sunnuntai 30. kesäkuuta 2019

Lumi Brewing Around The Clock & Front Side


Takatalvi ja terassikelit

Takatalvi koitti Keski-Suomeenkin, kun espoolaisen LumiBrewingin tuotteita alkoi kevään myötä löytyä paristakin K-kaupasta. Kivenlahdessa, Fat Lizardin vanhoissa tiloissa operoiva pienpanimo oli tätä ennen tuttu vain hienon ulkoisen ilmeensä puolesta, joten pari purkkia lähti testiin heti ensikohtaamisella.

Lumilaiset ovat ennen panimorupeamaa kunnostautuneet eritoten kulinaristisella saralla. Taustavaikuttajien vyöltä nimittäin löytyy jo useamman vuoden toimineen Kolmos3n pyörittäminen ja he operoivat myös Sori Taproomin takana yhdessä soriliasten kanssa. Tätä taustaa vasten katseltuna oman panimoyksikön perustaminen on ihan johdonmukainen askel eteenpäin. Toki aina aika rohkea sellainen, mutta hyvä että niidenkin ottajia vielä löytyy.

Otin matkaan kaksi kepeää humalavetoista tuotetta: Around the Clock Micro IPAn sekä Front Side Session IPAn. 2,8-prosenttinen Around The Clock kuuluu Suomessakin elintarvikkeiden kategoriaan, jonka myyntiä ei kellonaika säätele. Amarillolla ja Citralla humaloitu, kevytlinjainen olut kuulostikin mukavalta ensikosketukselta, kun näitä kepeitäkin janojuomia on muutenkin tullut viime aikoina kasvaneen tarjonnan myötä suosittua.

Front Side on 5,1-prosenttinen Nuggetilla, Amarillolla ja Citralla humaloitu Session IPA, jonka pitäisi tarjota Around The Clockia runsaampaa, silti vielä sopuisen kevytlinjaista kesätunnelmaa. Kummankin oluen rungosta löytyy ohramaltaiden lisäksi kauraa ja Front Siden kyljestä löytyy myös merkintä gluteenittomuudesta. Itse oluet kuitenkin jättivät toivomisen varaa eikä ensikosketus järin suureksi menestykseksi osoittautunut.

Lumi Brewing Around The Clock

2,8% / Micro IPA

Sameahko, vaaleankeltainen ja valkeavaahtoinen olut. Tuoksu on saippuaisen sitruksinen, melko mieto mutta myös vähän karheakin.

Maku on ihan OK. Oluen mietous paljastuu hyvin pian, eikä tasapaino oikein löydä stabiilia tilaa. Sitrusta, vaaleaa hedelmää ja kohtalaista, greippistä katkeruuttakin. Tunnelma on kuitenkin vetinen ja taustalta paljastuu havuista pahvisuuttakin. Ei iske.

Pisteet: 24/50


Lumi Brewing Front Side Session IPA

5,1% / Session IPA

Edellistä punakampi, kirkas ja todella runsaan sekä kestävän vaahdon nostava olut. Tuoksu on sitrushedelmäinen ja yrttinen, mutta myös mallasta löytyy. Vähän saippuaa taas joukossa.

Maku on ihan jees. Vähän tunkkainen, jännää pähkinää tai vastaavaa näet jostain nousee. Humalapuoli esiintyy sitruksisena ja yrttisenä, muttei ehkä pääse ihan täysillä irrottelemaan. Sekavanlainen esitys.

Pisteet: 27/50

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti