sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Kuura Ice Cider 2016


Kuura Ice Cider 2016

12,0% / Jääsiideri

Kuura Cider, Fiskars, Suomi


Mitä jäljelle jää…siideri.

Olutkellarissa nautitaan toisinaan myös aitojen siiderien vivahteikkaista makumaailmoista, joskaan varsinaisiksi siiderin kuluttajiksi, suuriksi ymmärtäjiksi tai varsinkaan asiantuntijoiksi meistä kumpikaan ei taivu. Vastaan kuitenkin tulee silloin tällöin mielenkiintoisia ja yleensä suunmukaisiakin tuttavuuksia, joihin voi sopivan tilaisuuden tullen tarttua uudella innokkuudella – kuin vastapainoksi hieman tutummille mallasjuomille. Vast’ikään kaapista kaivettiin hieman spesiaalimpi herkku, jota oli varjeltu kajoamiselta jo riittävän pitkään.

Fiskarsissa vaikuttavan Kuura-siiderimön kehuttu Ice Cider on majaillut jääkaapissani pitkälti yli vuoden. Sitä on tullut hipelöityä kerran jos toisenkin, mutta kynnys arvojuoman korkkaamiseen on tuntunut aina turhan korkealta. Mutta joskushan SE hetki kuitenkin koittaa ja hyvä niin, sillä olihan tuota odotettu.

Kuura Ice Cider 2016
Kuura Ice Cider on tiettävästi Suomen ainut tai ainakin ensimmäinen jääsiideri, Cidre de Glace. Jälkiruoka- ja jääviineihin rinnastuva juomatyyli on lähtöisin Quebecista, Kanadasta ja sen ominaisuudet myötäilevät edellämainittujen rypälejuomien tunnuspiirteitä, ei niinkään perinteisiä siiderinormeja. Ei, vaikka omenalta toki maistuukin.

Oman jääsiiderini vuosikerta on 2016. Sen valmistuksessa on käytetty vuoden 2016 talviomenoita ja se edustaa Kuura Ice Ciderin toista vuosikertaa. Siideri on puhdas luonnontuote ilman lisättyjä komponentteja. Vaikka sokeripitoisuus kuulostaa kohtalaisen korkealta (150g/l), on kaikki peräisin omenista. Siiderimö avaa perinteisellä menetelmällä tehdyn jääsiiderin taustoja seuraavasti:
Kuura Ice Cider on pakkasen puraisema, makea jälkiruokasiideri hyvällä hapokkuudella. Siideriin on käytetty vuoden 2016 talviomenoita. Omenat on puristettu mehuksi tankkeihin, jotka on siirretty talveksi jäätymään ulos pakkaseen. Keväällä mehut ovat hiljalleen sulaneet ja ensimmäiseksi sulanut osuus (15-20% massasta) on otettu talteen. Tähän osuuteen on konsentroitunut intensiivinen omenan aromi, sekä paljon makeutta. Aromikas, sokeripitoinen mehu on käynyt hiljalleen 6kk luoden intensiivisen jääsiiderin.
Aikaa ja tavallista siiderintekoa enemmän raaka-aineita vaativa juoma on luonnollisesti kohtalaisen hintaista ja kustantaa esimerkiksi Alkossa reilut kolmekymppiä 0,375-litraiselta pullolta. Suussa pyöreä, runsasmakuinen ja intensiivisen omenainen juoma ei olekaan välttämättä tarkoitettu kovin kepeään käyttöön, vaikka siiderien kategoriaan nimensä puolesta osuukin. Jälkiruokaviinihyllystä paikkansa löytyvä Ice Cider on hidasta nautintojuomaa, joka osuu oivallisesti yksiin vaikkapa juustolautasen kanssa.

Kuura Ice Cider 2016
Punertavankeltainen, lasia tahmaava siideri. Tuoksu on syvä, paksu ja runsaan omenainen. Hieman makea, mutta myös hapanta särmää löytyy.

Maku on pyöreän omenainen, alkuun jälkiruokamaisen makea, loppuun kirpeämmän hapan ja lämmittävä. Jälkimaku taas hunajaisemman omenainen, edelleen lämmin ja pitkäkestoinen, mutta tarjoaa omenan rinnalle myös muita hedelmäaromeita, kuten kypsän pehmeää aprikoosia ja appelsiiniakin. Tuntumaltaan soljuva ja huulia tahmaava. Tyylikäs ja sopivan luonteikas nautintojuoma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti