan yhteenliittymä vaalean viljaisuuden tantereella. Makua riittää runsaastikin, mutta jää monin paikoin melko yksipuoliseksi rapeutensa vuoksi, mutta toimii silti hyvänä kesäjuomana.


Pisteet: 34/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti