perjantai 30. marraskuuta 2018

Warpigs Elite Human

TapTapissa kelpaa nauttia myös hankintoja tehdessä.
  • Tyyli: New England IPA
  • Alk.%: 6,5
  • Panimo: Warpigs Brewpub, Kööpenhamina,  Tanska
Tallinnan lyhyenlainen työreissu mahdollisti visiitin Rotermannin TapTapiin, josta ehdinkin jo pienen kuvauksen kirjoittelemaan. Olo oli melko aseeton mukavan olutvalikoiman äärellä, joten hyödynsin tässä kohtaa pullokaupan hanatarjontaa ja otin sen kuuluisan suuntaa antavan.

WarPigsin samea Elite Human IPA oli puhtaasti nimen perusteella valikoitunut tuote, joka osuikin makunsa puoiesta melko täydellisesti makuhermoon. Sen äärellä olutvalinnatkin alkoivat osumaan kohdalleen, joskin jälkikäteen hieman ihmetyttää, ettei yhtään IPAa koriin valikoitunutkaan.

Hana- ja ruokatarjonta. Hanajuomia saa myös mukaantölkitettynä.
Keväällä ei Tapissa oluella istumaan ehtinytkään, joten kokemus oli myös mukavan uusi. Paikalla oli samaan aikaa kaksi muuta, pienehköä seuruetta, joten tilaa itsenäiseen rauhoittumiseen löytyi sopuisasti. Hodarin herkullinen tuoksu sai veden kielelle, mutta tuon ääreen pitää palata joku toinen kerta. Vaikka TapTapin pullovalikoima ehkä vähän hintava onkin, pidän paikasta ja sen tunnelmasta parin visiitin perusteella aika paljon.



Warpigs Elite Human
Samea, pitkän matkapäivän päätteeksi suorastaan ohittamattoman näköinen olut. Tuoksu on superhedelmäinen, todella trooppinen ja kutsuva. Papaija, passion, ananas, vihertävät sitrushedelmät kuorineen... Todella hyvä ja aromirikas tuoksu.

Maku... Se on toisinto tuoksusta. Vähän napakampi eli nyt myös greippiä ja tuoretta sitrustakin esittelevä. Hedelmäkirjo on taas laaja, trooppinen ja vaaleasävyinen. Olut suorastaan sulaa ikeniin. En keksi valittamisen sijaa. En edes halua yrittää. Tästä minä nautin.

Pisteet: 40/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti